"Tunneasioissa olemme lukutaidottomien tasolla. Meille on opetettu kaikenlaista piin neliöjuuresta ja hitto ties mistä, muttei sanaakaan sielusta. Olemme pohjattoman tietämättömiä sekä itsestämme että muista."

Ingmar Bergman

perjantai 30. syyskuuta 2011

Viestejä henkimaailmasta :)

Kävin viime lauantaina Marja Pennasella yksityisistunnossa, kun Taivaanvalkeissa on meneillään taas Henkisen kehityksen syysviikko. Kuten ennenkin, menin istuntoon avoimin mielin odottamatta mitään erityistä. Pennasta on monet kehuneet ja hänelle pitää aikakin varata viikkotolkulla etukäteen, ettei jää ilman. Kerrankin muistin tämän ja varasin ajan heti kun viikon ohjelma julkistettiin. Noh, ei se nyt NIIN erityistä ollut. Hyvä meedio, mutta ei mitenkään merkittävän paljon parempi kuin muut. Viestit tuli ihan selviksi ja Pennasella on mukavan suora ja topakka tyyli, mutta turha niitä toisia on dissata siksi, että Pennanen olisi paras. Kyllä se on sama henkimaailma, joka ne viestit tuo, oli välittäjänä sitten kuka tahansa asianosaava.

Mutta siitä viestistä ajattelin jotain kirjoitella tännekin. Ennen kaikkea sain vahvistuksia omille jutuille, en niinkään mitään uutta ja mullistavaa. Sanoin itse, että tämä hoitolan perustaminen tuli aivan puun takaa, johon henkimaailma vastasi, että ei tullut, kyllä se sielunsuunnitelmaan kuului :) Joitakin asiakkaita tulee kuulemma myös karmallisesti: olen ikään kuin velvollinen hoitamaan heitä menneiden elämien takia, vaikka en ehkä tunne oloani niin voittajaksi heidän kanssaan. Ja ei kuulemma tarvitsisi olla niin täydellisyyden tavoittelija, vähempikin riittäisi. Työn alettua alkaa myös kouluttautumisprojekti, joka kestää läpi elämän :) Ihanaa!! Olenkin juuri katsellut kaikenlaisia huuhaa-valmennuksia, henkistä valmentajaa ja elämäntaidon ohjaajaa jne. Tärkeä asia oli myös hoitotyössä suojauksien pyytäminen, ettei menetä omaa voimaansa. Hoitaminen kuulemma lyhentää ihmisen elinikää. No, mieluummin lyhyempi ja tarkoituksellinen elämä kuin piiiitkä ja tylsämielinen.

Tämän elämän teemoja ovat mm. ymmärrys, anteeksianto, kärsivällisyys ja luovuus. Ymmärrän ja tunnistan tämän täysin. Kärsivällisyyden läksy on kuulemma jo hyvin opittu, elämän varrella tulee siitä vielä muistutuksia. Myös vastuu on yhtenä teemana, vastuun ymmärtäminen. Sitä saa mitä tilaa ja siitä täytyy ottaa vastuu. Lisäksi vastuuseen liittyen se, että jokaisella aikuisella ihmisellä on itsellään vastuu itsestä, jota ei toinen voi ottaa pois. Eli on annettava jokaisen kantaa omat taakkansa ja oppia omat läksynsä puuttumatta niihin.

Lisäksi henkimaailma halusi muistuttaa, että heiltä saa pyytää apua ja he auttavat kyllä. Ja siinäpä se vastuu tulikin esille, että sitten saa sitä, mitä on pyytänyt :) Kaikki elämässä tapahtuu tarkoituksella, ne ikävätkin asiat. Ja kaikki ihmiset tulevat elämään tarkoituksella, kukaan tai mikään ei ole sattumaa. Mulla on meneillään päättämisen vuosi ja ensi vuosi tulee olemaan uuden alun vuosi. Mitä kaikkea se sitten tarkoittaa, jää nähtäväksi. Erään vanhan asian olen mielessäni saanut päätökseen ja siitä henkimaailma minua halusi onnitella. Sen selvittämisestä vapautuu energiaa uusiin juttuihin. Myös kaappeja ja laatikoita neuvottiin tyhjentämään turhasta roinasta, jotta energia saisi virrata vapaammin.

Tuli siinä jotain muutakin esille koskien ravintoa ja perhettä jne. mutta tässä kuitenkin suurimmat asiat. Kuten jo aluksi totesin, ei mitään mitä en olis jo tiennyt, mutta mukava kuitenkin saada vahvistus siihen, että on oikealla polulla. Aina sieltä saa voimaa ja hyvän mielen :) Jotkut epäilevät, että meediot pelaavat pimeiden voimien kanssa ja ovat väärällä puolella, mutta en todellakaan voi uskoa niin. Tämäkin istunto aloitettiin pyytämällä rakkautta, valoa ja siunausta meille, joten ei siinä kovinkaan pahoja asioita manattu tai pyydetty. Ehkä epäilevät ihmiset pelkäävät jotain, en tiiä. Eikä tietystikään kaikkien tarvikaan uskoa samoihin asioihin. Ihanne olisi, kun kaikki saisivat uskoa omaansa ja sallisivat muille erilaisuuden. Eikös?

