Tervetuloa Uusi, Sydämestä Ohjautuva Vuosi

Jälleen on eletty yksi joulu ja vuodenvaihde loppiaiseen, tänään on koti riisuttu joulukoristeista, jotka on aseteltu kauniisti odottamaan vuodeksi, kunnen ne ensi jouluksi taas kaivetaan esille. Uusi vuosi ja loppiainen, yhden ajan loppu, ja uuden alku. Elämän jatkuva kiertokulku.

 

Millä mielellä ja miten otan tämän alkavan vuoden vastaan? Mitä viime vuosi opetti ja mitä siitä jäi käteen? Mitä otan siitä mukaan, minkä jätän taakse? Mitä toivon alkavalta vuodelta? Siinäpä kysymyksiä, joita olen pyöritellyt tässä reilun viikon verran, aloittaen jo ennen varsinaista vuodenvaihdetta. Tiesin, että aina vuoden vaihtuessa myös energia hieman muuttuu, on ihan todellinen alku ja loppu, vaikkakin hienovarainen. Ja siksipä halusin valmistautua pohdiskellen näitä kysymyksiä jo etukäteen. Haaveilin, että olisin voinut viettää Uuden Vuoden Aaton rauhallisesti itsekseni meditoiden ja unelmoiden, ehkä uutta aarrekarttaa laatien, ja siten valmistautuen alkavaan vuoteen. No, aatto sujui hieman riehakkaammissa merkeissä lapsosten kanssa raketteja ammuskellen ja yömyöhään valvoen, ja kun vielä puolen yön jälkeen luin iltasatua lähes tunnin, en enää ollut oikein virittynyt vastailemaan näihin kysymyksiini :) Mutta ei se mitään, ihana aatto se oli!

 

Tänään tuli sitten sellainen ilta, että mulla on aikaa istua alas näiden kysymysten kanssa. Ja yhtäkkiä tuntuikin, että mielessä on liikaa kaikkea... liikaa toiveita, liikaa luopumista, liikaa pohdiskelua. Melkoinen sisäinen sekasotku. Jotenkin tuntui, etten tiedäkään, mitä toivon ja mistä unelmoin, vaikka olin pohtinut tätä kaikkea jo monta päivää. Otin sitten enkelikortit käteen ja aloin sekoitella, ja pyysin enkeleiltä jotain selkeytystä juuri tähän hetkeen. Vastausta, että mitä kautta lähden tätä mielen sotkua purkamaan.

 

Ehdin sekoitella pakkaa hetken aikaa, kun yksi kortti putosi... enkelit varmistivat, että tulen ottaneeksi juuri sen, oikean kortin. Ja se todellakin oli oikea, ymmärsin sen heti, kun näin kortin tekstin, joka kuuluui: "Jos tunnet itsesti hermostuneeksi, keskity palvelemiseen" ja jatkotekstinä luki:Tähtää kaikki aikomuksesi vastataksesi kysymykseen "miten voin tehdä maailmasta paremman paikan?" ja Vetovoiman laki tulee huolehtimaan kaikista tarpeistasi. Täydellinen kortti tähän hetkeen!!!

 

Mielessä oli ollut monenlaisia ajatuksia koskien työtä, perhettä, parisuhdetta, kehon hyvinvointia, kotia ja niin edelleen. Tuntui kaoottiselta lähteä asettamaan näitä asioita järjestykseen ja kirjaamaan niitä selkeiksi toiveiksi. En tiennyt mistä aloittaa. Ja yhdellä lauseella, yhdellä kortilla, enkelit auttoivat minua laittamaan asiat järjestykseen. Kun elää sydämestä käsin, sillä ajatuksella, että haluaa auttaa maailmaa ja ihmisiä (itsensä mukaan luettuna), ei voi mennä harhaan. Ei tarvitse murehtia rahasta tai muusta, kun on olemassa Vetovoiman laki, joka vastaa siihen värähtelyyn, jota säteilemme. Joten siinä minun uuden vuoden toiveeni ja tavoitteeni:

 

Haluan tänä vuonna keskittyä palvelelmaan yhteistä parasta, ja luomaan maailmasta parempaa paikkaa meille kaikille.

