"Tunneasioissa olemme lukutaidottomien tasolla. Meille on opetettu kaikenlaista piin neliöjuuresta ja hitto ties mistä, muttei sanaakaan sielusta. Olemme pohjattoman tietämättömiä sekä itsestämme että muista."

Ingmar Bergman

lauantai 24. marraskuuta 2012

Energiavirtauksia ja koulutusta

Olin viikko sitten Harriet Piekkolan yhden päivän koulutuksessa, joka oli kyllä tosi antoisa ja ihana juttu. Ihmeen paljon sitä yhdessä päivässä ehtii oivaltaa ja oppia. Teimme mielikuvaharjoituksia, energialuentaa ja viestinvälitystäkin. Tuo energioiden lukeminen minua onkin pohdituttanut koko viikon.

Toisen ihmisen energioista voi lukea todella paljon, oikeastaan ihan mitä vaan. Toki moraaliset rajat on olemassa, että ei sitä voi ilman lupaa toisten salaisuuksia tutkia. Mutta silloin kun lupa on annettu, energioista pystyy lukemaan hämmästyttävällä tavalla asioita toisesta ihmisestä, hänen menneisyydestään ja haaveistaan, kodistaan, ajatuksistaan jne. Osasin omalla vuorollani lukea minulle ennestään täysin tuntemattoman ihmisen luonnetta, lapsuutta ja kotia, eli kertoa yksityiskohtia näistä asioista.

Olen sitten pohtinut sitä, että tämä energiaherkkyys on itseasiassa ollut olemassa jo lapsena. Tiesin jo lapsena aikuisten ihmisten luonteista piirteitä, jotka ei varsinaisesti koskaan näyttäytyneet mulle. Esimerkiksi yksi vanhempi miesserkku, tiesin hänen olevan homo jo 6-vuotiaana, vaikka tuskin sen ikäisenä edes tiesin, mitä se tarkoittaa. Kukaan ei koskaan puhunut mitään se suuntaista, päin vastoin tuota miestä yritettiin naittaa useammalle daamille, ja minua se vain nauratti, kun tiesin, ettei se mitään naista huoli. Samaten tunnistin synkät ja ahdistuneet ihmiset helposti, vaikka ne esittivät muuta. Aikuiseksi tultua olen todennut olleeni oikeassa. Valehtelemisen tunnistin ja tunnistan edelleen uskomattoman helposti. Muistan, kun toistakymmentä vuotta sitten silloinen poikaystävä tivasi, että "mistä sinä voit tietää, että valehtelin", kun ei ollut mitään vihjettä tai faktaa, mihin vedota. Tiesinpä vain.

Iän kertyessä tämä kyky vähän hiipui. Tai lakkasin luottamasta vaistooni ja aloin kuunnella enemmän järkeä. Aloin uskoa, että ihmiset todella ovat sitä, mitä esittävät. No, sehän ei aina ole niin. Tosin viime vuosina olen alkanut kuunnella intuitiotani enemmän ja enemmän, mutta en niinkään toisten ihmisten suhteen kuin itseni ja omien päätösteni. Toisten ihmisten kanssa olen edelleen uskonut titteleihin ja tutkintoihin. Vaan viime viikonloppu oli kyllä tässä asiassa käänteentekevä. Nyt alan todella uskoa itseeni ja vaistooni, ja tarkoituksella lukea kanssaihmisiä. Siinä säästyy monelta harmilta, kun tunnistaa, mikä se toinen oikein on naisiaan tai miehiään. En tarkoita mitään ajatusten lukemista ja salaisuuksien paljastamista, mutta esimerkiksi töykeyden alle piilotettua epävarmuutta tai umpimielisyydeltä vaikuttavaa ujoutta. Me ihmistet usein kätkemme todelliset tunteet ja piirteet suojamekanismien alle ja annamme itsetämme väärän vaikutelman. Joku hirvittävän ylpeältä ja tiukkapipoiselta vaikuttava saattaa ollakin vain epävarma itsestään ja käyttäytyä siksi etäisesti. Ja tällaisiin tilanteisiin tuo suuren helpotuksen se, että kykenee lukemaan todellisen tunnetilan suojauksen alla. Alan siis todellakin harjoittaa tätä kykyäni uudelleen!

Siellä Harrietin koulutuksessa tapasin mielikuvamatkalla myös suojelusenkelini sekä henkioppaani, joiden energiat tunnistin selkeästi erilaisiksi. Henkioppaani energia oli todella voimakas ja melkein raskas, ja myöskin tuttu, koska muistin tunteneeni sen edellisten viikkojen aikana usein ollessani yksin kotona iltaisin. Onnistuin myös viestinvälitysharjoituksessa ihmeellisen hyvin. Minun täytyi kysyäkin Harrietilta, että onko se todella niin helppoa. Hän vastasi, että tässä tilannetta auttaa ryhmän energia, mutta minä olen hänen mukaansa erittäin herkkä, ja lisäksi mulla on kuulemma taipumusta mennä transsiin. Näistäkin jutuista innostuin kovasti ja tiedän, että jossain tulevaisuudessa tulen käyttämään näitä kykyjä, kunhan harjoittelen ensin rauhassa ajan kanssa.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt leppoisan lauantai-illan viettoon teetä ja vettä litkien, nimittäin meneillään on mehupaaston toinen päivä :)

tiistai 20. marraskuuta 2012

Ei se niin helppoa olekaan...

Kirjoitin viimeksi siitä vetovoiman laista ja kuinka yksinkertainen juttu se oikeastaan on. Ja onhan se tavallaan. Mutta toisaalta kuitenkaan ei. Nimittäin vastuun ottaminen ottaminen omasta elämästä ei ole niin helppo ja simppeli juttu kuin äkkipäätään ajattelis. Vetovoiman laki siis toimii siten, että esitän toiveen ja sen jälkeen keskityn olemaan hyvissä värähtelyissä, jotta voin vastaanottaa toivomani asian. Ja käännän siis selän ja kohdistan huomioni muualle, jos jokin yrittää häiritä hyvää tunnetta. Kuulostaa petollisen yksinkertaiselta, ja on oikeasti tosi vaikeaa. Ainaki mulle.

Tämä nimittäin pakottaa ottamaan itse vastuun kaikesta, mitä omassa elämässä tapahtuu. Suoralta kädeltä varmaan jokainen meistä väittää ottavansa vastuun itsestään ja elämästään, mutta jos asiaa tarkastelee vähän syvemmin niin voi huomata, ettei se ehkä olekaan totta. Onhan mulla oikeus olla kiukkuinen, jos mulle tehdään väärin, laiminlyödään tai käytetään jotenkin hyväksi? On tottakai oikeus, mutta eniten sillä kiukullani vahingoitan itseäni. Silloin, kun joku kohtelee väärin tai jokin asia ärsyttää, pitää pystyä kiinnittämään huomionsa jonhonkin muualle, ihan oikeasti. Ei riitä, että kääntää fyysisesti selän, mutta mielessään murehtii tai surkuttelee asiaa. Vaikka harmitus ja ärsytys olis kuinka oikeutettua ja paikallaan niin Vetovoiman laki ei reagoi siihen muuten kuin tuomalla sitä samaa tavaraa mulle lisää. Ei vetovoimaa kiinnosta, olenko kenties oikeassa eikä se halua kuulla juurta jaksain kuinka väärin minun nyt on ymmärretty tai kohdeltu. Se vain ja ainoastaan vastaa minun värähtelyyni ja toimittaa sitä, mitä itse tilaan. Eli olen itse vastuussa omista tunteistani ja energioistani, voin itse valita, miten reagoin.