Noh, siinähän sitä tulikin. Unelmaryhmä jatkui viime keskiviikkona, teimme mielikuvamatkaa lapsuuteen ja nuoruuteen. Aikaa kului reilusti enemmän kuin piti, mutta muuten kaikki meni jälleen mukavasti kuten viimeksikin. Kaikki muutkin tuntuivat saaneen ryhmästä itselleen voimaa, sehän se tarkoitus olikin. Tästä jatkamme taas hyvällä mielellä!

Lennähdän sunnuntaina jälleen Helsinkiin koulutusreissulle, joten ensi viikon on hiljaista täälläkin! Nyt ihanaa viikonloppua kaikille <3 <3 <3

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Unelmaryhmä

Keskiviikkona se sitten aloitti, itsetutkiskelun ryhmä. Ihmeellinen tunne, kun haaveet ja ideat muuttuu todeksi. Kovasti jännitin, että mistä tästä tulee ja olin tavallaan valmistautunut myös siihen, ettei homma toimisikaan. Mutta toimi se, ainakin minun mielestä.

Ensimmäiset itkut tirahti esittelykierroksella, mistä totesin, että tälle ryhmälle oli todella tilauksensa. Meillä on koossa ihana porukka, josta jokainen on mukana erilaisista mutta yhtä oikeista syistä. Ensimmäinen kerta kului lähtötilannetta kartoittaessa. Mietimme mitä se minuus oikeastaan edes on, mikä sitä rajoittaa, mikä määrittää. Kuka "minä" oikein on. Kaikki totesimme olevamme äitejä, vaimoja, tyttäriä jne. eli määrittyvämme paljon toisten ihmisten kautta. Toki jokainen löysi myös omia, toisista riippumattomia ominaisuuksiaan ja piirteitään.

Kirjoitimme lyhyesti otsikolla Minä olen... tarinaa tai lauseita siitä, mitä kaikkea minä olen. Ihmeellisen tarkkanäköisiä tekstejä saimme aikaan. Ja joitain kipupisteitäkin tuli esiin jo nyt, kun tekstit käytiin lopuksi yhdessä läpi. Kaksi tuntia tuntui lopulta aikana lyhyeltä (vaikka aluksi tuntui, että se voisi olla liikaakin), mutta katsotaan nyt ainakin ensi kerta vielä ennen kuin aletaan sitä muuttamaan.

En osaa sanoa, mitä toiset kokivat saavansa, mutta itse ainakin sain paljon voimaa siitä pari tuntisesta. Ihan jo siksikin, että oli rauhallinen hetki ihan omalle itselle. Keskustelu soljui painollaan ilman että kukaan puhui toisen päälle tai korotti ääntään. Ajatuksille tuli tilaa ja oli myös aikaa todella kuunnella, mitä toiset puhuvat. Tunnelma oli kaikkineen rauhallinen ja turvallinen. Siitä hetkestä oli helppo jatkaa arkeaan. Toivon, että ryhmä jatkuu samassa hengessä sukeltaen mahdollisesti jatkossa vielä syvemmälle.

Omassa kiireisessä elämässä on tällä hetkellä niin keskeneräistä ja sotkuista, että itselläni ainakin on todellinen tilaus tälle ryhmälle. Toivon ja uskon, että muutkin ovat yhtä innostuneita ja sitoutuneita. Tästä tulee hyvä juttu!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Elämäntehtävistämme

Ihan tähän alkuun haluan sanoa teille, että tämän blogin tekstit ovat hyvin pitkälle pohdintaa ja ideaalitilanteiden maalailua. En todellakaan pysty elämään jokaista hetkeä tietoisesti läsnäolevana tai olla suuttumatta kenellekään tai koskaan päästämättä ikäviä ajatuksia mieleeni. Olenhan vain ihminen :) Mutta täällä pohdin suuntaa, johon haluan elämäni kulkevan ja millaisiin tekoihin tahdon pyrkiä.

Mutta asiaan. Meillä jokaisella on tässä elämässä joku teema ja tehtävä. Uskon, että sielu tekee suunnitelman elämälle ennen syntymää ja tulee oppimaan tiettyjä asioita. Elämäntehtävät vaihtelevat eri ihmisillä sen mukaan, millä kehitystasolla ja missä vaiheessa kukanenkin on. Kuitenkin jotain yhteistä on kaikilla.

Nimittäin uskon niin, että jokaisen elämäntehtävänä on auttaa toisia! Uskon, että jokaisen elämälle olisi hyväksi, jos suhtautuisi jokaiseen tekoonsa niin, että tekee sen palvellakseen toisia. En tarkoita, että kaikkien pitäisi olla hoitoalalla tai heittäytyä parantajiksi tai näkijöiksi. Vaan sitä, että omaan työhönsä ja kaikkiin tekoihinsa liittäisi auttamisen halun. Opettaja auttaa ihmistaimia kehittymään ja oppimaan elämäntaitoja. Lääkäri auttaa ihmisiä paranemaan. Kampaaja auttaa ihmisiä näyttämään hyvältä ja saamaan siitä iloa. Roskakuski auttaa ihmisiä olemaan hukkumatta jätteisiinsä. Ymmärrät pointin. On täysin erilaista työskellellä vaikka tarjoilijana (siitä on kokemusta) ajatellen että "voi ei, taas yks ilta piikana toisten juoksutettavana, loppuispa tämä vuoro pian" kuin asennoitua että "ihanaa, taas saan auttaa ihmisiä rentoutumaan ja nautimaan elämästään tekemällä osaltani niiden ravintolaillasta iloisen ja mukavan".