 

Haluan arjen tilanteissa kyetä olemaan niin läsnä ja auki, että osaan nähdä, mikä on yhteiseksi hyväksi, mikä edistää valoa ja rakkautta kokonaisuudessaan. Joskus ikävältä näyttävät tai tuntuvat teot voivat näennäisestä vääryydestään huolimatta olla juuri ne rakkaudellisimmat ja tärkeimmät. Pyrin tänä vuonna (ja tulevinakin) siihen, että valinnoillani, teoillani, sanoillani ja ajatuksillani luon omalta osaltani maailmasta rakkauden ja valon täyttämää kotia, meille kaikille. Ja tästä näkökulmasta, sydämestä käsin, osaan helposti nimetä tarkat toiveet ja unelmat koskien kaikkia aiemmin luettelemiani elämänalueita.

 

Kiitos enkelit <3 <3 <3

 

 



Unelmoimisen vaikeus

Niin. Omituista mutta totta ainakin omalla kohdallani. Unelmointi ja haaveilu on ihmeen vaikeaa! Että mitä sitä ihan todella haluaa, ihan oikeasti ja tosissaan. Kun alkaa ymmärtää, että kaikki on mahdollista, jos vain itse oikeasti niin tahtoo, niin ne omat toiveet eivät olekaan niin itsestään selviä. Ja ymmärrys tuo mukanaan myös vastuun, vastaan itse omasta elämästäni ihan todella. En voi sanoa, että "olisinhan minä onnellinen, mutta kun tuo toinen on niin pönttö/ lapset on niin vaativia/ töissä on niin peestä..." Ihan itse olen vastuussa kaikesta, ihan itse olen valinnut, tilannut ja toivonut. Eikä tämä edelleenkään tarkoita sitä, että täytyy tyytyä vallitseviin olosuhteisiin, kun kerran on itse vetänyt ne puoleensa. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä jokaisella on mahdollisuus valita uudelleen, muuttaa tilannetta.

Kun meiltä kysytään, mistä haaveilemme, useimmat vastaavat unelmoivansa lottovoitosta ja toivovat olevansa onnellisia. Näin minäkin vastaisin. Mutta eihän se mitään kerro. Vaikeus alkaa siitä, kun katsotaan noiden toiveiden taakse, syvemmälle. Mitä sillä lottovoitolla tekisin? Ja mitä se onnellisuus oikein on? Aluksi tietysti lottovoittaja haluaisi vähän matkustella, maksaa lainat pois ja nautiskella, näin kärjistetysti. Mutta useimmat meistä tietää, että jo 4 viikkoa "tekemättömyyttä" kesälomien aikaan riittää ja olemme täysin valmiita palaamaan arkirytmiin ja rutiiniin. No, viimeistään 8 viikon jälkeen lähes jokainen haluaa tehdä edes jotain. Eli "lottovoitto ja lomailu" ei pitkän päälle ole kovin kantava unelma. Mitä sitten tekisin sillä lottovoitolla? Siihen kun pohtii vastausta, alkaa saavuttaa niitä todellisia toiveitaan. Mitä asiaa tai tekemistä rakastan sydämeni pohjasta niin, että tekisin sitä oli sitten rahaa tai ei? Mikä tekee minut iloiseksi, mitä teen ihan tekemisen riemusta? Mistä todella nautin? Vielä senkin jälkeen, kun olen lomaillut 8 viikkoa? :)

Kun noihin löytää vastaukset, tulee vastanneeksi myös siihen, mitä onnellisuus on. Kun löytää omat sydämen toiveet, oman elämän intohimon kohteet ja lähtee kulkemaan niitä kohti, onnellisuus kasvaa ropisten, näin uskallan väittää. Usein on niin, että voimme alkaa tavoitella niitä unelmiamme ilman sitä lottovoittoakin. Ehkä unelmat voi saavuttaa rahan kanssa nopeammin, mutta kyllä se ilman miljooniakin onnistuu, askel askeleelta. Kuulostaa helpolta, eikö? Niin minäkin luulin, mutta ei se niin yksinkertaista ollutkaan.

