Keskiviikkona se sitten aloitti, itsetutkiskelun ryhmä. Ihmeellinen tunne, kun haaveet ja ideat muuttuu todeksi. Kovasti jännitin, että mistä tästä tulee ja olin tavallaan valmistautunut myös siihen, ettei homma toimisikaan. Mutta toimi se, ainakin minun mielestä.
Ensimmäiset itkut tirahti esittelykierroksella, mistä totesin, että tälle ryhmälle oli todella tilauksensa. Meillä on koossa ihana porukka, josta jokainen on mukana erilaisista mutta yhtä oikeista syistä. Ensimmäinen kerta kului lähtötilannetta kartoittaessa. Mietimme mitä se minuus oikeastaan edes on, mikä sitä rajoittaa, mikä määrittää. Kuka "minä" oikein on. Kaikki totesimme olevamme äitejä, vaimoja, tyttäriä jne. eli määrittyvämme paljon toisten ihmisten kautta. Toki jokainen löysi myös omia, toisista riippumattomia ominaisuuksiaan ja piirteitään.
Kirjoitimme lyhyesti otsikolla Minä olen... tarinaa tai lauseita siitä, mitä kaikkea minä olen. Ihmeellisen tarkkanäköisiä tekstejä saimme aikaan. Ja joitain kipupisteitäkin tuli esiin jo nyt, kun tekstit käytiin lopuksi yhdessä läpi. Kaksi tuntia tuntui lopulta aikana lyhyeltä (vaikka aluksi tuntui, että se voisi olla liikaakin), mutta katsotaan nyt ainakin ensi kerta vielä ennen kuin aletaan sitä muuttamaan.
En osaa sanoa, mitä toiset kokivat saavansa, mutta itse ainakin sain paljon voimaa siitä pari tuntisesta. Ihan jo siksikin, että oli rauhallinen hetki ihan omalle itselle. Keskustelu soljui painollaan ilman että kukaan puhui toisen päälle tai korotti ääntään. Ajatuksille tuli tilaa ja oli myös aikaa todella kuunnella, mitä toiset puhuvat. Tunnelma oli kaikkineen rauhallinen ja turvallinen. Siitä hetkestä oli helppo jatkaa arkeaan. Toivon, että ryhmä jatkuu samassa hengessä sukeltaen mahdollisesti jatkossa vielä syvemmälle.
Omassa kiireisessä elämässä on tällä hetkellä niin keskeneräistä ja sotkuista, että itselläni ainakin on todellinen tilaus tälle ryhmälle. Toivon ja uskon, että muutkin ovat yhtä innostuneita ja sitoutuneita. Tästä tulee hyvä juttu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti