<3 Joulu on tunne sydämessä, ja tänne se on jo tullut <3

Sitä saa mitä tilaa... :)

Niin se vain kuulkaa on, vetovoiman laki todella toimii. Ja tässäpä kerron esimerkin siitä.

Olen ollut oikeastaan lapsesta asti laulajatyttö, rakastanut laulamista ja musiikkia ylipäänsä. Jo ihan pienenä kelasin vanhalla kasettimankalla nauhoja edes takaisin ja kirjoitin laulunsanoja vihkoon... sellaisesta ei muuten nykylapset tiiäkään mitään, ku kaikki löytyy parilla klikkauksella netistä. No, joka tapauksessa. Musiikki on aina tavalla tai toisella kuulunut elämään, ja jossain vaiheessa kaveripiiriin kuului muutamia musiikin tekijöitäkin, joiden kanssa puhuttiin jopa erilaisista työkuvioista. Tein kuitenkin vuosia sitten päätöksen, etten lähde tavoittelemaan siitä mitään sen kummempaa. Että mulle riittää, kun saan laulaa omaksi iloksi itsekseen. Etten ainakaan halua mihinkään julkisuuden ammattiin, eikä laulamista voi tehdä työkseen, ellei antaudu myös ihmisenä julkisuudelle. Asia käsitelty. Piste.

Viime kesänä eräänä iltana lauleskelin kotona omilla laitteilla karaokea, kun rakas puolisoni heitti ihan puolihuolimattomasti, että "voisit lähteä vaikka johonkin lavoille laulamaan, kyllä tuo sen verran hyvin menee". Tuosta kommentista virisi ajatus, että jos sittenkin jotain laulujuttua kehittelisi. Voisihan sitä ihan jotain pientä, jotain coverbändiä tai kellariorkesteria ajatella. Pieniä, "nimettömiä" ryhmiä kiertää häissä ja muissa juhlissa ilostuttamassa ihmisiä ja sekin on tavallaan toisten auttamista, kun toiset saa juhlistaan parempia ja iloisempia livemusiikilla ja suht edullisesti. Että eihän sitä tarvi levylaulajaksi itseään havitella, eikä lehtien kansiin pyrkiä esittelemään lapsiaan ja kotiaan. Vaan voi tehdä pienesti ja omalla tyylillään. Pyörittelin asiaa parina päivänä ja sitten sanoin henkimaailmalle, että hyvä on, jos tilaisuus tulee, tiputetaan eteen, niin lupaan tarttua siihen. Mutta sen suurempaa työtä en aikonut itse asian eteen tehdä. Lupasin vain käyttää annettua lahjaa, jos mahdollisuus tuodaan eteen.

Pari viikkoa sitten eräs ihana ystäväni saikin yllättäen idean, että minun pitäisi tarjoutua tapaninpäivän tansseihin laulukeikalle erääseen sivukylään pieneen ravintolaan. No hulluja! Mitenkäs minä, eihän mulla ole mitään tekniikkaa, eikä kokemusta. Ei sitä nyt voi ravintolaan soittaa, että tulisin keikalle, mutta järjestäkää te siellä kaikki valmiiksi. Höpöhöpö, sanoin minä. Vaan se ystävä olikin eri mieltä. Ja hoiteli hommat minun puolesta, selän takana niin, että ravintolasta otettiin yhteyttä, että "tulisitko, meillä olis laitteetkin ja palkkaakin maksetaan?"!!!!!

Siinäpä sitten olin itseni kans vastakkain. Tuntui aluksi, että eieiei, tällaista ei tapahdu ja tässä on nyt joku koira haudattuna. Ja mihin sitä lapsetkin laittaa ja en minä ala jouluna tällaista miettimään jajaja... Mutta sitten muistin, että lupasin. Että jos tilanne tuodaan eteen niin menen. Ja että kun lahja on annettu niin käytän sitä. Että tehtävä tässä elämässä on auttaa toisia, vaikka sitten pitämään hauskaa tansseissa. Ymmärsin, että kielteiset ajatukset kumpusivat erilaisista peloista ja vanhasta ajatusmallista, että "enhän nyt minä". Oivalsin, että tämä on huikea tilaisuus mennä kohti pelkojaan ja siten muuttaa ne voimavaroiksi ja ystäviksi. Mahdollisuus jälleen heittäytyä elämän virtaan ja käskeä järjen ääntä olemaan hiljaa, kun eletään.

Joten. Tapaninpäivänä menen laulamaan ihmisille ensimmäistä kertaa elämässäni! Pieneen ravintolaan, pienelle kylälle, mutta kuitenkin. Itsepähän tilasin ja ainakin nyt tuntuu siltä, että hyvä niin. Tulen sitten kertomaan, mikä fiilis on keikan jälkeen :D

Nyt ihanaa Joulun odotusta Sinulle <3

P.S. Retriitti-idealle kuuluu tällaista....  Kuten todettu, sitä saa mitä tilaa! Mulla on joulupukille yks toive, jatkukoon tämä hyvä noste... muuta en kaipaa :)

Ollaan hiljaa vain, kun sanat turhaa on...

Hmmm... sain eilen uuden idean, jolta nyt en saa rauhaa... esittelin tämän hetki sitten Ryhmän tapaamisessa ja nyt teen sen myös täällä. Katsotaan, mitä tästä taas seuraa.. :)

Nimittäin. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että olis ihanaa päästä johonkin joogaviikonloppuun tai retriittiin tai jotain. Viime viikolla sitten erään iha-naisen kans sovittiin, että tammikuussa paastotaan ja loppukuusta sitten retriittiin johonkin päin Suomea. Selailtiin "alan lehtiä" (Voi hyvin, Luontaisterveys jne.) ja etsittiin sopivaa paikkaa. Ei heti kyllä löytynyt. Sitten surffailin muutamana iltana netissä etsimässä sitä juuri meille oikeaa retriittiä. Mutta ei löytynyt vieläkään.

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Järjestän sen itse! Eilen illalla idea välähti salaman lailla mieleen ja tuntui heti oikealta ja sopivalta. Laitoin tälle ystävälleni viestin, jonka kanssa oli sovittu tästä, että "kuule, mitäs jos järjestän retriitin ite?". Ja vastaus kuului, että miten me ei heti tuota huomattu ajatella :) Sovittiin, että järjestetään se vaikka kahdestaan, jos kukaan muu ei innostu!

No, keksin paikankin heti, nimittäin Raattamassa sijaitseva Hotelli Vuontispirtti, joka on aivan upealla paikalla Pallastunturin juurella. Olin varma, että se on juuri se paikka. Siellä on taatusti parhaat energiat, se on riittävän kaukana ja silti lähellä ja siellä on oikealla tavalla rauhallista. Tänään sitten soitin kyseiseen paikkaan, ja pettymys oli melkoinen, kun kuulin, että paikka on kiinni, avataan vasta helmikuun loppupuolella ja ryhmäkoon pitäisi olla vähintään 30 henkeä, että se avattaisiin. Blaah. Ei siis sinne :( Etsiskelin netistä mahdollisia muita leirikeskuksia tai mökkikyliä, joita voisi ajatella tähän tarkoitukseen. Kuitenkin oli sen verran töitä, etten ehtinyt kovin paljon perehtyä eri paikkoihin ja jätin asian odottamaan parempaa hetkeä.

Tänään oli sitten myös Ryhmän kokoontuminen, kuten jo mainitsinkin. Illan päätteeksi esittelin tämän ajatuksen ryhmäläisille: Järjestän hiljentymisen ja henkisen kasvun viikonlopun, jossa ollaan pääosin hiljaa. Retriitissä pidetään täydellinen tauko tv:stä, netistä, puhelimesta, lukemisesta ja puhumisesta. Usein retriiteissä kieltäydytään myös kirjoittamisesta, mutta ajattelin, että päiväkirjan tai muun kirjoittaminen voisi helpottaa hiljaisuudessa olemista. Lisäksi erilainen taiteellinen ilmaisu sopii kuvaan, esim. maalaustarvikkeet voidaan ottaa mukaan. Päivän ohjelmaan kuuluu helppoa joogaa, rentoutumisharjoituksia, meditaatiota, ulkoilua, saunomista ja ennen kaikkea Olemista. Hiljaa, oman itsen kanssa olemista. Mutta kuitenkin ryhmässä, yhdessä, ilman erakkomaista vetäytymistä. Ajatuksena on myös, ettei mitään taloustöitä tarvitse tehdä, ja siksi täytyy löytää paikka, jossa on mahdollista ostaa täysihoito. Tai vaikkapa hankkia catering-yritys toimittamaan ruuat. Tai valmistaa itse ruuat ennen retriittiä valmiiksi. Joka tapauksessa siis on tarkoitus järjestää olosuhteet, joissa ei tarvitse pyrkiä eikä suorittaa.

Hiljaisuudessa oleminen ei tarkoita sitä, että suu teipataan kiinni, ettei saa sanoa kerrassaan mitään. Saa sanoa esimerkiksi, että "menen nyt ulos kävelemään" tai"ojennatko sen maitopurkin". Mutta pääosin ollaa hiljaa, eikä varsinkaan rupatella säästä tai Saana Parviaisesta. Joissain retriiteissä ollaan kertakaikkisen hiljaa, aivan hiljaa, mutta ajattelin, että tähän viikonloppuun sisältyy myös jotain keskustelua valituista aiheista, tai ainakin mahdollisuus pyytää kahdenkeskistä juttutuokiota, jos mieleen nousee niin paljon asiaa, että on pakko saada sitä purkaa. Yleensä retriiteissä myös pidetään ns. virikepuheita, joissa ohjaaja puhuu valituista aiheista. Mutta koska idea on niin tuore, en vielä osaa sanoa, miten tässa tapauksessa tehdään, enkä kertoa tarkkaa ohjelmaa. Sen tiedän, että tapahtuma on tammikuun lopulla, joko viimeisenä tai toiseksi viimeisenä viikonloppuna.

Hiljaisuudessa ollessa tulee tilaa omalle sisäiselle äänelle, jota arkisen metelin ja kiireen keskellä ei kuule. Retriitti voimaannuttaa, akut saa ladattua täyteen. Kokemukset retriiteistä kertovat, että parin päivän hiljaisuuden jälkeen tuntuu siltä kuin olisi ollut lomalla kaksi viikkoa. Oman sisäisen äänen kuunteleminen voi auttaa ohjaamaan elämää oikeaan suuntaa, sinne minne itse todella haluaa, ei sinne, minne uskoo, että on pakko mennä. Sisäinen ääni voi kertoa sellaisia vaihtoehtoja, joita ei aikaisemmin ole huomannutkaan tai joita on pitänyt mahdottomina toteutettaviksi. Hiljentyminen tuo taatusti elämään jotain uutta.

Kerrottuani tämän suunnitelman porukalle, osallistujia olikin jo itseni lisäksi 6 henkilöä :) En todellakaan uskonut, että kaikki innostuvat tällä tavalla, halusin vain jakaa ideani ja innostukseni ja kuulla mielipiteitä. Olisin voinut odottaa myös sellaisia kommentteja, että "ihan kiva, mutta ei minun juttu" tai että "minä en voi kuvitellakaan olevani hiljaa niin kauan". Mutta lähes kaikki ilmoittautuivat mukaan! Mietittiin siinä yhdessä myös sitä paikkaa ja muutamia ideoitakin tuli, että missä voisi olla sopivat tilat. Paikan pitäisi olla sellainen, että majoittuminen olisi omissa huoneissa, korkeintaan kahden hengen huoneissa, jotta tarvittaessa pääsee omaan rauhaan ottamaan päiväunet tai vaikka itkemään tai nauramaan, jos siltä tuntuu. Jotain paikkaa aiottiin kysyäkin lähiaikoina.

Mutta. Yksi ryhmäläisistä jäi vielä viimeiseksi rupattelemaan ja totesi sitten, ettei pitäisi mahdottomana sitä Vuontispirttiä ja 30 hengen ryhmää. Että äkkiäkös siihen kerätään porukka kokoon, jos alle vuorokaudessa mukana on jo 7 henkilöä. Nii-in. Päivällä soittaessani Vuontispirtille tällainen ajatus oli utopiaa, mutta mietittyäni asiaa olen jo varovaisesti sitä mieltä, että ehkäpä se voisi olla ajattelemisen arvoinen juttu... että saataisiin niin iso määrä porukkaa mukaan... hmmmm. Mitäs mieltä olet? :)

Edellisestä postauksesta on näköjään kulunut yli kuukausi. Yksi ystävä ehti jo kysellä, että miksi en päivitä tätä blogia. Noh, useana päivänä ja iltana olen ajatellut päivittänäni, mutta tällaisen tekstin kirjoittaminen vaatii keskittymistä ja läsnäoloa. Viime aikoina päiväni ovat sujuneet niin, että saatuani lapset nukkumaan kymmenen aikaan, olen nauttinut tv:n ääressä lounas-päivällinen-iltapala-yhdistelmän ja ollut niin väsynyt, että ei ole ollut toivoakaan kirjoittamisesta, ainakaan minkään älyllisen tekstin kirjoittamisesta.

Nyt kuitenkin yritän :) Koska kyllähän kaikenlaista on mielessä ollut viimeisen kuukauden aikana, vaikka en niitä ajatuksia tänne olekaan saanut merkittyä. Olen käyttänyt paljon enkelikortteja viime viikkoina ja saanut niistä paljon lohtua ja ohjausta. On tuntunut myös, että suustani valuu ihmeellisesti oikeita sanoja oikeissa paikoissa eri ihmisille, toisinaan jopa lähes vieraille. Se on huikea onnen tunne, kun joku näyttää saavan voimaa ja suunnankorjausta polulleen jostain, mitä sanon, vaikken useinkaan tiedä, mistä ne sanat tulee. Mutta hyvä, että tulee :) Haasteena on pitää ego irrallaan näistä ja pysyä nöyränä. Minun ei pidä luulla, että saisin auttaa toisia ITSENI vuoksi vaan muistaa, että auttamisen taito on lahja, joka pitää ottaa vastaan kiitollisuudella.

Unelmien ja itsen tutkiskelu on jatkunut, sekä omassa mielessä että yhteisessä ryhmässämme. Olemme keskittyneet ryhmässä kaivelemaan menneisyyttä löytääksemme sieltä selityksiä nykyiselle käytöksellemme. Jokaisella meistä on lapsuuden ja nuoruuden aiheuttamia traumoja, joista selviää vain tiedostamalla, käsittelemällä ja antamalla anteeksi. Äitien ja isien käytös ohjaa meitä, myös roolimme lapsuus- ja nuoruusajan ystävien kesken määrittää käytöstämme myös tänään. Tavat, joilla meitä lapsuuden perheissä ja ystäväpiireissä kohdeltiin siirtyvät meille, ellemme toisin valitse. Eikä aina ja kaikessa tarvi valitakaan, tottakai jokaisen lapsuudesta on tullut mukaan myös hyvää. Mutta ymmärrätte pointin? Itse esimerkiksi löysin itsestäni asian, joka estää minua uskomasta omaan menestykseeni tässä uudessa työssä.

Minulla on köyhän tytön identiteetti! Olin köyhän yksinhuoltajaäidin lapsi ja opin kai jo 1-vuotiaana, ettei meillä ole rahaa mihinkään ylimääräiseen. Kasvoin köyhyyteen ja säästämiseen. Mihinkäs se itsestään olisi muuttunut? Ihmettelin, kun tässä syksyn aikana uudella työpaikalla ollessa tuntui kummallinen kaiverrus ja epävarmuus sisimmässä. Sitten istuin ajan kanssa alas ja aloin kysellä itseltäni, että mikä vikana. Huomasin kuiskivani itselleni, että ei saa innostua liikaa, koska ei tämä hoitola kuitenkaan tule menestymään. Ja kun mietin pidemmälle, löysin tämän identiteettiasian. Tietysti asia on näin! Kuinka muutenkaan! Sitähän me olemme, mihin kasvamme. Jos vuosia ja vuosikymmeniä olemme jotain tiettyä, ei se piirre tai asia yhtäkkiä muutu miksikään. Jos vanhempamme ja muut lapsuutemme ihmiset ovat pitäneet meitä ujoina, ujoja me olemme. Jos meille on lapsena sanottu jatkuvasti, että olemme reippaita ja kilttejä, sitä olemme. Jos elämä on ollut vain taloudellista selviämistaistelua eikä iloa tai nautintoa, sellaisena se jatkuu. Niin kauan, että itse kyseenalaistamme nämä "totuudet".

Täytyy myöntää, että kuulostaa helpommalta kuin oikeasti on. Tällaiset oivallukset ja muutokset vaativat aikaa ja turvallisen ympäristön. Yhdeltä istumalta ei voi koko elämää selvittää. Eikä sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät hyväksy muutostamme ja anna sille tilaa. Itselläni tämä selvittely on alkanut jo yli kaksi vuotta sitten ja edelleen löydän uutta. Askel kerrallan. Aina esille tulevat asiat eivät ole mukavia. Joskus joutuu näkemään itsessään sellaista, mitä ei toivoisi näkevänsä. Ja silloin on ensiarvoisen tärkeää, että ympärillä on ihmisiä, jotka ovat tukena ja peilaavat virheiden lisäksi myös kaiken hyvän ja arvokkaan. 

Ja juuri kaikkea tätä uskon, että ryhmässämme saamme. Tai ainakin itse saan. Toki esille on noussut kipuja ja osa kivuista on vielä piilossa jossain egon ja puolustusmekanismien suojissa, mutta enemmän uskon kuitenkin meidän olevan positiivisen puolella. Ryhmästä on tullut niin paljon positiivista palutetta, että uusi ryhmä aloittaa kahden viikon kuluttua! Todella mielenkiintoista nähdä, kuinka erilaiseksi se muodostuu, kun jäsenet ovat aivan eri henkilöt. Kerron siitä lisää sitten :)

Aioin kertoa myös henkiparantamisesta, siitä miten sairaudet aina kertovat meille viestiä. Mielessä oli myös eilinen tutkiskelu koskien indigoaikusia... uskon olevani sellainen ja tämä uskomus ja oivallus selittää monta asiaa elämästäni... Tästä kaikesta kuitenkin seuraavilla kerroilla. Kiva, että luit tänne asti <3

P.S. edelleen toivoisin, että kommentoisitte... vaikka anonyymina, jos ette halua omaa nimeänne esille, ihan vain, että mitä ajatuksia herää, vai herääkö ylipäänsä mitään. myös negatiivinen palaute vastaanotetaan, toivon, että se olisi perusteltua :)

Viestejä henkimaailmasta :)

Kävin viime lauantaina Marja Pennasella yksityisistunnossa, kun Taivaanvalkeissa on meneillään taas Henkisen kehityksen syysviikko. Kuten ennenkin, menin istuntoon avoimin mielin odottamatta mitään erityistä. Pennasta on monet kehuneet ja hänelle pitää aikakin varata viikkotolkulla etukäteen, ettei jää ilman. Kerrankin muistin tämän ja varasin ajan heti kun viikon ohjelma julkistettiin. Noh, ei se nyt NIIN erityistä ollut. Hyvä meedio, mutta ei mitenkään merkittävän paljon parempi kuin muut. Viestit tuli ihan selviksi ja Pennasella on mukavan suora ja topakka tyyli, mutta turha niitä toisia on dissata siksi, että Pennanen olisi paras. Kyllä se on sama henkimaailma, joka ne viestit tuo, oli välittäjänä sitten kuka tahansa asianosaava.

Mutta siitä viestistä ajattelin jotain kirjoitella tännekin. Ennen kaikkea sain vahvistuksia omille jutuille, en niinkään mitään uutta ja mullistavaa. Sanoin itse, että tämä hoitolan perustaminen tuli aivan puun takaa, johon henkimaailma vastasi, että ei tullut, kyllä se sielunsuunnitelmaan kuului :) Joitakin asiakkaita tulee kuulemma myös karmallisesti: olen ikään kuin velvollinen hoitamaan heitä menneiden elämien takia, vaikka en ehkä tunne oloani niin voittajaksi heidän kanssaan. Ja ei kuulemma tarvitsisi olla niin täydellisyyden tavoittelija, vähempikin riittäisi. Työn alettua alkaa myös kouluttautumisprojekti, joka kestää läpi elämän :) Ihanaa!! Olenkin juuri katsellut kaikenlaisia huuhaa-valmennuksia, henkistä valmentajaa ja elämäntaidon ohjaajaa jne. Tärkeä asia oli myös hoitotyössä suojauksien pyytäminen, ettei menetä omaa voimaansa. Hoitaminen kuulemma lyhentää ihmisen elinikää. No, mieluummin lyhyempi ja tarkoituksellinen elämä kuin piiiitkä ja tylsämielinen.

Tämän elämän teemoja ovat mm. ymmärrys, anteeksianto, kärsivällisyys ja luovuus. Ymmärrän ja tunnistan tämän täysin. Kärsivällisyyden läksy on kuulemma jo hyvin opittu, elämän varrella tulee siitä vielä muistutuksia. Myös vastuu on yhtenä teemana, vastuun ymmärtäminen. Sitä saa mitä tilaa ja siitä täytyy ottaa vastuu. Lisäksi vastuuseen liittyen se, että jokaisella aikuisella ihmisellä on itsellään vastuu itsestä, jota ei toinen voi ottaa pois. Eli on annettava jokaisen kantaa omat taakkansa ja oppia omat läksynsä puuttumatta niihin.

Lisäksi henkimaailma halusi muistuttaa, että heiltä saa pyytää apua ja he auttavat kyllä. Ja siinäpä se vastuu tulikin esille, että sitten saa sitä, mitä on pyytänyt :) Kaikki elämässä tapahtuu tarkoituksella, ne ikävätkin asiat. Ja kaikki ihmiset tulevat elämään tarkoituksella, kukaan tai mikään ei ole sattumaa. Mulla on meneillään päättämisen vuosi ja ensi vuosi tulee olemaan uuden alun vuosi. Mitä kaikkea se sitten tarkoittaa, jää nähtäväksi. Erään vanhan asian olen mielessäni saanut päätökseen ja siitä henkimaailma minua halusi onnitella. Sen selvittämisestä vapautuu energiaa uusiin juttuihin. Myös kaappeja ja laatikoita neuvottiin tyhjentämään turhasta roinasta, jotta energia saisi virrata vapaammin.

Tuli siinä jotain muutakin esille koskien ravintoa ja perhettä jne. mutta tässä kuitenkin suurimmat asiat. Kuten jo aluksi totesin, ei mitään mitä en olis jo tiennyt, mutta mukava kuitenkin saada vahvistus siihen, että on oikealla polulla. Aina sieltä saa voimaa ja hyvän mielen :) Jotkut epäilevät, että meediot pelaavat pimeiden voimien kanssa ja ovat väärällä puolella, mutta en todellakaan voi uskoa niin. Tämäkin istunto aloitettiin pyytämällä rakkautta, valoa ja siunausta meille, joten ei siinä kovinkaan pahoja asioita manattu tai pyydetty. Ehkä epäilevät ihmiset pelkäävät jotain, en tiiä. Eikä tietystikään kaikkien tarvikaan uskoa samoihin asioihin. Ihanne olisi, kun kaikki saisivat uskoa omaansa ja sallisivat muille erilaisuuden. Eikös?

Noh, siinähän sitä tulikin. Unelmaryhmä jatkui viime keskiviikkona, teimme mielikuvamatkaa lapsuuteen ja nuoruuteen. Aikaa kului reilusti enemmän kuin piti, mutta muuten kaikki meni jälleen mukavasti kuten viimeksikin. Kaikki muutkin tuntuivat saaneen ryhmästä itselleen voimaa, sehän se tarkoitus olikin. Tästä jatkamme taas hyvällä mielellä!

Lennähdän sunnuntaina jälleen Helsinkiin koulutusreissulle, joten ensi viikon on hiljaista täälläkin! Nyt ihanaa viikonloppua kaikille <3 <3 <3

Unelmaryhmä

Keskiviikkona se sitten aloitti, itsetutkiskelun ryhmä. Ihmeellinen tunne, kun haaveet ja ideat muuttuu todeksi. Kovasti jännitin, että mistä tästä tulee ja olin tavallaan valmistautunut myös siihen, ettei homma toimisikaan. Mutta toimi se, ainakin minun mielestä.

Ensimmäiset itkut tirahti esittelykierroksella, mistä totesin, että tälle ryhmälle oli todella tilauksensa. Meillä on koossa ihana porukka, josta jokainen on mukana erilaisista mutta yhtä oikeista syistä. Ensimmäinen kerta kului lähtötilannetta kartoittaessa. Mietimme mitä se minuus oikeastaan edes on, mikä sitä rajoittaa, mikä määrittää. Kuka "minä" oikein on. Kaikki totesimme olevamme äitejä, vaimoja, tyttäriä jne. eli määrittyvämme paljon toisten ihmisten kautta. Toki jokainen löysi myös omia, toisista riippumattomia ominaisuuksiaan ja piirteitään.

Kirjoitimme lyhyesti otsikolla Minä olen... tarinaa tai lauseita siitä, mitä kaikkea minä olen. Ihmeellisen tarkkanäköisiä tekstejä saimme aikaan. Ja joitain kipupisteitäkin tuli esiin jo nyt, kun tekstit käytiin lopuksi yhdessä läpi. Kaksi tuntia tuntui lopulta aikana lyhyeltä (vaikka aluksi tuntui, että se voisi olla liikaakin), mutta katsotaan nyt ainakin ensi kerta vielä ennen kuin aletaan sitä muuttamaan.

En osaa sanoa, mitä toiset kokivat saavansa, mutta itse ainakin sain paljon voimaa siitä pari tuntisesta. Ihan jo siksikin, että oli rauhallinen hetki ihan omalle itselle. Keskustelu soljui painollaan ilman että kukaan puhui toisen päälle tai korotti ääntään. Ajatuksille tuli tilaa ja oli myös aikaa todella kuunnella, mitä toiset puhuvat. Tunnelma oli kaikkineen rauhallinen ja turvallinen. Siitä hetkestä oli helppo jatkaa arkeaan. Toivon, että ryhmä jatkuu samassa hengessä sukeltaen mahdollisesti jatkossa vielä syvemmälle.

Omassa kiireisessä elämässä on tällä hetkellä niin keskeneräistä ja sotkuista, että itselläni ainakin on todellinen tilaus tälle ryhmälle. Toivon ja uskon, että muutkin ovat yhtä innostuneita ja sitoutuneita. Tästä tulee hyvä juttu!

Elämäntehtävistämme

Ihan tähän alkuun haluan sanoa teille, että tämän blogin tekstit ovat hyvin pitkälle pohdintaa ja ideaalitilanteiden maalailua. En todellakaan pysty elämään jokaista hetkeä tietoisesti läsnäolevana tai olla suuttumatta kenellekään tai koskaan päästämättä ikäviä ajatuksia mieleeni. Olenhan vain ihminen :) Mutta täällä pohdin suuntaa, johon haluan elämäni kulkevan ja millaisiin tekoihin tahdon pyrkiä.

Mutta asiaan. Meillä jokaisella on tässä elämässä joku teema ja tehtävä. Uskon, että sielu tekee suunnitelman elämälle ennen syntymää ja tulee oppimaan tiettyjä asioita. Elämäntehtävät vaihtelevat eri ihmisillä sen mukaan, millä kehitystasolla ja missä vaiheessa kukanenkin on. Kuitenkin jotain yhteistä on kaikilla.

Nimittäin uskon niin, että jokaisen elämäntehtävänä on auttaa toisia! Uskon, että jokaisen elämälle olisi hyväksi, jos suhtautuisi jokaiseen tekoonsa niin, että tekee sen palvellakseen toisia. En tarkoita, että kaikkien pitäisi olla hoitoalalla tai heittäytyä parantajiksi tai näkijöiksi. Vaan sitä, että omaan työhönsä ja kaikkiin tekoihinsa liittäisi auttamisen halun. Opettaja auttaa ihmistaimia kehittymään ja oppimaan elämäntaitoja. Lääkäri auttaa ihmisiä paranemaan. Kampaaja auttaa ihmisiä näyttämään hyvältä ja saamaan siitä iloa. Roskakuski auttaa ihmisiä olemaan hukkumatta jätteisiinsä. Ymmärrät pointin. On täysin erilaista työskellellä vaikka tarjoilijana (siitä on kokemusta) ajatellen että "voi ei, taas yks ilta piikana toisten juoksutettavana, loppuispa tämä vuoro pian" kuin asennoitua että "ihanaa, taas saan auttaa ihmisiä rentoutumaan ja nautimaan elämästään tekemällä osaltani niiden ravintolaillasta iloisen ja mukavan".

Mutta eikö se käy rankaksi, jos kaiken tekee vain toisten eteen? Eikö siinä muutu marttyyriksi, joka lopulta itkee, että kaikkeni olen teille antanut? Ei ei. Jos todella toimii puhtaasta sydämestä niin kaiken saa moninkertaisena takaisin. Vetovoiman laki pätee tässä, sitä saa, mitä toisille antaa. Ja se kasvaa, mihin keskittyy. Kokeilkaa, ajatelkaa muutaman päivän ajan tekemisiänne positiivisesti ja toisten auttamisen kannalta ja jättäkää tekemättä se, mikä ei tunnu palvelevan ketään. Voi olla, että yllätyt iloisesti :) Mutta ajatelkaa asiaa riittävän pitkälle. Vaikkapa se, että väsynyt kotiäiti ottaa itselleen kahden päivän loman perheestään ihan yksin omissa oloissaan, voi olla toisten auttamista. Iloinen, akkujaan ladannut äiti on tuhat kertaa parempi kuin väsynyt, kiukkuinen ja äärirajoilleen vedetty. Eli tämä ei tarkoita omista toiveista ja tarpeista luopumista.

Tänään sattui eräs asia, miksi halusin kirjoittaa Juuri Tästä, Juuri Tänään. Olin ystäväni luona kutsuilla ja eräs toinen, yhteinen ystävämme alkoi puhua työhönsä liittyvästä asiasta, jossa minun mielestä oli selvä ristiriita. Niinpä ilmaisin mielipiteeni selkeästi ja aika kipakasti. Työasiastaan puhunut ystävä puolusti omaa kantaansa ja työpaikkaansa, ja vastasin edelleen, että "tuossa on kyllä ristiriita, noin ei voi väittää". No, ei me siitä mitään riitaa tehty eikä jatkettukaan kuin muutaman lauseen verran. Mutta sen verran kuitenkin, että jäin asiaa miettimään myös kutsujen jälkeen. Että mitä siinä oikein tapahtui? Miksi asia minua kaivelee, vaikka olin mielestäni "oikeassa"?

Juuri siksi se jäi minua vaivaamaan, ettei mielipiteen ilmaisu siinä kohdassa palvellut ketään. Siitä ei ollut kenellekään mitään apua eikä hyötyä, vaikka olisin kuinka oikeassa tahansa. Olisin yhtä hyvin voinut olla hiljaa. Suorasanaisuus ja rehellisyys ovat hyveitä, mutta niillekin on aikansa ja paikkansa. Joka löytyy sillä, että miettii "miten autan muita tällä sanomisella". Jos vastaus on, etten mitenkään, niin on parempi jättää sanomatta. Toiselle voi sanoa vaikka, että "hengityksesi haisee pahalle", jos se todella haisee päivästä toiseen. Sen sanominen palvelee toista, hän voi korjata tilanteen ja lakata haisemasta. Mutta jos toiselle sanoo, että "oletpas lihonut" niin onko siitä jotain apua? Lihonut henkilö varmaan itsekin tietää lihoneensa eikä asiaa auta, että siitä huomautetaan. Sanomalla "turhia" asioita oikeastaan vain pahoittaa oman mielensä, niin mulle ainakin tänään kävi. Ja laitoinkin hetki sitten viestin tälle ystävälleni, jossa pyysin anteeksi. Totesin, että asiasta olen edelleen erimieltä, mutta ei sitä olisi tarvinnut siinä toitottaa ja aiheuttaa kaikille paikalla olleille hankalaa tilannetta. Sain vastaukseksi myös anteeksipyynnön ja nyt mieli on huomattavasti kevyempi!

Tämä lienee yksi minun elämän teemoista, opetella tunnistamaan ne hetket, kun pitää sanoa suoraan ja erottamaan ne niistä hetkistä, kun voi pitää mielipiteensä ihan omanaan. Luulen, että opin siihen juurikin miettimällä, että koska autan toista ihmistä sanomalla asiani. Keskityn tästä eteenpäin asennoitumaan tekoihini ja sanoihini niin, että niiden tarkoitus on tehdä ympärillä olevien ihmisten elämästä mukavampaa :)

Lopuksi vielä vapaasti reiki-kurssilla oppimani ajatus, joka oikeastaan kiteyttää tämän päiväisen tekstin teeman, siihen on hyvä lopettaa.

Rakasta toista eniten silloin kun hän ansaitsee sitä vähiten, sillä silloin hän sitä eniten tarvitsee <3

On ajatuksia lapsista ja niiden merkityksestä ja monesta muustakin asiasta, mutta tänään on ollut liikaa ajateltavaa, että jaksaisin enää illalla keskittyä. Onneksi Eräs Rakas Ystävä lähetti minulle meilillä viestin, joka olisi pitänyt lähettää edelleen 8 naiselle, jotka ovat koskettaneet elämääni. En useinkaan lähetä näitä eteenpäin, enkä nytkään vaan kopion viestin sisällön tähän. Tämä ei ollut huono viesti ollenkaan ja haluankin sanoa tämän saman asian Teille Kaikille!

"Olkoon rauha kanssasi. Luota, että olet juuri siellä, missä sinun täytyykin olla. Älä unohda loputtomia mahdollisuuksia, jotka syntyvät luottamuksesta itseesi ja toisiin. Käytä lahjojasi, jotka olet saanut ja anna eteenpäin rakkautta, jota Sinulle on annettu. Ole tyytyväinen itseesi juuri sellaisena kuin olet. Anna tämän tiedon tallentua kaikkiin soluihisi ja anna sielullesi vapaus laulaa, tanssia ja rakastaa. Tämä on meitä kaikkia varten."

Kiire

Yli viikko on vilahtanut ohi sen jälkeen kun viimeksi olen kirjoittanut tänne... tekisi mieleni sanoa, että on ollut niin kiire, etten ole ehtinyt...

Mutta mitä se kiire oikein on? Mistä kiire syntyy? Miten siitä saa otteen ja pystyy sen selättämään? Kiire syntyy, kun omat tai ympäristön odotukset ylittää luonnollisen toimintarytmin ja -nopeuden. Eli kun Itse tai Joku Muu (asiakas, lapset, puoliso tms.) odottaa tapahtuvaksi enemmän kuin todella saa aikaan. Useimmiten, ikävä kyllä, sen kiireen aiheuttaa kuitenkin Itse. Ja paras kiireentappaja on tietoinen läsnäolo! Ai miten niin? No, kerron vähän paremmin.

Koen siis, että kuluneen viikon on ollut niin kiire. Ja siltä se on tuntunutkin. On pitänyt tilata tavaraa, tavata Finnveran edustajaa, kipaista reikikurssille 350km:n päähän, hoitaa asiakkaita, kantaa vastuunsa kodista ja lapsista eli ruokkia, pyykätä, paijata, satuilla, saunottaa, silittää, nukuttaa ja mitä kaikkea muuta. On tuntunut, etten millään repeä tähän kaikkeen ja olen miettinyt, että tätäkö se elämä sitten on. Että mennään tukka putkella paikasta toiseen. Mutta, mutta. Kaikenhan olen kuitenkin saanut tehtyä ja ihan kunnialla vielä. Miksi sitten tunne on niin kaoottinen?

Siksi, koska mieli menee koko ajan askeleen verran edellä. Kun istun tietokoneella tekemässä tilausta tukkuun, mieli suunnittelee jo kahvinkeittoa ja tauon pitämistä, eikä siis keskity siihen tilaamiseen. Kun pääsen siihen kahvinkeittoon käsiksi, mieli askartelee jo seuraavassa työssä: "kunhan juopasen tämän kahvin niin sitten siivoan tuon hyllyn ja leikkaan sen kankaan ja sitten sitä ja sitten tätä". Ja kun pääsen kankaanleikkuuseen saakka niin katala mieli odottaa jo illan asiakasta ja miettii, mitä kaikkea valmisteltavaa siihen liittyy. Ja kun asiakas on tullut, niin mieli suunnittelee jo hetkeä, kun asiakas lähtee ja pitää puhaltaa kynttilät ja kerätä pyykit ja sammuttaa valot ja kastella kukat ja ja ja ja... Kuulostaako kenellekään tutulta?

Siitä sitä saa kiiren aikaiseksi, kun ei koskaan onnistu olemaan tyytyväinen siihen hetkeen, jossa parhaillaan on. Arki muuttuu aivan toisenlaiseksi, kun pysähtyy olemaan siinä hetkessä, jossa kulloinkin on. Ja uskaltaa luottaa, että kyllä ne seuraavatkin hetket sujuu ilman, että niitä vatkaa mielessään valmiiksi etukäteen. Kahvi maistuu aivan toisenlaiselta, kun keittäessään keskittyy mittaamaan veden kuunnellen kun vesi kohisee altaaseen ja mittaa kahvin nauttien samalla tumman paahdon huumaavaa tuoksua. Ja kun pääsee siihen vaiheeseen, että kahvi on kupissa, niin todella keskittyy juomaan sen kahvin. Maistamaan ja haistamaan. Nauttimaan siitä, että nyt on tauko eikä tarvi tehdä mitään, ei mitään. Samalla tavalla, tietoisesti läsnäolleen ja pysähtyen, voi hoitaa kaiken muunkin. Tehdä tilaukset ajatuksen kanssa murehtimatta muita töitä. Keskittyä asiakkaaseen, kuulemaan, mitä hänellä on sanottavana tai mitä keho viestii. Pysähtyä olemaan lasten kanssa oikeasti, lukemaan satua ajatuksen kanssa itsekin seuraten, mitä ne Tatu ja Patu tällä kertaa on keksineet. Eikä niin, että muka luen, mutta en muista yhtään mitään lukemastani, kun suunnittelin huomista päivää... Iltapesut ja ruokailuhetket muuttavat luonnettaan, kun niihin pysähtyy olemaan, eikä hoputtamaan, että "syöpäs nyt niin päästään tästä eteenpäin". Ystävien tapaaminenkin on aivan toisenlaista, kun todella keskittyy kuuntelemaan, mitä se toinen kertoo ja vastaa ajatuksen kanssa. Jos miettii samaan aikaan muuta (vaikka sitä, että mitä itse sanon seuraavaksi), ei todellakaan muista jälkeenpäin, mitä se toinen juttelikaan.

Toinen kiirettä poistava asia on asioiden arvottaminen. Mikä minulle on oikeasti tärkeää? Minkä haluan hoitaa nyt? Mikä voi odottaa? Tästä voin kertoa esimerkin eiliseltä. Posti oli tuonut paketin helmikaupasta. Tiesin tietysti, mitä paketissa on, koska olin itse tilannut :) Avasin paketin olohuoneessa kahden pienen avustamana. Pienempi tunki pakkauspaperia suuhunsa ennen kuin näin ensimmäistäkään helmeä. Myös helmipakkaukset löysivät tiensä kitaan ja tietysti myös ympäri lattioita, sohvan alle ja tv-tason taakse. Kiljuin ja huusin "ei nämä ole teille, nämä on äitin, älkää koskeko, anna tänne se"!!! Enkä saanut tietystikään katsottua ensimmäistäkään helmeä rauhassa. Lapsiparat kuunteli korvat punaisena huutoa eivätkä varmasti ymmärtäneet yhtään, mistä on kyse. Nii-in. Kuinka paljon helpommalla olisin päässyt, kun olisin avannut paketin rauhassa illalla lasten mentyä nukkumaan tai vasta työpaikalla, missä kaikki muutkin helmitarvikkeet nykyään on? Yksi huutaminen ja stressipiikki olisi jäänyt vähemmälle ja lapsillakin olis varmaan ollut paljon mukavampaa... Kunpa vain olisin miettinyt hetken ennen kuin toimin. Olisin tajunnut, että siinä hetkessä tärkeämpää oli olla lasten kanssa ja antaa helmipakettien odottaa, kun sillä ei kuitenkaan ollut mikään kiire.

Samalla tavalla kaikkea arjen tekemistä voisi miettiä, että mikä on itselle oikeasti tärkeää ja mikä ei. Jos yrittää ehtiä kaikkea, ei ehdi oikeasti kunnolla mitään. Hetki sitten ajoin autolla kotipihaan. Aurinko paistoi puiden latvojen läpi ja mietin, että tuosta tulisi hieno valokuva. Seuraava ajatus oli "pitäis lukea se valokuvauskirja ja alkaa kuvata enemmän"... Ja siitä sitä kiirettä sitten taas saa lisää! Kun haalii mieleensä eri ajatuksia, joita "pitäisi". Tosiasiassa tällä hetkellä mulle tärkeintä on lapset ja perhe (olla läsnä kaikille meidän perheen pojille, hoitaa kotia ajatuksen kanssa, tehdä oikeaa ruokaa, kerätä syksyn marjat talteen jne. jne), työn aloittaminen (ne tukkutilaukset, uusi Ikean reissu, koulutusmatkat Helsinkiin jne.) ja Ystävät ja niiden kanssa jaettu aika. Ei siitä oikein jää aikaa yli, valokuvaamiseen tai muuhunkaan. Tämä on tilanne tällä hetkellä, nämä ovat minun arvojärjestykset nyt. Vuoden päästä tilanne voi olla uusi, kun työ rullaa ja lapset ovat oppineet hoitoon. Sitten voi olla aikaa uusille harrastuksille tai opiskelulle. Mutta ei nyt. Ei pidä luoda Itse Itselleen turhaa Kiirettä :)

Tällaisissa ajatuksissa siis vietetään lauantaipäivää täällä. Nyt aioin sulkea tämän koneen, juoda kahvin rauhassa ja mennä poikasten kans keräämään vattuja :) Muista Sinäkin keskittyä hetkiin ja miettiä mikä Sinulle on Oikeasti Tärkeää!

Voi Ystävät, miten tämä elämä virtaa eteenpäin, kun sen kyytiin heittäytyy!!

En ole kirjoitellut nyt muutamaan päivään mitään, kun odottelin niitä kommentteja. Mutta ettehän te ryökäleet kommentoi :D Olen jutellut monen kanssa, joka on sanonut lukeneensa jutun, mutta "en minä viitsinyt kommentoida, kun...". No, ei se mitään. Annoinhan luvan olla kommentoimatta ikinä, jos ei halua.

Mutta kuulkaa. Ryhmään on ilmoittautunut niin monta innokasta, että se todella perustetaan! Olen aivan puulla päähän lyöty, miten tämä homma eteni näin??!! Kaksi viikkoa sitten oli pelkkä hämärä aavistus, ja nyt oon jo suunnitellut muutamaa ensimmäistä kokoontumiskertaa ja niiden aiheita. Ihanaa ja ihmeellistä! Olen nyt laskenut ryhmää mukaan myös erään, joka kotiutuu maailmalta vasta tulevana viikonloppuna, ja sillä laskuopilla ryhmässä olisi 6 ja minä. Jos se eräs ei tulekaan mukaan, meitä on 5 ja minä. Jos joku on vielä halukas tulemaan mukaan, niin yhdelle ehkä paikka vielä olisi. Mutta vaikka muita ei tulisikaan, tuo 5 jäsentä riittää vallan mainiosti! Kerron sitten täällä omista kokemuksistani ja ryhmän etenemisestä omalta kannaltani. En tietystikään muiden asioista tai tuntemuksista paljasta mitään :)

No sitten. Tiiätte, että hoivahuone aloitti viime viikolla (lupasin linkittää, mutta en ole tainnut sitä tehdä, sivut ovat täällä). Olen ajatellut ottaa jälleenmyyntiin erilaisia juttuja; luomukosmetiikkaa paristakin paikasta, vähän henkisiä juttuja kuten kiviä, enkelipatsaita, unisieppareita jne. ja noita haaremihousuja ja laukkuja, joita tuossa rekissä jo muutamia roikkuukin. Kirjoitan siis tällä hetkellä työpaikalla, kuten saatoit arvata. Nettitikkukin toimii ja tiedoksi niille, joille ehdin kirota ettei se toimisi, niin asiaan auttoi kun vaihtoi sen tavallisen muistitikun tähän ihan oikeaan Huawein nettitikkuun :) :) Stupid me :D No, takaisin asiaan. Olen jutellut useammalle henkilölle näistä jälleenmyntiajatuksista ja sanonut, että pitää ensin tehdä töitä, että kertyy rahaa, kun alkuhankintojen (huonekalut ja muut) jäljiltä alkaa olla rahat vähissä. Sitten yksi ystävä ymmärsi sanoa, että "hae tyttö hyvä naisyrittäjälainaa, se kun on korotontakin". Jäin asiaa pohtimaan. Mietin, että näinköhän se apu ehtisi tähän hätään, kun tuolla byrokratian rattaissa tahtoo kulua kuukausi jos toinenkin. Ja mitenköhän sitä sellaista lainaa edes saa, tuskin minä ainakaan saisin vakuutettua rahoittajan toimintani kannattavuudesta. Ja kova työ siinä olisi, liiketoimintasuunnitelmakin pitäis laatia, kun eivät taitais hyväksyä suunnitelmaksi, että "olen pyytänyt henkimaailmalta, että lähettävät asiakkaita".

Kuitenkin otin puhelimen tänään kauniiseen käteen ja soitin sinne Finnveraan, mistä näitä lainoja haetaan ja myönnetään. Kerroin rahoitusneuvojalle kuka olen, mitä yritys tekee ja mihin tarvisin rahaa. Vastaus kuului, että pistäpä nuo kertomasi asiat sähköiseen muotoon lainanhakukaavakkeelle netissä, niin varmasti saat lainaa. Juuri tällaisiin yrityksiin sitä annetaan ja lainasummakin on niin pieni, ettei mitään estettä pitäisi olla! Ohhoh! Kuulemma päätös tulee viikossa tai kahdessa!! Toinen OHHOH! Ja siksipä kökötän nyt täällä työpaikalla, että tulin rauhassa kirjoittamaan hakemusta. Joka lähti sähköisenä matkaan noin 10  minuuttia sitten! Hip Hei!

Toinen huippujuttu on seuraava: Kuten mainitsin, mulla on noita housuja ja laukkuja myynnissä. Ne tulee Intiasta ainakin kahden välikäden kautta ja ovat siksi mulle ehkä vähän kalliita. Katselin toissa iltana netistä Aasian tukkukauppoja osoitteessa alibaba.com (sieltä saa ihan mitä vaan) ja löysin aika paljon edullisempia vaihtoehtoja. Eilen aamulla soitin tulliin ja selvitin maahantuonnin mahdollisuuksia. Olin kuvitellut senkin olevan tosi vaikeaa, mutta kuinka ollankaan, kaiken voi hoitaa nykyään kotoa sähköisesti. Tilattu paketti tulee tulliin, annan netissä tulliselvityksen, ne lähettää mulle tullimaksun ja alv-laskun ja kun ne on maksettu, paketti toimitetaan perille. Alkuperätodistukset pitää olla kunnossa, eli tuotteista pitää tietää, mistä ne tulee, mutta senhän hoitaa toimittaja, en minä. Olin jo muutamaa päivää aikaisemmin laittanut meiliä eräälle tuttavalle Thaimaahan, että voisiko hän auttaa asiassa hankkimalla housuja ja muuta sieltä suoraan tehtaista. Vastausta ei ollut kuulunut ja ajattelin, että "siellä se miettii, että miten ilmoittaa mulle, että ei kuule kiinnosta yhtään." Mutta eilen illalla meiliin kilahti vastaus: "autan tosi mielelläni ja thaimaalainen tyttöystäväni on myös luvannut olla mukana, että saadaan oikeasti sopuhinnat. Katsotaan sitten, mitä kaikkea sieltä voi tuoda, kun saadaan homma alkuun." Huippua! Sieltä siis tulisi ainakin niitä haaremihousuja ja jotain laukkuja, mutta mahdollisesti vaikka mitä muita itämaisia vaatteita, buddhapatsaita, tuoksulyhtyjä, suitsukkeita... näitä ainakin toin itse tuliaisina sieltä. Tietenkään minua ei kiinnosta mikään peruskama, mitä saa täältä Suomestakin, mutta katsotaan, miten tämä lähtee menemään.

Yhtä kaikki. Voin todeta, että kun aika ja suunta ovat oikeat, kaikki sujuu kuin itsestään. Tuskin ehdin edes ajatella jotain asiaa, niin se jo tapahtuu!! Tässä raha-asiassakin pyysin henkimaailmalta apua, että olisi sen verran rahaa, ettei tarvi hermoilla. Ja tällä tavalla se järjestettiin. Eihän se päätös ole toki vielä tullut, mutta kuitenkin. Samaten maahantuonti vaikuttaa huomattavasti helpommalta kuin kuvittelin ja mikä parasta, mulla on nyt siellä yhteyshenkilö, joka käy oikeasti katsomassa tehtaalla minkälaiset olot siellä on. Niin että tiedän varmasti, että vaatteet ja tuotteet valmistetaan inhimillisissä oloissa aikuisten käsissä. Asiat vain järjestyvät! Kirjoitan vielä lopuksi sanatarkasti sen "Seikkailu"-enkelikortin tekstin, jonka sain viestinä, kun kysyin neuvoa tähän ryhmän perustamisasiaan. Siihen on hyvä lopettaa :)

Seikkailu

Elämä on seikkailu. Ole valmis kaikkeen odottamattomaan ja käytä kaikki mahdollisuutesi tehokkaasti hyödyksesi.

Enkelit ehdottavat, että irtaudut pinttyneistä tottumuksistasi tai päästät irti vanhoista, kangistuneista kaavoistasi. Tee jotain aivan uudenlaista ja kohtaa elämä tuorein aistein.

Jos edessäsi häämöttävä polku näyttää pimeältä, toimi kuin olisit tutkimassa synkkää seutua. Pyydä enkelit valaisemaan tietäsi. Tarkkaile sitten merkkejä ja viestejä, jotka osoittavat minne ja miten sinun tulee kulkea.

Tutki uusi alue innostuneesti ja rohkeasti. Innostuneisuus ja rohkeus ovat magneettisia piirteita ja vetävät puoleensa rahaa ja työtilaisuuksia sekä tuovat pikantin lisän ihmissuhteisiin.

Enkelit innostavat sinua kulkemaan eteenpäin jännityksestä kihelmöiden, uutta odottaen ja parasta toivoen.

Voimalause:

Kohtaan elämäni seikkailun halukkaasti.

<3<3<3<3<3<3

Unelmien Itsetutkiskelua, Teidän arvioitavaksenne

Viime päivinä on mielessä ollut vaikka mitä uutta kirjoitettavaa, mutta hoitohuoneen sivujen luominen ja itse huoneen laittaminen ovat vieneet suurimman osan ajasta ja energiasta. Olisi asiaa siitä, kuinka oivalsin enemmän sanontaa "kaikella on tarkoituksensa", myös negatiivisilla asioilla kuten sairauksilla, ja muutamia ihmeellisiä sattumiakin pitäisi kirjata muistiin. Mutta kirjoitan kuitenkin työhön liittyvästä asiasta, kun tuo työ nyt niin tapetilla on ollut...