Aloin laatia uutta aarrekarttaa tuleville vuosille, tehdä siis suunnitelmaa siitä, mitä toivon tapahtuvaksi. Ajatteluketjut menivät jotenkin näin: "Tottakai toivon, että yritys laajenee ja toive hyvinvointikeskuksesta tulee toteen... tai no, ehkä kuitenkin mieluummin opiskelen vähän ensin, se olisi tosi mukavaa. Mutta mitenkäs jos muutettaisiin ulkomaille, olisi ihana asua lämpimässä palmujen alla, ei ikinä tarvis pukea toppavaatteita... paitsi että suomalainen koulu ja terveydenhuolto ja moni muu asia on ihan ylivertaiset, että ehkä kuitenkaan ei. No jospa haluaisin viimein hyödyntää laulunlahjaani ja alkaa tehdä siitä uraa.... niin ja viettää illat ja viikonloput jossain keikkamatkoilla, ja lapset kotona ilman minua? No ei kiitos. Voi kun olis ihana asua kaupungissa niin olis teatterit, konsertit, ravintolat, putiikit ja kaikki lähellä, olis sitä elämää. Paitsi täällä Kittilässä on niin ihanaa, rauhallista, turvallista, yhteisöllistä ja vaikka mitä, että ei kai täältä voi mihinkään pois haluta...." Ja tätä rataa se sitten jatkui.

Nostaessani näitä ajatuksia tietoisuuteen, totesin, että ne on pyörineet pinnan alla koko ajan. Jonain pävänä haaveilen puolihuolimattomasti ulkomaillemuutosta ja seuraavana tämän talon remontista. Tänään toivon supertimmiä kroppaa, ja huomenna haaveilen unelmakermaleivoksista. Universumin tarjoilija kimpoilee edestakaisin, kun minä en osaa päättää, mitä tilaisin, eikä maailmankaikkeus sitten toimita minulle mitään järkevää. Eikä tämä tietysti ole tietoista vaan tosiaankin huomaamatonta. Eksyn haaveissani kun erehdyn uskomaan, etteivät ne ole mahdollisia, tai keksinkin yhtäkkiä jotain mukavampaa, uppoan kiireen ja arjen aiheuttamaan tiedostamattomuuteen, tai otan paineita siitä, mitä toiset ihmiset toivovat minun toivovan ja niin edelleen.

No. Mietittyäni muutaman viikon enemmän ja vähemmän tietoisesti tätä asiaa, sain kuin sainkin aarrekarttani tehtyä. Keräsin kuvia muutaman illan ajan, tulostin ja leikkelin, sommitteluvaiheessa tein lopulliset valinnat. Ja kuinka ollakaan, karttaan tuli ihan perusasioita: mukavasti omaa aikaa, sopivasti työtä, valoisa ihana koti, ystäviä ja rakkautta. Ei mitään tajunnanräjäyttäviä juttuja. Tällä hetkellä, tässä elämässä en toivo mitään järisyttävää. Pienet lapset tarvitsevat (minun mielestä) perusarjen ja tavallisen elämän, jotka minä haluan heille tarjota, heillä on vain yksi lapsuus. Kartasta tuli ihana, se huokuu positiivista ja toteutuvaa energiaa. Onneksi kartta on nyt olemassa ja voin joka päivä tarkistaa siitä, mihin olen menossa. Etten eksy haaveilemaan itseäni palmujen alle tai Helsinkin mukulakivikaduille, tai mihinkään minne en oikeasti halua!

Yhteenvetona voin todeta, että toivon perusjuttuja, ja useimmat niistä on jo hyvin, toivon niiden vain olevan vieläkin paremmin. Olen Onnellinen :) Ainoa varma asia elämässä on muutos, ja siksi on hyvä tietää, mihin suuntaan toivoo elämänsä muuttuvan, kun se joka tapauksessa muuttuu.

Ei se niin helppoa olekaan...

Kirjoitin viimeksi siitä vetovoiman laista ja kuinka yksinkertainen juttu se oikeastaan on. Ja onhan se tavallaan. Mutta toisaalta kuitenkaan ei. Nimittäin vastuun ottaminen ottaminen omasta elämästä ei ole niin helppo ja simppeli juttu kuin äkkipäätään ajattelis. Vetovoiman laki siis toimii siten, että esitän toiveen ja sen jälkeen keskityn olemaan hyvissä värähtelyissä, jotta voin vastaanottaa toivomani asian. Ja käännän siis selän ja kohdistan huomioni muualle, jos jokin yrittää häiritä hyvää tunnetta. Kuulostaa petollisen yksinkertaiselta, ja on oikeasti tosi vaikeaa. Ainaki mulle.