Mutta eikö se käy rankaksi, jos kaiken tekee vain toisten eteen? Eikö siinä muutu marttyyriksi, joka lopulta itkee, että kaikkeni olen teille antanut? Ei ei. Jos todella toimii puhtaasta sydämestä niin kaiken saa moninkertaisena takaisin. Vetovoiman laki pätee tässä, sitä saa, mitä toisille antaa. Ja se kasvaa, mihin keskittyy. Kokeilkaa, ajatelkaa muutaman päivän ajan tekemisiänne positiivisesti ja toisten auttamisen kannalta ja jättäkää tekemättä se, mikä ei tunnu palvelevan ketään. Voi olla, että yllätyt iloisesti :) Mutta ajatelkaa asiaa riittävän pitkälle. Vaikkapa se, että väsynyt kotiäiti ottaa itselleen kahden päivän loman perheestään ihan yksin omissa oloissaan, voi olla toisten auttamista. Iloinen, akkujaan ladannut äiti on tuhat kertaa parempi kuin väsynyt, kiukkuinen ja äärirajoilleen vedetty. Eli tämä ei tarkoita omista toiveista ja tarpeista luopumista.

Tänään sattui eräs asia, miksi halusin kirjoittaa Juuri Tästä, Juuri Tänään. Olin ystäväni luona kutsuilla ja eräs toinen, yhteinen ystävämme alkoi puhua työhönsä liittyvästä asiasta, jossa minun mielestä oli selvä ristiriita. Niinpä ilmaisin mielipiteeni selkeästi ja aika kipakasti. Työasiastaan puhunut ystävä puolusti omaa kantaansa ja työpaikkaansa, ja vastasin edelleen, että "tuossa on kyllä ristiriita, noin ei voi väittää". No, ei me siitä mitään riitaa tehty eikä jatkettukaan kuin muutaman lauseen verran. Mutta sen verran kuitenkin, että jäin asiaa miettimään myös kutsujen jälkeen. Että mitä siinä oikein tapahtui? Miksi asia minua kaivelee, vaikka olin mielestäni "oikeassa"?

Juuri siksi se jäi minua vaivaamaan, ettei mielipiteen ilmaisu siinä kohdassa palvellut ketään. Siitä ei ollut kenellekään mitään apua eikä hyötyä, vaikka olisin kuinka oikeassa tahansa. Olisin yhtä hyvin voinut olla hiljaa. Suorasanaisuus ja rehellisyys ovat hyveitä, mutta niillekin on aikansa ja paikkansa. Joka löytyy sillä, että miettii "miten autan muita tällä sanomisella". Jos vastaus on, etten mitenkään, niin on parempi jättää sanomatta. Toiselle voi sanoa vaikka, että "hengityksesi haisee pahalle", jos se todella haisee päivästä toiseen. Sen sanominen palvelee toista, hän voi korjata tilanteen ja lakata haisemasta. Mutta jos toiselle sanoo, että "oletpas lihonut" niin onko siitä jotain apua? Lihonut henkilö varmaan itsekin tietää lihoneensa eikä asiaa auta, että siitä huomautetaan. Sanomalla "turhia" asioita oikeastaan vain pahoittaa oman mielensä, niin mulle ainakin tänään kävi. Ja laitoinkin hetki sitten viestin tälle ystävälleni, jossa pyysin anteeksi. Totesin, että asiasta olen edelleen erimieltä, mutta ei sitä olisi tarvinnut siinä toitottaa ja aiheuttaa kaikille paikalla olleille hankalaa tilannetta. Sain vastaukseksi myös anteeksipyynnön ja nyt mieli on huomattavasti kevyempi!

Tämä lienee yksi minun elämän teemoista, opetella tunnistamaan ne hetket, kun pitää sanoa suoraan ja erottamaan ne niistä hetkistä, kun voi pitää mielipiteensä ihan omanaan. Luulen, että opin siihen juurikin miettimällä, että koska autan toista ihmistä sanomalla asiani. Keskityn tästä eteenpäin asennoitumaan tekoihini ja sanoihini niin, että niiden tarkoitus on tehdä ympärillä olevien ihmisten elämästä mukavampaa :)

Lopuksi vielä vapaasti reiki-kurssilla oppimani ajatus, joka oikeastaan kiteyttää tämän päiväisen tekstin teeman, siihen on hyvä lopettaa.

Rakasta toista eniten silloin kun hän ansaitsee sitä vähiten, sillä silloin hän sitä eniten tarvitsee <3