Jo hoitohuoneen ideointi vaiheessa ajattelin, että painotan työtäni jatkossa mahdollisuuksien mukaan henkiselle puolelle. Ajattelin, että jossain vaiheessa alan pitää meditointi-iltoja ja muita teemailtoja sekä erilaisia ryhmiä esim. Uniryhmää, jossa keskityttäisiin unien muistamiseen ja tulkintaan. Koko ajan olen ajatellut, että tällaiset ryhmät siintävät jossain kaukana, vuosien päässä.

Nyt mieleen kuitenkin on kehkeytynyt idea ryhmästä, jonka voisi nimetä vaikka Itsetutkiskelulla Unelmiin -ryhmäksi, tai jotain vastaavaa. Tätäkin ajatusta olen yrittänyt muutaman kerran vaimentaa, mutta koska se sinnikkäästi palaa mieleen, olen sitä jonkin verran työstänyt. Kysyin myös omilta enkelikorteiltani ohjausta asiaan ja sain "seikkailu"-kortin (nyt kortit ovat työhuoneella, joten en voi sanatarkasti teille sitä kertoa), joka kannusti seuraamaan ideoitaan. Niistä voisi kehittyä jotain kannattavaa. Tällainen ajatus siitä kortista mulle jäi. Lisäksi olen puhunut ideasta kahden henkilön kanssa, joista molemmat ovat aikoneet tulla ryhmään, jos sen perustan :)

Joten tässä perusajatusta tulisi Teidän arvioitavaksi. Ryhmään tulisi 5-7, ehdottomasti maksimissaan 8 henkilöä, jotta jokaisen ääni pääsee kuuluville. Ryhmässä täytyisi vallita täydellinen vaitiolo ryhmän ulkopuolella ja luottamus toisiamme kohtaan, jotta jokainen voisi todella heittäytyä mukaan. Tietysti omasta kehityksestään saisi puhua muille, mutta ei toistemme asioista eikä oikeastaan edes nimistä. Tarkoitus olisi tutkia Itseä eri tavoin, eri näkökulmista. Ryhmässä ei olisi psykologia tai terapeuttia vaan kaikki kehitys perustuisi omaan pohdiskeluun ja vertaistukeen. Jos jollakin ilmenisi tarvetta terapialle, sinne ohjattaisiin ryhmän myötävaikutuksella.

Ryhmä kokoontuisi ehkä kerran viikossa, tai kerran kahdessa viikossa. Ajattelin ensin, että tunnin ajan, mutta todennäköisesti tunti olisi liian vähän, kaksi tuntia voisi olla parempi. Tapaamisten kulku olisi jotain seuraavaa: alkuun meditaatio eli mielen hiljentäminen ja katseen kääntäminen sisään päin, sitten sen kertaisen teeman esittely (esim. elämäni merkittävät vaiheet tai mitä on itsetunto) josta käytäisiin keskustelua, sitten jonkinlainen toiminnallinen osuus (maalaamista tai piirtämistä, muovailua, draamaa, kuvakollaasin kokoamista, mitä vain) koskien päivän aihetta(esim. maalaus siitä, miltä näyttää Minun Itsetuntoni), sitten tuntemusten ja heränneiden ajatusten kirjaaminen Unelmieni-kirjaan ja lopuksi jälleen hiljentyminen ja energian kerääminen, jotta jaksaa seuraavaan kertaan. Tavallaan muoto on vähän sama kuin kehityspiirissä, mutta tässä ei tavoitettaisi Henkimaailmaa vaan Omaa Itseä.

Tavoitteena olisi tutustua Itseensä paremmin. Oppia kuulemaan Omia Tarpeita ja erottamaan ne ulkopuolelta tulevista paineista. Löytää Omat Kipupisteet, hyväksyä ne ja antaa anteeksi Itselle ja Toisille. Lopulta tarkoituksena olisi tähdätä löytämään Omia Unelmiaan, niitä joita Itse TODELLA tahtoo. Kaiken tämän seurauksena elämään tulisi enemmän tasapainoa, onnen tunnetta, tyyneyttä, mielenrauhaa ja läsnäolon voimaa. Jokainen meistä tarvitsee Unelmia ja Tavoitteita, myös ne meistä, jotka ovat tyytyväisiä tämän hetken elämäänsä. Jos lakkaa unelmoimasta, elämä jähmettyy.

Minä siis keräisin ryhmän, tekisin ohjelmalle perusrungon(, joka tietysti eläisi ryhmän tarpeiden mukaan), ja hankkisin tarvittavat materiaalit. Jokaiselle tulisi oma, tyhjä muistikirja, josta lähdettäisiin tekemään Unelmieni-kirjaa. Sinne voisi kirjata meditaatiossa heränneitä ajatuksia, keskusteluista saatuja vinkkejä, toiminnallisen osuuden tuomia tuntemuksia ja myös muuta, ryhmätapaamisten ulkopuolella tapahtuneita asioita vaikkapa uniaan tms. eli ihan mitä tahansa Omaan Itseen liittyvää. Jokaiselle kerralle järjestäisin myös vähän pientä tarjottavaa; teetä ja kahvia, hedelmiä, suklaata, jotain.

Ja nyt haaste Teille, jotka tätä blogia luette. Toivoisin saavani palautetta tälle idealle. Tulisitko Sinä tällaiseen ryhmään (en siis tarkoita mitään sitovia ilmoittautumisia :D)? Miksi tulisit? Miksi et tulisi? Saitko jonkin idean ohjelman sisällöksi? Mihin suuntaan kehittäisit tätä ideaa? Mitä olisit valmis maksamaan? Tämä hinnoittelu on ehkä kaikkein vaikein asia minulle. Koen, että saisin itse tästä tosi paljon, ja siksi on vaikea periä tällaisesta rahaa. Ajattelin kuitenkin jonkinlaista maksua, jotta voin ajatella tätä itselleni työnä, ja tietysti kattaakseni materiaalihankinnoista aiheutuvat kulut. Ehkä maksu olisi per käynti eikä könttäsumma, jotta joltain kerralta voisi tarvittaessa olla pois menettämättä rahaa, tai leikin voisi jättää keskenkin, jos ryhmä ei tuntuisi omalta. Mitä olet tästä mieltä?

Jättäkää ystävällisesti kommentteja, vaikka anonyyminakin tai jollain nimimerkillä, jos ette halua omaa nimeänne kertoa. Toivon, että jätätte myös perusteluja, varsinkin kriittisiin palautteisiin. Jos palaute on vain "ihan paska idea." niin myönnän jo etukäteen, että paha mieli tulee. Mutta jos sille jättää perustelunsa, niin olen valmis sellaisenkin palautteen vastaanottamaan.

Muutenkin ajattelen, että voisitte kommentoida tekstejäni muulloinkin kertoen ehkä omia pohdintojanne tai kokemuksia sen kertaisesta aiheesta. Niitäkin voi jättää anonyyminä. Kommenttiosioonkin voisi kehittyä sillä tavalla mielenkiintoisia keskusteluja. Ja minä voisin saada niistä uutta ajateltavaa. Mutta toki saat lukea blogia jättämättä ikinä yhtään kommenttia, edes tähän tekstiin :)

Nyt kun luen tämän tekstin itse niin huomaan, että tämä Ryhmä-idea on todella pitkälle muotoutunut, vaikka aloittaessani tätä kirjoitusta näin sen vain sekavana könttinä mielessäni. Ehkä tästä todella tulee jotain :) Jään todella mielenkiinnolla odottamaan, mitä sanotte tästä!

Enkeleitä

Niin sain hoivahuoneen auki ja Rakas Ystäväni maalasi minulle sinne taulun lahjaksi. Taulun hahmotelma oli jo olemassa, kun tuli puheeksi, että tarvisin tauluja työhuoneen seinille ja Ystäväinen huomasi heti, mikä taulu kuuluu valmistua mulle. Tässä se on :)

Taulun mukana oli kortti, johon Ystäväni oli nostanut viestin Doreen Virtuen enkelikorteista. Viesti kuului näin:

Viesti Enkeli Isabellalta:

"Nyt on oikea aika aloittaa jotakin uutta. Kun suhtaudut asioihin myönteisesti, onnistut kyllä yrityksissäsi.

Vastaus kysymykseesi o kyllä: tämä tilanne on kaikkea, mitä olet toivonut. On silti hyvä pitää silmät auki ja rukoilla apua enkeleiltä matkan varrella. Myös ihanteellisissa olosuhteissa on kurssia joskus korjattava. Me enkelit kuitenkin näemme myötätuulta elämäsi aalloilla tähän päätökseen liittyen.

Tilaisuus on erittäin otollinen, koska ajoitus on oikea. Palaset ovat loksahtaneet paikoilleen. Olet myös oppinut jotain hyvin tärkeää, joka on valmistanut sinua tähän tilanteeseen. Kärsivällisyytesi palkitaan ja sinun on aika nauttia työsi hedelmistä. Kulje päättäväisesti eteenpäin ja kuuntele sydämesi viisautta jatkaessasi rohkeasti matkaasi."

Tällainen viesti ja energia siis asuu tässä taulussa, joka on paraatipaikalla hoivahuoneen seinällä. Mielestäni todella osuva ja tilanteeseen sopiva viesti, ymmärrän täysin kaiken, mitä viestissä sanotaan. Kärsivällisyyden läksyä olen opetellut oikeastaan viimeiset neljä vuotta, ainakin, joten on suuri Ilo kuulla, että nyt kärsivällisyys palkitaan ja on aika mennä eteenpäin! Viimeisetkin epäilykset ja huonot omatunnot töihin paluun ja lasten hoitoon viemisen vuoksi saavat väistyä, koska on täysin selvää, että Juuri Nyt on Oikea Aika :)

Ihanainen työhuone

Voi kuulkaa, oon nyt sitten touhunnut sitä työhuonetta kuntoon. Siksihän siellä Iikkea-kaupassakin piti vierailla. Vielä jotain täytyy viilata ja hioa, mutta pääpiirteet alkaa olla valmiina. Vielä kun herra HobbyHall lähettää mulle tilaamani sermin, että saan jaettua tilan järkevästi, niin työt voi alkaa. Tai no, tauluja pitää laittaa seinille ja yhdelle seinälle on kangas ompelussa ja yksi verhotankokin vielä puuttuu. Mutta. Noh, kuvat puhukoot puolestaan.

Hoitopöytä ja tuoli päähierontaa varten.

Toisella puolella paikka kynsitaiteilulle

Oon niin niin innoissani! Vielä muutama päivä ja saan avata myös hoivahuoneen nettisivut. Linkitän ne sitten myös tänne niin voitte käydä katsomassa :)

Päätin myös jatkaa reikin opiskeluani. Soitin tänään reikimasterilleni ja pääsen hänen luokseen kouluttautumaan jo parin viikon päästä. Olin jo kauan suunnitellut soittavani hänelle, mutta aina unohtanut asian. Eilen eräs uusi tuttavuus kertoi menevänsä reikikurssille, ja siitä innostuneena muistin viimein soittaa omalle masterilleni. Ihanaa! Vähän mietittiin, että tulisiko hän tänne meille vai menisinkö minä hänen luokseen ihan pohjoiseen Lappiin. Jos hän tulisi meille, hän ehkä voisi kurssittaa joitain toisiakin reiki ykköskurssin merkeissä, jos kiinnostuneita olisi. Ja minun ei tarvisi olla taas yöreissulla poissa kotoa, vaan voisin kurssittaa itseäni päivisin työaikaan. Mutta toisaalta, hänen kotinsa sijaitsee niin upealla paikalla, että uskon tuolla paikalla olevan valtavan suuri energia, joka vaikuttaa myös reikivirityksiin. Ehkä menen siis sinne :) Paitsi jos teistä joku innostuisikin reikiläiseksi myös...

Mutta näihin kuviin, näihin tunnelmiin päätän tämän viikon ja toivotan uuden tervetulleeksi! Ihanaa viikonalkua teistä jokaiselle. Olettehan kiitollisia kaikesta hyvstä elämässänne <3 <3

Kolme kettua

Viime viikolla jo kirjoitin siitä valosta, joka näytti ketulta, muistatteko?

No, toissa päivänä olimme matkalla ystäväni kanssa kohti muuatta suurta ruotsalaista huonekalutavarataloa, kun tien yli vilisti kettu. Se oikein jäi tielle seisomaan ja odottamaan, kunnes näimme sen kunnolla. Sitten se loikki metsään valkoinen hännänpää vilahtaen. Sanoin ystävälleni, että "mitä ihmettä, taas kettu! Näin ketun myös Helsingissä viikonloppuna. Tämä oli jo toinen kettu tällä viikolla!" Johon ystäväni muistutti, että eikös se valokin ollut kettu? Itse en edes muistanut, että sekin oli ollut kettu, enkä ollut huomannut yhteyttä silloin viikonloppuna nähdessäni sen toisen ketun. Mutta kaikkiaan viikon sisällä olen siis nähnyt kolme kettua!

Harmikseni en omista Voimaeläin -kirjaa, enkä sellaista löytänyt myöskään kirjakaupasta. Mutta tilaukseen se täytynee laittaa. Netistä löysin kuitenkin asiaa ketusta:

Kettu
Oveluus, villkaus, nopea-älyisyys
Kettua kutsutaan ovelaksi siksi, että se osaa sopeutua ympäristöönsä. Kun ihmistä kutsutaan ketuksi, merkitys ei välttämättä ole positiivinen.Taustalla saattaa olla ajatus juonittelusta ja epärehellisyydestä Ketun viekkaus on kuitenkin kykyä nähdä enemmän kuin muut. Tämä tarkoittaa sekä tarkkanäköisyyttä että kykyä aavistaa ennakolta. Ketun tärkein taito ei ole päästä pakenemaan metsästyskoiria, vaan taito tietää etukäteen, milloin ne ovat metsällä - ja silloin käyttää aivan yhtä tärkeää kätkeytymistaitoaan. Ketun voimat voivat olla suureksi avuksi, kun ollaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Kätkeytymistaito voi muuttua ihmissuhteissa kyvyksi pysähtyä tarkkailemaan ja aistimaan ilmapiiriä kaikilla aisteilla. Erityisesti ketun voimat lisäävät intuitiota. Jos voimaeläimesi on kettu, luota vaistoihisi, kun arvioit ihmisiä - ja jos vaistosi varoittavat sinua, pidä itse matalaa profiilia. Kettu on suden tavoin yksiavioinen ja hyvin kiintynyt poikasiinsa. Ketun voimat tuovatkin kyvyn huolehtia perheestä sekä älyllisellä, emotionaalisella että fyysisellä tasolla. Ketun voimiin kuuluu myös valppaus, terävä huomiokyky ja joustavuus. Kettu on voimakas opettaja niille, jotka haluavat elää elämäänsä vahvasti tietoisina ympäristöstään. Kettu auttaa meitä rakentamaan itse omaa tulevaisuuttamme

Parantava voima: Ketun parantava voima antaa mahdollisuuden nähdä näkymätöntä, se muistuttaa hiljaisen tarkkailun mahdollisuudesta, joka saattaa johtaa arvokkaaseen ennalta-arvaamisen kykyyn.

Näin. Tässä kohtaa ei muuta lisättävää :)

Ruotsalainen munkki parkkipaikalla ja pari muutakin juttua

Voi ihmiset, nyt on niin monenlaista, että en tiiä mistä alkaa. Ja jossain kohtaa varmasti mietitte, että en myöskään tiiä, missä on hyvä lopettaa, sillä tästä taitaa tulla aika pitkä tarinointi...

Mutta yritän mennä vaikka kronologisesti aikajärjestyksessä, alkaen Helsinkiin lähdöstä. Reissu alkoi siis perjantaina ja unohdin sitten kuitenkin ottaa sen Pikku Prinssin mukaan. Laukussa oli onneksi Ricard Matthieun kirjoittama Meditoinnin taito, johon syvennyin lentomatkan ajaksi. Se avasi paljon uusia asioita meditoinnista, sen tarkoituksesta ja mahdollisista vaikutuksista. En tietystikään ehtinyt tunnissa lukea koko kirjaa, mutta aika pitkälle kuitenkin niin, että perille Helsinkiin pääsin aika hyvissä fiiliksissä.

Osallistuin siis Intialaisen päähieronnan kurssille. Tällä kertaa koossa oli aivan huikea porukka, kovin samanhenkisiä ihmisiä kaikki, oli todella hyvät energiat. Poiketen edellisestä kurssista, nyt puhuttiin myös suojauksista, siunauksista ja henkioppaiden avun hyödyntämisestä hoitotyössä. Viime kerralla henkinen puoli jäi aika vähäiseksi ja olin siitä melko pettynyt. Ehkä edellinen ryhmä oli energioiltaan niin erilainen. Kaikkiaan sain tästä kurssista tosi paljon ja sormet ihan tosissaan syyhyää päästä aloittamaan työt. Varasin seuraavan kurssin lokakuulle, silloin pääsen oppimaan Ki-energiahierontaa! Ihanaa! Sain kurssilla myös sellaisia suhteita, että saanen aloittavaan hoitolaani myyntiin intialaisia haaremihousuja ja laukkuja, joista mallikappaleet piti tietysti hankkia itselle, kun olivat niin hienoja :)

Perjantaina tein harjoitteluna käsi- ja jalkahieronnan ihanalle ystävälleni, jonka luona Helsingissä olin. Jalkavaiheessa kuului kuorsaus, joten päätavoite rentoutuminen ainakin toteutui. Onneksi oon saanut tehdä noita harjoitteluja niin alkaa olla ihan varma olo hoidoista. Eilen harjoiteltiin sitten myös päähierontaa, joka onnistui myös ja vaikutukset oli huikeat. Sitä ei voi uskoa, kuinka rentouttavaa ja elvyttävää pään hierominen on. Ystävälläni kihisi varpaissa asti niin, että hän oli miettinyt jossain kohtaa hoitoa, että "laitettiinko mulle villasukat jalkaan". Toimii! Sitten harjoiteltiin myös korttitulkintaa, kun sattui olemaan Atlantis-kortit mukana. Ja sekin meni kyllä nappiin. Todella onnistunut reissu kaikin puolin!

Tänään kotimatkalla luin sitä samaa meditointikirjaa, pääsin loppuun saakka. Sain ihmeellisiä oivalluksia meditaation ja tietoisen läsnäolon perusolemuksesta. Viimein ymmärsin, että me todella itse valitsemme kaiken omassa elämässämme. Vaikka kaikkiin tapahtumiin ei voi vaikuttaa, aina voi itse valita, miten tapahtumiin reagoi! Voi aivan oikeasti itse päättää, haluaako olla vihainen, iloinen, levoton, rauhallinen vai mitä. Jos joku esim. on minulle ilkeä, voin ihan itse päättää jäänkö pohtimaan sitä, annanko suuttumuksen ja vihan vallata mieleni vai annanko niiden tunteiden laantua itsekseen ja mennä ohi. Jos lakkaamatta mietin ja tokutan itselleni, että "kyllä se nyt olikin ilkeä ja sanoi pahasti, kylläpä mulla nyt onkin paha mieli", niin toki viha ja kiukku säilyvät. Mutta jos vain totean, että näin kävi, annan tunteen tulla, mutta myös laantua ruokkimatta sitä enempää ja keskitän ajatukseni johonkin mukavampaan asiaan, niin suuttumuksen tunne katoaa aika helposti. Aina, jokaisen ihmisen elämässä on myös jotain hyvää, mihin keskittyä, sille vain täytyy avata silmänsä.

Olen lukenut nämä asiat eri kirjoista jo lukuisia kertoja, mutta nyt vasta todella ymmärsin, mistä on kyse. Sisäistin myös sen, että tietoisuus ei ole riippuvainen tunteista tai mistään ympärillämme tapahtuvasta. Kaikkia tunteita tai tapahtumia voi tarkkailla tietoisesti läsnäollen antamatta tunteen vallata itseä täysin. Esim. surun hetkellä on mahdollista ikään kuin mennä tunteen taakse tai ylle ja tarkastella tunnetta. "Kyllä minusta nyt tuntuu surulliselta, oikein itkettää". Mutta silti se suru ei ole tietoisuudessa, ei tämä tarkkaileva tietoisuus ole surullinen, vaan se pystyy havainnoimaan surua ulkopuolelta. Mutta mikä sitten on surullinen? Missä ihmisen osassa tunteet ovat? Mielessä? Mikä se mieli on? Mihin ihmisen mieli rajoittuu? Mistä se alkaa ja mihin päättyy? Näiden kysymysten pohtimisen kautta pääsin oivallukseen siitä, että voin todella itse valita ja päättää, miten reagoin ympärilläni tapahtuviin asioihin. Ilkeä kohtelu ei ole oikein, mutta se on sen ilkeän ongelma, ei minun.