Tämä nimittäin pakottaa ottamaan itse vastuun kaikesta, mitä omassa elämässä tapahtuu. Suoralta kädeltä varmaan jokainen meistä väittää ottavansa vastuun itsestään ja elämästään, mutta jos asiaa tarkastelee vähän syvemmin niin voi huomata, ettei se ehkä olekaan totta. Onhan mulla oikeus olla kiukkuinen, jos mulle tehdään väärin, laiminlyödään tai käytetään jotenkin hyväksi? On tottakai oikeus, mutta eniten sillä kiukullani vahingoitan itseäni. Silloin, kun joku kohtelee väärin tai jokin asia ärsyttää, pitää pystyä kiinnittämään huomionsa jonhonkin muualle, ihan oikeasti. Ei riitä, että kääntää fyysisesti selän, mutta mielessään murehtii tai surkuttelee asiaa. Vaikka harmitus ja ärsytys olis kuinka oikeutettua ja paikallaan niin Vetovoiman laki ei reagoi siihen muuten kuin tuomalla sitä samaa tavaraa mulle lisää. Ei vetovoimaa kiinnosta, olenko kenties oikeassa eikä se halua kuulla juurta jaksain kuinka väärin minun nyt on ymmärretty tai kohdeltu. Se vain ja ainoastaan vastaa minun värähtelyyni ja toimittaa sitä, mitä itse tilaan. Eli olen itse vastuussa omista tunteistani ja energioistani, voin itse valita, miten reagoin.

Eihän tämä toki mahdoton tehtävä ole, mutta sen voin sanoa, että kuulostaa paljon helpommalta kuin onkaan. Päivittäin tapahtuu asioita, jotka harmittaa, kiukuttaa, ärsyttää, suututtaa. Ihan hetki sitten rikoin hyvllyjä siirrellesäni ison enkelipatsaa ja lasisen lampun. No, kyllä vain suututti. Entäs kun lapset ei suostu nukahtamaan nätisti vaan temppuilevat toista tuntia hypellen ympäriinsä. Joo-o, ärsytyskäyrä pyrkii nousuun. Tai kun aamupalalla huomaat, että maito on loppu eli ihana maitokahvi jää nauttimatta. MRRR! Saati sitten isommat jutut, joita elämä tuo tullessaan. Kyllähän niitä riittää.

Tämä kyllä kieltämättä avaa silmät, että mitä sitä onkaan itse itselleen tilannut elämänsä varrella. Vaatii tosi paljon keskittymistä, että muistaa ja osaa olla elämässään positiivisissa värähtelyissä antamatta haasteiden keikuttaa venettä liikaa. Eihän tämä toki sitä tarkoita, että kaikki pitää ottaa ilolla vastaan, tottakai on oikeus surra, jos surettaa ja suuttua, jos suututtaa. Mutta silloinkin se pitää tehdä tietoisesti ymmärtäen, että valitsen nyt itse tämän pahan mielen ja voin koska tahansa valita toisin, kun olen saanut tätä tarpeeksi. Ja voin itse valita suutunko niistä pienistä asioista vai kiinnitänkö huomioni siihen, mikä on hyvin. Raivoanko, kun lapset ei tottele, vai olenko kiitollinen, että ne ylipäänsä on olemassa. Ei mitenkään helppoa, mutta ei täysin mahdotontakaan. Runsaasti keskittymistä ja tahtoa, niillä tämä saadaan toimimaan. Ja kun palkintona on kaikkien unelmien saavuttaminen, niin kyllähän sitä motivaatiotakin rittää :) 

Toistan itseäni toteamalla joka kerta, että onpas viimeisestä kirjoituksesta aikaa, ja että haluaisin kirjoittaa useammin :) Mutta siltä se vaan tuntuu, joka kerta.

Viikkojen vieriessä käy mielessä monta asiaa, joista haluaisin kirjoittaa, ja sillä tavalla niitä purkaa ja analysoida. Nyt kun istun tässä, en saa niistä yhtäkään mieleeni. Mutta ei sen väliä, kirjoitan siitä, mitä mieleen tulee juuri nyt.

Oon parin vuoden aikana lukenu aika monta kirjaa liittyen Vetovoiman lakiin ja ajatuksen voimaan. Kaikki kertoo samasta asiasta vähän eri tavalla. Nyt parhaillaan luen Esther ja Jerry Hicksin Pyydä niin saat - Abrahamin opetuksia. Kirja on ollu hyllyssä mulla jo jonkin aikaa, mutta jäänyt lukematta tuon Abrahamin takia. Ajattelin, että se tarkoittaa sitä Raamatun ikivanhaa Abrahamia (ehkä tarkoittaakin) ja että kirja on täynnä raskaita viittauksia Raamattuun, enkä jaksa niitä. Varsinainen ennakkoasenne! Väärä sellainen.

