"Tunneasioissa olemme lukutaidottomien tasolla. Meille on opetettu kaikenlaista piin neliöjuuresta ja hitto ties mistä, muttei sanaakaan sielusta. Olemme pohjattoman tietämättömiä sekä itsestämme että muista."

Ingmar Bergman

maanantai 25. elokuuta 2014

Uuden edessä

Mulle on viime viikkojen aikana kovasti tuotu viestiä kirjoittamisen tärkeydestä, joissain yhteyksissä jopa kirjan kirjoittamista on tarjottu, mutta ajattelen kuitenkin, että tämä blogin pitäminen käy kirjoittamisesta tällä erää... Joten tässä sitä ollaan. Paljon olisi tekemättömiä töitä, mutta nyt pitää ensin kirjoittaa :)

Kuten otsikko kertoo, minun elämässä tuntuu jälleen olevan jonkinlainen uusi alku. Tosin nämä alut ovat usein sellaisia, ettei ne näy ulospäin vaan ne ovat sisäisiä alkuja ja muutoksia. Jotain on murtumassa minusta esiin, olen saavuttamassa jonkin uuden tason itsessäni, mutta en vielä tiedä mistä on kyse. Loppukesän aikana olen pohtinut työtilannettani paljon, ja tällä kertaa siitä näkökulmasta, että mikä kaikki yritykseni valikoimassa jatkaa ja mistä haluan ehkä sittenkin luopua. Ensimmäistä kertaa tunnen, että on tarve karsia jatkuvan kasvattamisen sijaan. Niinhän se kulkee luonnossakin, pieniä ja heiveröisiä alkuja nousee maasta, ajan kuluessa niistä vahvimmat selviytyy ja heikommat väistyy. Näin lienee tapahtumassa minun työssäkin.

Pohtimisen aihe onkin se, että mitä minä ihan todella haluan tehdä. Tuntuu, että kaikkea! Mutta koska se ei ole mahdollista, on tehtävä valintoja. Tai kaikki on mahdollista, mutta pitkän päälle ei mielekästä. Ja tästä pohtimisesta tullaan oman itsen syvään tutkimiseen ja siitä uusiin alkuihin. On ihanaa löytää itsestään uusia puolia ja todeta joidenkin "tietojen" vanhentuneen. En enää olekaan sellainen kuin 5 vuotta sitten tiesin olevani. Minun ei tarvitsekaan täyttää kaikkia aiempia määritelmiäni vaan voin olla vapaasti, kuka haluan ja kasvaa koko ajan uudeksi.

Yksi merkittävä uusi asia itsessäni on valtava tarve päästä luontoon. Yllättäen löysin itseni paikallisesta erätarvikekaupasta tietämättä oikein itsekään, miten sinne päädyin, ja siitä heräsi minussa uinunut kaipuu tunturille ja metsään. Tästäkin mulle on tuotu viestiä monin tavoin. Eräässä meedioistunnossakin puhuttiin luonnonhenkien kanssa keskustelemisesta ja siitä, miten tarpeellista minun olisi kulkea luonnossa. Aika ei kuitenkaan ole vielä ollut sopiva ennen tätä, mutta nyt se tuntuu olevan.

Ja niinpä kävin viikonloppuna kahtena päivänä retkeilemässä. Ensin lasten kanssa ja sitten vain koira seurana. Luonnon hiljaisuus ja rauha on tyrmäävän upea. Vaikka lapset kiljuvat ja koiraparka huohotti niin kaiken taustalla oli syvä hiljaisuus. Välillä pysähdyimme lasten kanssa sitä kuuntelemaan, hekin olivat varsin vaikuttuneita! Tänään oma energia on selvästi erilainen kuin vielä viime viikolla. Olo on tasaisempi ja varmempi, voimaa tuntuu olevan enemmän. Maaenergian juurruttava vaikutus on selvä ja tunnen olevani entistä enemmän oikealla polulla jalat vahvasti maassa kiinni. Lisäksi tunnen, että jotain minussa on todellakin muuttumassa.En osaa sanoa, mitä se on, mutta tunnen muutoksen jo olevan tässä. Ja tiedän, että siellä tunturin laella tai metsälammen rannalla muutos etenee vahvan maadoittavan energian ja puhdistavan tuulen ansioista.Joten sinne janoan nyt takaisin ja niin usein kuin mahdollista. Tarvitsen tilaa tälle muutokselle ja uudelle energialle.

Ja oikeastaan, tästähän koko elämässä on kyse: muutoksesta ja uudeksi kasvamisesta. Me kaikki muutumme koko ajan ja on energian hukkaa yrittää pitää kiinni vanhasta väkisin. Tarkoituksemme täällä on kuoria itsestämme uusia puolia esille uudelleen ja uudelleen, niin kauan, että jäljellä on vain puhdas ydin, korkein minä, sielu tai millä nimellä sitä haluaakaan kutsua. Olen siis vahvasti sillä matkalla <3



Tämä pöllö lennähteli päiden päällä eilisellä reissulla ja tänään nostin Atlantis-pakasta kortin, jonka kuvassa oli samanlainen pöllö. Kortin viesti kiteytettynä oli, että mysteeri odottaa ratkaisemistaan ja että olen saamassa uudelaista tietoa... aika hyvin osuu tähän hetkeen :)
 

 

 
   Ranskis ei ehkä sittenkään ole mikään retkikoira, vaikka riemusta hypähdellen halusi mukaan. Ens kerralla saa jäädä kotiin ihan suosiolla :D

Näissä energioissa siis tutkin uutta, mysteeristä alkua, josta en vielä tiedä kovin paljoa, tai siis mitään. Jännittävää odottaa, mihin tämä tie johtaa.