Pitkä hiljaisuus blogissa, johon tällä kertaa syynä muutakin kuin oma laiskuus... kulunut syksy on ollut muutosten aikaa ja todellista tunteiden vuoristorataa. Aika pian tuon edellisen kirjoituksen jälkeen tulin avioliitossani hetkeen, jossa tein eropäätöksen. Asia oli kytenyt sisimmässäni jo pidempään, ja sitten se hetki vain tuli. Niin kuin sanotaan rakastuessa, että "kyllä sen sitten tietää", kun oikea sattuu kohdalle, niin myös erotessa sen hetken "vain tietää". Eromme syitä tai käytännön seurauksia en halua tässä enempää avata, koska ne koskevat liiton toistakin osapuolta niin vahvasti. Mutta muutoksista johtuvasta tunnemylläkästä voin omalta osaltani kertoa.
Alun akuuttivaihe kaikkine käytännön järjestelyineen oli omituista aikaa, tunsin katsovani itseäni jotenkin sivusta, aivan kuin tarkkailisin omaa toimintaani jostain kauempaa. Järjestin asiat aivan kuin robotti ja välillä ihmettelin, että näinkö helposti tämä menee. Mutta eihän se mennyt, tuska oli vain kiltisti odottamassa vuoroaan. Akuutissa kriisissä ihminen on toimintakykyinen siirtämällä tunteet syrjään. Jos kaikkia tuskallisia ajatuksia olisi alkanut pohtia siinä, kun pakkasi muuttolaatikoita tai teki maistraattiin muuttoilmoitusta, niin käytäntö ei olisi edennyt mihinkään. Siksipä kriisissä on tärkeintä selviytyä hetki kerrallaan tärkeimmistä toiminnoista, surun ja kivun vuoro on vasta hieman myöhemmin. Näin ihminen toimii. Saatuani käytännön asiat kuosiin ja uuden kodin asuttavaan kuntoon, kaikki vuoroa odottaneet tunteen pääsivät pintaan.
Noiden tunteiden kanssa sain huomata, että vuosien itsensä kehittäminen on todellakin kannattanut. Vaikka olin (ja olen) elämäni suurimmassa kriisissä, pystyin silti tiedostaen tarkkailemaan itseäni ja tunteitani. Viiltävä kipu ja epätoivo ravistelivat toisinaan kehoani lähes huutavan itkun kanssa, mutta silloinkin ymmärsin koko ajan, että tämä on tunne, joka tulee ja menee. Annoin surun tulla, ja niin se itsestään myös meni pois kestettyään toisinaan tunteja, joskus minuutteja. Ja tuli taas uudelleen, ja meni pois. Tunteiden vuoristarata on oikeastikin kuvaava sana sille, mitä erossa tapahtuu, ainakin minun kohdalla. Annoin kipeän tunteen olla, yrittämättä muuttaa sitä paremmaksi tai lievittää sitä millään ulkoisella. Istuin ja itkin, otin tunteen vastaan tunnustellen, missä ja miten se tuntuu, luottaen siihen, että ei se voi koko elämää jatkua. Eikä jatkunutkaan. Päivä päivältä surun hetket ovat lyhentyneet, ja ilon hetket vahvistuneet ja kasvaneet. Surun ja tuskan kohtaaminen eivät saaneet minua hengiltä vaan päin vastoin, vahvistivat minua entisestään. Suosittelen kaikille, uskaltakaa kohdata ahdistuksenne, pelkonne, surunne ja tuskanne. Se on ainoa tie päästä niistä ihan todella eroon.
