Mutta asiaan. Meillä jokaisella on tässä elämässä joku teema ja tehtävä. Uskon, että sielu tekee suunnitelman elämälle ennen syntymää ja tulee oppimaan tiettyjä asioita. Elämäntehtävät vaihtelevat eri ihmisillä sen mukaan, millä kehitystasolla ja missä vaiheessa kukanenkin on. Kuitenkin jotain yhteistä on kaikilla.
Nimittäin uskon niin, että jokaisen elämäntehtävänä on auttaa toisia! Uskon, että jokaisen elämälle olisi hyväksi, jos suhtautuisi jokaiseen tekoonsa niin, että tekee sen palvellakseen toisia. En tarkoita, että kaikkien pitäisi olla hoitoalalla tai heittäytyä parantajiksi tai näkijöiksi. Vaan sitä, että omaan työhönsä ja kaikkiin tekoihinsa liittäisi auttamisen halun. Opettaja auttaa ihmistaimia kehittymään ja oppimaan elämäntaitoja. Lääkäri auttaa ihmisiä paranemaan. Kampaaja auttaa ihmisiä näyttämään hyvältä ja saamaan siitä iloa. Roskakuski auttaa ihmisiä olemaan hukkumatta jätteisiinsä. Ymmärrät pointin. On täysin erilaista työskellellä vaikka tarjoilijana (siitä on kokemusta) ajatellen että "voi ei, taas yks ilta piikana toisten juoksutettavana, loppuispa tämä vuoro pian" kuin asennoitua että "ihanaa, taas saan auttaa ihmisiä rentoutumaan ja nautimaan elämästään tekemällä osaltani niiden ravintolaillasta iloisen ja mukavan".
Mutta eikö se käy rankaksi, jos kaiken tekee vain toisten eteen? Eikö siinä muutu marttyyriksi, joka lopulta itkee, että kaikkeni olen teille antanut? Ei ei. Jos todella toimii puhtaasta sydämestä niin kaiken saa moninkertaisena takaisin. Vetovoiman laki pätee tässä, sitä saa, mitä toisille antaa. Ja se kasvaa, mihin keskittyy. Kokeilkaa, ajatelkaa muutaman päivän ajan tekemisiänne positiivisesti ja toisten auttamisen kannalta ja jättäkää tekemättä se, mikä ei tunnu palvelevan ketään. Voi olla, että yllätyt iloisesti :) Mutta ajatelkaa asiaa riittävän pitkälle. Vaikkapa se, että väsynyt kotiäiti ottaa itselleen kahden päivän loman perheestään ihan yksin omissa oloissaan, voi olla toisten auttamista. Iloinen, akkujaan ladannut äiti on tuhat kertaa parempi kuin väsynyt, kiukkuinen ja äärirajoilleen vedetty. Eli tämä ei tarkoita omista toiveista ja tarpeista luopumista.
Tänään sattui eräs asia, miksi halusin kirjoittaa Juuri Tästä, Juuri Tänään. Olin ystäväni luona kutsuilla ja eräs toinen, yhteinen ystävämme alkoi puhua työhönsä liittyvästä asiasta, jossa minun mielestä oli selvä ristiriita. Niinpä ilmaisin mielipiteeni selkeästi ja aika kipakasti. Työasiastaan puhunut ystävä puolusti omaa kantaansa ja työpaikkaansa, ja vastasin edelleen, että "tuossa on kyllä ristiriita, noin ei voi väittää". No, ei me siitä mitään riitaa tehty eikä jatkettukaan kuin muutaman lauseen verran. Mutta sen verran kuitenkin, että jäin asiaa miettimään myös kutsujen jälkeen. Että mitä siinä oikein tapahtui? Miksi asia minua kaivelee, vaikka olin mielestäni "oikeassa"?
Juuri siksi se jäi minua vaivaamaan, ettei mielipiteen ilmaisu siinä kohdassa palvellut ketään. Siitä ei ollut kenellekään mitään apua eikä hyötyä, vaikka olisin kuinka oikeassa tahansa. Olisin yhtä hyvin voinut olla hiljaa. Suorasanaisuus ja rehellisyys ovat hyveitä, mutta niillekin on aikansa ja paikkansa. Joka löytyy sillä, että miettii "miten autan muita tällä sanomisella". Jos vastaus on, etten mitenkään, niin on parempi jättää sanomatta. Toiselle voi sanoa vaikka, että "hengityksesi haisee pahalle", jos se todella haisee päivästä toiseen. Sen sanominen palvelee toista, hän voi korjata tilanteen ja lakata haisemasta. Mutta jos toiselle sanoo, että "oletpas lihonut" niin onko siitä jotain apua? Lihonut henkilö varmaan itsekin tietää lihoneensa eikä asiaa auta, että siitä huomautetaan. Sanomalla "turhia" asioita oikeastaan vain pahoittaa oman mielensä, niin mulle ainakin tänään kävi. Ja laitoinkin hetki sitten viestin tälle ystävälleni, jossa pyysin anteeksi. Totesin, että asiasta olen edelleen erimieltä, mutta ei sitä olisi tarvinnut siinä toitottaa ja aiheuttaa kaikille paikalla olleille hankalaa tilannetta. Sain vastaukseksi myös anteeksipyynnön ja nyt mieli on huomattavasti kevyempi!
Tämä lienee yksi minun elämän teemoista, opetella tunnistamaan ne hetket, kun pitää sanoa suoraan ja erottamaan ne niistä hetkistä, kun voi pitää mielipiteensä ihan omanaan. Luulen, että opin siihen juurikin miettimällä, että koska autan toista ihmistä sanomalla asiani. Keskityn tästä eteenpäin asennoitumaan tekoihini ja sanoihini niin, että niiden tarkoitus on tehdä ympärillä olevien ihmisten elämästä mukavampaa :)
Lopuksi vielä vapaasti reiki-kurssilla oppimani ajatus, joka oikeastaan kiteyttää tämän päiväisen tekstin teeman, siihen on hyvä lopettaa.
Rakasta toista eniten silloin kun hän ansaitsee sitä vähiten, sillä silloin hän sitä eniten tarvitsee <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti