Lupasin edellisessä postauksessa, että kirjoitan tiuhempaan... ja silti kuukausi hurahti ohi noin vain. Mutta on se kyllä ollut aikamoinen kuukausi, ohjelmaa sen verran, että ihme kai olisi, jos jatkuvasti ehtisi blogiakin päivittää.
Nimittäin kuun alussa olin melkein viikon koulutusreissulla, jonka jälkeen vietimme pääsiäisen, jonka jälkeen aloitin pikkupintaremontin uudessa liiketilassa, jonka jälkeen muutin tiloihin, jossain välissä käväsin Ikean reissun naapurimaassa, jonka jälkeen aika on kulunut työpaikalla tavaroita järjestäen ja Ikean kalusteita kokoillen sekä asiakkaita vastaanottaen huolimatta lievästä epäjärjestyksestä, joka on piilotettu sosiaalitiloihin. Jossain välissä olen myös raportoinut koulua varten ja tehnyt harjoituksiakin. Ja edelleen myös lapset ja koti vaativat oman aikansa ja huomionsa, jonka heille haluan antaa. Joten blogi on jäänyt pahnan pohjimmaiseksi, vaille huomiota.
Edellisen perusteella otsikko lienee helppo ymmärtää. Olo on kuin olisi ajettu jyrällä yli ja laitettu pesukoneen linkousohjelmaan pariksi tunniksi! Vaikka kaikki tämä tekeminen on mulle mieluisaa ja teen omassa yrityksessani työtä, jota rakastan, niin silti se vie voimia ja vaatii palautumista. Toisinaan tämä seikka tuppaa unohtumaan. Sitä luulee olevansa terästä, kuolematon, että voi painaa vain menemään haasteesta toiseen ilman suurempia taukoja. Kun viime viikolla maanantai-iltana sain liikeen valmiiksi niin, että tiistaina saattoivat ensimmäiset asiakkaat tulla, niin on pakko myöntää, että väsymyksen tunne oli melko lamauttava. Olin kuvitellut tuntevani reimua ja onnistumista. Sen sijaan tunsinkin uupumusta ja harmautta. Kaikki parin kuukauden aikana kertynyt stressi pääsi nousemaan pintaan, kun enää ei ollut tarvetta sitä tukahduttaa tekemiseen, ja vire oli surkea. Hui! Eihän tämän näin pitänyt mennä!
Onneksi olen oppinut tuntemaan itseni sen verran hyvin, että ymmärsin mistä on kyse. Ettei pidä huolestua ja kuvitella jonkin suuremman asian olevan pielessä vaan olen yksinkertaisesti väsynyt. Ihan pelkästään tunteen huomioiminen ja tilanteen tunnistaminen auttoivat nostamaan virettä. Seuraavana päivänä oli jo aivan toinen tunnelma. Mutta ei pelkkä tiedostaminen tässä tapauksessa auttanut vaan tiesin, että enemmän lepoa tarvitaan. Onneksi ylihuomenna alkavaan koulutusrupeamaan Helsingissä mahtuu tällä kertaa kaksi ylimääräistä vapaata koulupäivien väliin. Päätin hyödyntää tuon ajan ja varasin hotelliyön laivamatkoineen Tallinnaan! Kaksi kokonaista päivää ja yksi yö aivan yksin ilman suurempaa ohjelmaa. Valmis ruokapöytä ja hotellin puhtaat lakanat, ihanaa! Mukaan kirjoja ja kutimet, mukavat kengät, että pääsen ihailemaan Tallinnan kaunista vanhaa kaupunkia. Tämä on juuri sitä, mitä tässä kohtaa kaipaan :)
Tänään nostin pitkästä aikaa itselle enkelikortteja, sekin on jäänyt vähemmälle, kun kortit on olleet pakattuna johonkin muuttolaatikkoon. Ensimmäinen kortti, jonka sain oli "Loma". Sain ohjeeksi arvostaa maiseman vaihtoa ja luottaa siihen, että levon jälkeen työskentelen jälleen tehokkaammin. Levänneet aivot tuottavat luovempia ideoita ja energiatasot kohoavat ylipäänsä. Hiljaisuudessa ja levollisuudessa kuulen oman todellisen minäni äänen ja pysyn oikealla polulla. Täydellinen vahvistus juuri tähän kohtaan! Tuntui hieman syylliseltä lähteä reissuun nyt, kun liike on uusi ja äitienpäiväkin painaa päälle, parempi olisi olla myymässä hoitoja, koruja, lahjakortteja... Tämä viesti vei sen pienenkin syyllisyyden mennessään ja nyt tiedän, että tulen uudistuneena naisena takaisin reissusta. Tuskin maltan odottaa!
Muutkin kortit tukivat kaikkea meneillään olevaa muutosta. Taloudellista varmuutta ja suorastaan vaurautta näyttää tulevan vaikka millä mitalla, kun vain jaksan luottaa ja olla kärsivällinen. Muutoksia tapahtuu ja se on hyvästä. Päästän jälleen irti vanhoista kivuista ja taakoista, mikä antaa tilaa uudelle energialle. Ihanat viestit!
Että näissä mietteissä ja fiiliksissä alan miettiä, mitä pakkaan laukkuihin. Meillä on vielä toista metriä lunta, mutta etelässä näyttää aurinkoisen keväiseltä, melkein kesältä... siinäpä pohtiminen, mitä sinne ottaa mukaan. Tulen kertomaan, mitä matka mulle antaa, kunhan palailen kotiin. Silloin ollaankin jo uuden retriitin kynnyksellä (vapaita paikkoja on vielä, jos kiinnostaa), ihanaa sekin <3
Ai niin, vielä pakko kertoa, että kun sinistä vappuviuhkaa liottaa ensin kuralätäkössä ja huiskuttaa sitten eteisessä, niin upeisiin Laura Ashley -tapetteihin jää pysyvästi ihania, sinisiä roiskeita. Kokeiltu on! Ensin meinasi volyymitaso nousta sfääreihin, mutta sitten rauhotuin ja etsin positiivista näkökulmaa... Onneksi on seinät, joille roiskuttaa, kaikilla ei ole. Ja pikkuihmiset roiskuttelemassa, suurimmat opettajani ja kalleimmat aarteeni. Joten mitä siitä, vaikka seinällä on valumia, elämäähän se on :)