Jos olisin akuutin vaiheen jälkeen sivuuttanut tiedon, että sisälläni on surematonta surua ja tunnistamatonta tuskaa, ja vain jatkanut arkipäivän elämääni vanhaan malliin, pitänyt itseni riittävän kiireisenä ja touhukkaana päästämättä itseäni pysähtymään yksin tunteideni kanssa, olisivat nuo kaikki tuskat yhä jossain sisimmässäni möykkynä, ja kantaisin niitä siihen asti, että olen valmis ne kohtaamaan. Jos jätämme vaikeita asioita käsittelemättä, kannamme niitä mukanamme iät ja ajat. Tunnemme, että jokin sisällä tuntuu hankalalta ja ahdistavalta, mutta valitsemme olla kuulematta sitä. Pidämme itsemme kiireisinä ja aktiivisina aamusta iltaan, pakenemme omaa sisintämme tekemiseen. Vähitellen, kun emme kuuntele sisäisen äänemme huutoa, nuo tunteet alkavat näkyä ensin unissa ja sitten myös fyysisinä oireina kuten päänsärkyinä, selkäjumituksina, hartiakipuina ja niin edelleen. Näin minulle aiemmin on käynyt, tällä kertaa tiesin, että haluan toimia toisin. Ja kuten todettua, vuosien itsensä kehittämisen tuloksena, mulla oli taitoa myös tehdä niin ja ottaa tunteet vastaan sellaisenaan. Hassua, miten sellaisestakin osaa olla onnellinen, tuntea iloa siitä, että osaa tuntea surua :)
Eilen sain upean oivalluksen koskien nykyistä olemustani ja itseäni. Aiemmin elämässäni, siis ennen henkiselle polulle heräämistäni, perusolemukseni oli jokseenkin onneton, tai ehkä kyllästynyt ja tasainen voisi olla todellisempi kuvaus. Piti tapahtua jotain todella hienoa ja mahtavaa, että tunsin itseni onnelliseksi. Nykyään onkin niin, että pitää tapahtua jotakin todella kamalaa ja järisyttävää, että tunnen itseni onnettomaksi, koska onnellisuuden tunne on vallitseva olotilani, myös erokriisin keskellä! Olen onnellinen arjen hetkissä: aamupalapöydässä, töihin alkaessani, ruokatauolla, lapsia päiväkodista hakiessa, iltasatuja lukiessa, tässä tätä blogia päivittäessäsni, koko ajan olen pääsäätöisesti onnelinen. Ja tämä on huikea Oivallus! Olen todella kiitollinen, että tajusin tämän asian, ja vieläpä näin joulun kynnyksellä, koska nyt voin elää joulun hetket tiedostaen jatkuvan onnen tunteen, huolimatta siitä, että tänä jouluna perhesuhteemme ovat erilaiset ja ympäristö on hieman muuttunut.
Tästä pitääkin vielä jatkaa sen verran, että lopullista eropäätöstä en kuitenkaan ole vielä tehnyt. Tilanne välillämme on muuttunut, ja katsomme nyt päivä kerrallaan, mitä tästä seuraa. En voi sanoa, että palaamme yhteen, en voi vannoa, ettemme varmasti palaa. Henkimaailman auttajat ovat lempeästi hymyillen kertoneet, että minulle opetetaan tässä keskeneräisyyden hyväksymistä, sen ymmärtämistä, että elämä on aina kesken, valmiiksi ei tulla. Olen ollut aina ihminen joka haluaa päättää asiat heti, aika mustavalkoisestikin, joko niin tai näin, ei välimalleja. Ja siksipä minut on nyt heitetty kuukausien välitilaan. Enkä tiedä koska tämä päättyy. Mutta olen myös ottanut opikseni, enää ei ole kiirettä päättää. Luotan siihen, että tulee hetki, kun "vain tiedän", mikä se päätös sitten on :)
Olin aikonut kirjoittaa myös Enkelivalo-selvänäkijä -koulutuksesta, josta valmistuin tällä viikolla (olen siis koulutettu selvänäkijä!!), mutta koska tätä tekstiä syntyi näin paljon niin jätän tämän asian seuraavaan kertaan. Lisään selvänäkötulkinnat myös Pingalan valikoimaan heti joululoman jälkeen :) Tuo koulutus oli hieno matka, ja haluan kertoa siitä tarkemmin ensi kerralla.
Nyt toivon Sinullekin Rakkauden täyteistä Joulua, Onnen hetkien tunnistamista, ja Unelmia toteuttavaa tulevaa vuotta <3 Muista, että juuri nyt kaikki on täydellisen hyvin <3