Eihän tämä toki mahdoton tehtävä ole, mutta sen voin sanoa, että kuulostaa paljon helpommalta kuin onkaan. Päivittäin tapahtuu asioita, jotka harmittaa, kiukuttaa, ärsyttää, suututtaa. Ihan hetki sitten rikoin hyvllyjä siirrellesäni ison enkelipatsaa ja lasisen lampun. No, kyllä vain suututti. Entäs kun lapset ei suostu nukahtamaan nätisti vaan temppuilevat toista tuntia hypellen ympäriinsä. Joo-o, ärsytyskäyrä pyrkii nousuun. Tai kun aamupalalla huomaat, että maito on loppu eli ihana maitokahvi jää nauttimatta. MRRR! Saati sitten isommat jutut, joita elämä tuo tullessaan. Kyllähän niitä riittää.

Tämä kyllä kieltämättä avaa silmät, että mitä sitä onkaan itse itselleen tilannut elämänsä varrella. Vaatii tosi paljon keskittymistä, että muistaa ja osaa olla elämässään positiivisissa värähtelyissä antamatta haasteiden keikuttaa venettä liikaa. Eihän tämä toki sitä tarkoita, että kaikki pitää ottaa ilolla vastaan, tottakai on oikeus surra, jos surettaa ja suuttua, jos suututtaa. Mutta silloinkin se pitää tehdä tietoisesti ymmärtäen, että valitsen nyt itse tämän pahan mielen ja voin koska tahansa valita toisin, kun olen saanut tätä tarpeeksi. Ja voin itse valita suutunko niistä pienistä asioista vai kiinnitänkö huomioni siihen, mikä on hyvin. Raivoanko, kun lapset ei tottele, vai olenko kiitollinen, että ne ylipäänsä on olemassa. Ei mitenkään helppoa, mutta ei täysin mahdotontakaan. Runsaasti keskittymistä ja tahtoa, niillä tämä saadaan toimimaan. Ja kun palkintona on kaikkien unelmien saavuttaminen, niin kyllähän sitä motivaatiotakin rittää :) 

torstai 1. marraskuuta 2012

Toistan itseäni toteamalla joka kerta, että onpas viimeisestä kirjoituksesta aikaa, ja että haluaisin kirjoittaa useammin :) Mutta siltä se vaan tuntuu, joka kerta.

Viikkojen vieriessä käy mielessä monta asiaa, joista haluaisin kirjoittaa, ja sillä tavalla niitä purkaa ja analysoida. Nyt kun istun tässä, en saa niistä yhtäkään mieleeni. Mutta ei sen väliä, kirjoitan siitä, mitä mieleen tulee juuri nyt.

Oon parin vuoden aikana lukenu aika monta kirjaa liittyen Vetovoiman lakiin ja ajatuksen voimaan. Kaikki kertoo samasta asiasta vähän eri tavalla. Nyt parhaillaan luen Esther ja Jerry Hicksin Pyydä niin saat - Abrahamin opetuksia. Kirja on ollu hyllyssä mulla jo jonkin aikaa, mutta jäänyt lukematta tuon Abrahamin takia. Ajattelin, että se tarkoittaa sitä Raamatun ikivanhaa Abrahamia (ehkä tarkoittaakin) ja että kirja on täynnä raskaita viittauksia Raamattuun, enkä jaksa niitä. Varsinainen ennakkoasenne! Väärä sellainen.