Jostain syystä kuitenki otin kirjan käteen ja luettavaksi, ja nyt Vetovoiman laki aukeaa mulle taas uudella tavalla. Tähän asti olen kuvitellut, että Vetovoiman lakia varten täytyy koko ajan miettiä sitä, mitä toivoo ja olla tosi varovainen kaikissa ajatuksissaan, ettei vain toivo mitään väärää. No niinhän se tavallaan onkin, mutta tämä kirja onnistuu kertomaan asian niin, että ymmärrän paremmin. Kaikkein tärkeintä on toivoa ja antaa sitten sen toiveen tulla todeksi. Eli olla samalla taajuudella sen toiveen kanssa. Usein toive lähetetään puutteen värähtelyssä eli "tätä mulla ei ole, haluan tätä". Ja jotta toive voi toteutua, täytyy kääntää kanavaa pois puutteesta. Ja kompastuskivi on ollu, että miten se tapahtuu? Miten leikitään, että se asia on totta? Miten voin uskotella itelleni, että mulla on miljoonia tilillä, jos saldon mukaan ei ole? No, en mitenkään. Eikä tarvikaan, ainakaan tämän kirjan mukaan. Tai ainakaan sen mukaan, miten tämän ymmärrän.

Nimittäin riittää, että oma värähtely pysyy positiivisen puolella. Ja se taas tietää siitä, että tuntuu hyvältä. Tunteet on meidän sisäinen ohjausjärjestelmä, jonka mukaan me tiedetään, ollaanko menossa kohti toiveita vai niistä pois päin. Aina kun tuntuu hyvältä, vedän lähettämiäni toiveita puoleeni lähemmäs ja lähemmäs. Ja aina kun tuntuu surkealta, menen pois päin toiveistani. Eli riittää, että huolehtii siitä, että on hyvällä fiiliksellä! Wau! Kun toive on kerran esitetty, sitä ei tarvi toistaa ja toistaa. Sen täytyy ainoastaan antaa tulla luo. Mutta suuri rahasumma ei voi tulla sen luo, joka värähtelee rahahuolien energiaa, tai elämän suurin rakkaus sen luo, joka tuntee itsensä maailman surkeimmaksi ja rumimmaksi olennoksi. Täytyy olla hyvällä fiiliksellä ja siten oikealla taajudella. Valmennuskouluttajani Marikan sanoin: "Radio Rockin taajuudelta ei kuulu Classic fm".

Miksi tämä on niin mullistavaa mulle? En oikein tiiä. Ehkä siksi, etten aikaisemmin ole tajunnut, että "pelkkä" huono fiiliksen katkaiseminen riittää korjaamaan värähtelyä. Esimerkiksi meditoidessa me ollaan luonnollisesti oikeassa taajuudessa, kun ajatukset ei pääse sitä häiritsemään. Eli kun huomaan, että ärsyttää, kiukuttaa, suututtaa, surkuttaa, vedän vain henkeä ja pyrin katkaisemaan ajatuksen. Ja sitten korvaan sen jollain paremmalla: "jotain hyvää tästäkin on", "kaikki järjestyy" jne. Tätä varten kaikenlaiset voimalauseet on älyttömän hyviä!! Nyt kun oon toteuttanu tätä jokusen aikaa, huomaan sen todella toimivan. Jos mieleen lipsahtaa jotain, mikä ei tunnu hyvältä, pyrin korjaamaan sen heti pois. En kompastu enää vanhoihin ärsytyksiin, kun ymmärrän, että vahingoitan sillä itseäni ja omia toiveitani kaikkein eniten! En toki onnistu tässä vielä sataprosettisesti, mutta väitän, että saan negatiiviset ajatuksen nalkkiin aiempaa nopeammin. Ja tämä tuntuu paljon, paljon helpommalta kuin tarkkailla jokaista ajatustaan, ettei se nyt vain ole oman toiveen vastainen.

Nämä oivallukset on myös kannustaneet takaisin päivittäiseen joogaamiseen ja meditointiin. Nehän on hetkiä kun sekä mieli että keho voivat hyvin ja oikein hehkuvat positiivista energiaa. Toisin sanoen joogaamalla ja meditoimalla vedän omia toiveitani voimakkammin puoleeni! Kyllä kannattaa istua hiljaa ja antaa energian virrata :)

Ja seuraavaksi onkin vuorossa tämän päivän rauhoittumisen hetki. Hengitellään ja hymyillään taas seuraavaan kertaan <3