Jostain syystä kuitenki otin kirjan käteen ja luettavaksi, ja nyt Vetovoiman laki aukeaa mulle taas uudella tavalla. Tähän asti olen kuvitellut, että Vetovoiman lakia varten täytyy koko ajan miettiä sitä, mitä toivoo ja olla tosi varovainen kaikissa ajatuksissaan, ettei vain toivo mitään väärää. No niinhän se tavallaan onkin, mutta tämä kirja onnistuu kertomaan asian niin, että ymmärrän paremmin. Kaikkein tärkeintä on toivoa ja antaa sitten sen toiveen tulla todeksi. Eli olla samalla taajuudella sen toiveen kanssa. Usein toive lähetetään puutteen värähtelyssä eli "tätä mulla ei ole, haluan tätä". Ja jotta toive voi toteutua, täytyy kääntää kanavaa pois puutteesta. Ja kompastuskivi on ollu, että miten se tapahtuu? Miten leikitään, että se asia on totta? Miten voin uskotella itelleni, että mulla on miljoonia tilillä, jos saldon mukaan ei ole? No, en mitenkään. Eikä tarvikaan, ainakaan tämän kirjan mukaan. Tai ainakaan sen mukaan, miten tämän ymmärrän.

Nimittäin riittää, että oma värähtely pysyy positiivisen puolella. Ja se taas tietää siitä, että tuntuu hyvältä. Tunteet on meidän sisäinen ohjausjärjestelmä, jonka mukaan me tiedetään, ollaanko menossa kohti toiveita vai niistä pois päin. Aina kun tuntuu hyvältä, vedän lähettämiäni toiveita puoleeni lähemmäs ja lähemmäs. Ja aina kun tuntuu surkealta, menen pois päin toiveistani. Eli riittää, että huolehtii siitä, että on hyvällä fiiliksellä! Wau! Kun toive on kerran esitetty, sitä ei tarvi toistaa ja toistaa. Sen täytyy ainoastaan antaa tulla luo. Mutta suuri rahasumma ei voi tulla sen luo, joka värähtelee rahahuolien energiaa, tai elämän suurin rakkaus sen luo, joka tuntee itsensä maailman surkeimmaksi ja rumimmaksi olennoksi. Täytyy olla hyvällä fiiliksellä ja siten oikealla taajudella. Valmennuskouluttajani Marikan sanoin: "Radio Rockin taajuudelta ei kuulu Classic fm".

Miksi tämä on niin mullistavaa mulle? En oikein tiiä. Ehkä siksi, etten aikaisemmin ole tajunnut, että "pelkkä" huono fiiliksen katkaiseminen riittää korjaamaan värähtelyä. Esimerkiksi meditoidessa me ollaan luonnollisesti oikeassa taajuudessa, kun ajatukset ei pääse sitä häiritsemään. Eli kun huomaan, että ärsyttää, kiukuttaa, suututtaa, surkuttaa, vedän vain henkeä ja pyrin katkaisemaan ajatuksen. Ja sitten korvaan sen jollain paremmalla: "jotain hyvää tästäkin on", "kaikki järjestyy" jne. Tätä varten kaikenlaiset voimalauseet on älyttömän hyviä!! Nyt kun oon toteuttanu tätä jokusen aikaa, huomaan sen todella toimivan. Jos mieleen lipsahtaa jotain, mikä ei tunnu hyvältä, pyrin korjaamaan sen heti pois. En kompastu enää vanhoihin ärsytyksiin, kun ymmärrän, että vahingoitan sillä itseäni ja omia toiveitani kaikkein eniten! En toki onnistu tässä vielä sataprosettisesti, mutta väitän, että saan negatiiviset ajatuksen nalkkiin aiempaa nopeammin. Ja tämä tuntuu paljon, paljon helpommalta kuin tarkkailla jokaista ajatustaan, ettei se nyt vain ole oman toiveen vastainen.

Nämä oivallukset on myös kannustaneet takaisin päivittäiseen joogaamiseen ja meditointiin. Nehän on hetkiä kun sekä mieli että keho voivat hyvin ja oikein hehkuvat positiivista energiaa. Toisin sanoen joogaamalla ja meditoimalla vedän omia toiveitani voimakkammin puoleeni! Kyllä kannattaa istua hiljaa ja antaa energian virrata :)

Ja seuraavaksi onkin vuorossa tämän päivän rauhoittumisen hetki. Hengitellään ja hymyillään taas seuraavaan kertaan <3