Mutta ystävät, tämä oivallusten sarja ei todellakaan toteutunut yhdessä päivässä. Muistan, kun joskus pari vuotta sitten luin ensimmäisen kerran jostain, että jokainen valitsee itse tunteensa, niin silloin ajattelin, että "höpöhöpö, en todellakaan valitse itse olla vihainen, mutta minua vain kohdellaan väärin". Tiedän, että edellä kerrotut asiat vaikuttaa monimutkaisilta ja oudoilta, eikä niitä pysty sisäistämään toisen kertomana noin vain. Ne täytyy itse oivaltaa ja kokea. Eikä tuossa yllä ole kuin pintaraapaisu kaikesta siitä pohdinnasta, mitä olen asian tiimoilta käynyt päässäni läpi. Kaikkea olisi mahdotonta tähän kirjoittaa, sen verran pitkästä prosessista on ollut kyse jo tähänkin asti, ja se jatkuu tietysti edelleen. Tänään vain huomasin, että omassa käytöksessäni on tapahtunut jo muutoksia. En enää suutu samoista asioista kuin ennen vaan osaan oikeasti ajatella, että se on sen toisen ongelma ja murhe. Ja voin toivoa toiselle, että hän vapautuisi mielestä myrkyistä ja voisi olla jonain päivänä onnellisempi. Ja koska huomasin tällaisen muutoksen tapahtuneen, siitä innostuneena päätin, että alan meditoida entistä säännöllisemmin. Kun mieltään harjoittaa, sen saa hallintaan entistä paremmin ja on jälleen askeleen lähempänä mielenrauhaa!

No niin, näissä mietteissä siis lennähdin Helsingistä kotiin. Perhe oli vastassa kentällä ja oli mukava palata. Levähdimme muutaman tunnin kotosalla ja lähdimme ystävän luo kylään. Lupasin tuoda  tullessani salaattikerän, että saisimme syödä siinä kylästellessä. Meidän kylällä on kaksi ruokakauppaa, K- ja S-kaupat, kuten joka kylässä. Yleensä käyn AINA S-kaupassa, mutta tällä kertaa jostain syystä polkaisin jarrua kookaupan kohdalla. Kipaisin salaatin kaupasta ja olin vetämässä auton ovea kiinni, kun joku huhuilee, että "anteeksi, puhutko englantia?". Auton ovelle ilmestyi nuori, kalju mies kori kädessään ja kysyi siis kielitaitoa. Vastastin englanniksi, että vähän puhun kyllä. Mies esittelin itsensä ruotsalaiseksi munkiksi, joka myi heidän valmistamiaan Hare Krishna -keksejä. Olin hetken, että saapa nähdä mikä tämä hiihtäjä oikein on. Kysyin kuitenkin keksien hintaa, ajattelin, että voin paketin ostaa. Hinta oli jotain, mitä haluan itse maksaa. Otin kaksi pakettia vitosella.

Sitten munkki kysyi, että olenko kiinnostunut Intiasta? Vastasin vähän empien, että "joo-o, mistäs arvasit?" "No katsoin noita sinun housuja". Mulla oli siis sieltä kurssikaverilta ostetut haaremihousut jalassa, joissa on jotain sanskriitin kielistä kirjoitusta. Aloin nauraa ja sanoin, että olen kyllä kiinnostunut Intiasta ja tullut juuri tänä aamuna Intialaisen päähieronnan kurssilta. Sitten se munkki kaivoi koristaan kirjan ja kysyi, että olisinko kiinnostunut siitä. Kirja oli nimeltään Kuningatar Kuntin Opetukset. Munkki kertoi, että kirja kertoo paljon joogasta, karmasta, meditaatiosta ja muusta sellaisesta, intialaisen naisen näkökulmasta perinteisen miehisen sijaan! Ei voi olla totta, ajattelin minä! Nauroin edelleen, sanoin, että uskon vahvasti kohtaloon ja karmaan, ja todella ostan tämän kirjan, mitä maksaa? "Maksaa viisi euroa meille valmistaa, vähintään sen verran siis."Annoin munkille kaksikymppisen ja hän kysyi, että paljonko haluan takaisin. Sanoin, että anna olla vaan, ja hänpä kaivoi vielä kaksi kirjaa lisää, samaan rahaan. Toinen on Ajaton Viisaus ja toinen A beginners guide to Krsna Consciousness. Munkki itsekin oli hämmentynyt, kysyi, että asunko täällä ja ihmetteli ääneen, että tämä oli kyllä varmasti tarkoitus tapahtua. Hän antoi minulle esitteen Helsingissä sijaitsevasta Hare Krsihna -temppelistä ja kutsui käymään, kun liikun siellä päin.

Lopulta annoin meiliosoitteeni, että voimme olla yhteydessä, jos he joskus haluavat järjestää meillä päin jotain meditaatiotilaisuuksia, Intia-iltoja tms. Olisin voinut jutella hänen kanssaan enemmänkin, mutta lapset takapenkillä alkoivat hermostua, joten oli pakko jatkaa matkaa. Mutta siis voitteko kuvitella, että K-kaupan parkkipaikalla tulee ruotsalainen Hare Krishna -munkki tuomaan minulle luettavaa meditaatiosta, päivänä, kun olen tehnyt päätöksen lisätä meditoinnin määrää elämässäni!!! Ongelmoin viime viikolla, että ei ole mitään kirjoitettavaa eikä mitään tunnu tapahtuvan. No, tämä oli hyvä muistutus, että asiat tapahtuu aina juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Ei tarvitse turhaa pinnistellä ja pohtia, asiat tiputetaan tielle, kun aika on! 

Kävin katsomassa jo nettisivuja, jotka munkin antamassa esitteessä mainittiin, ne ovat täällä. Pikaisen vilkaisun perusteella omassa elämänkatsomuksessa on hyvin paljon samaa kuin heidänkin. Aion tutustua sivuihin ja aiheeseen muutenkin paremmin. En siis vielä tiedä, liittyykö tähän Hare Krisha -ryhmään jotain sellaista, mitä en itse voi hyväksyä tai allekirjoittaa, kun en tunne asiaa läpikotaisin, mutta pikaisesti ymmärsin, että mitään pahaa tai suvaitsematonta siellä ei ollut. Tarkoitus vaikuttaisi olevan lisätä mielenrauhaa ja yksinkertaisuutta maailmakaikkeudessa. Huikeata! Elämä on täynnä ihmeitä, kun niille antaa tilaan!

Niin, vielä sellaista, että olen tänään myös pyytänyt, että henkimaailma alkaisi muuttua minulle näkyväksi. Näkemisestä on ollut monissa meedioistunnoissa puhetta ja mielikuvamatkoilla olen usein saanut viestiä näkemisen lahjasta. Olen kuitenkin jotenkin pelännyt aihetta. Että yhtäkkiä näkisinkin henkiä tai enkeleitä tai jotain. Asiaa on pitänyt kypsytellä. Nyt jostain syystä tuli sellainen olo, että vaikka vähän pelottaisikin, niin ei se mitään. Pelot pitää kohdata niin me muuttuvat voimavaroiksi. Joten olen pyytänyt, että alkaisin vähitellen nähdä. Se tuskin tulee tapahtumaan ihan pian, lähipäivinä tai -viikkoina, mutta nyt olen kuitenkin antanut luvan ja avannut ovea. Jatkosta kuulette sitten, kun kerrottavaa on.

Vielä sen verran, että menin siitä kaupan pihalta sinne ystävälleni. Meitä oli siellä kolme ystävystä ja todella ihana, avartava ja voimakkaiden energioiden ilta. Teimme tulkintoija Doreen Virtuen enkelikorteilla selvitellen elämäntehtäviämme ja muuta tärkeää. Yksi suuri elämäntarkoitus on viettää aikaa ja kehittyä Ystävien seurassa. Kiitos siitä, että minulla sellaisia on! <3 <3 <3

Viimeistä viedään...

... siis tämän paastoamisen kanssa, viimeinen päivä käsillä. Eikä vieläkään mitenkään liian vaikealta ole tuntunut. Selvästi huomaan, että elimistö on lepotilassa, se on hyvä tunne. Ja painoa oli kadonnut huikeat 6 kiloa viikon aikana, mutta puolethan ainakin heilahtaa takaisin heti, kun alkaa syödä.

Kaikkein vaikeinta on ollut mielen kannalta. Vaikka fyysistä nälkää en ole tuntenut oikeastaan koko tänä aikana niin mieli on tehnyt vaikka mitä. Toissa iltana kylästeltiin yhden kaverin luona ja siellä tehtiin etanoita, minun suurinta herkkua!!! Vaati ihan todellista itsekuria katsoa vierestä, kun toiset herkutteli valkosipulietanoilla, tuoreella patongilla ja jalopenopoppersseilla. Minä join vettä.  Ehkä suurin ponnistus siinä oli olla kuitenkin hyvällä mielellä. Kyllähän asioista voi pitäytyä ja sitten kiukutella sitä. Haaste onkin siinä, että voi hyväksyä, että te nyt syötte ja minä en, eikä siinä sen kummempaa. Vähän niin kuin muussakin elämässä; täytyy osata hyväksyä, että tämä on minun tapani ja tuo teidän, ja kaikki tähän maailmaan kuitenkin mahdutaan. Nyt voin todeta, että tänään kyllä tunnen itseni voittajaksi! Muutaman päivän totuttelujakso on vielä edessä, kun elimistö pitää opettaa hiljalleen taas ruualle. Mutta kuitenkin, huomenna saa jo syödä jotain.

Viiden päivän aikana kyllä todella tuli selväksi, kuinka merkittävä osa syöminen on ihmisen elämästä. Ja kun siitä hetken aikaa pitäytyy, uskon, että nyt sitä arvostaa ihan erilailla ainakin muutaman viikon ajan. Ens viikon ruokalistaan kuuluu ainakin niitä etanoita, itse tehtyä leipää, lohisalaattia, grillattuja sieniä, itse tehtyä jäätelöä ja mansikoita. Ja aion nauttia näistä kaikista oikein kunnolla ja rauhassa. Kattaa pöydän ja istua alas. Kiireinen kevät ja alkukesäkin tuli elettyä niin, että söin palan sitä ja toisen tätä, aina ikään kuin ohi mennen. Nyt aion taas keskittyä tekemään ruokaa ja sitten nauttimaan siitä. Lapset olkoon apukokkeina niin ei ole se aika heiltä pois :) Eli toisin sanoen, sain tämän paastoamisen seurauksena arkeen uuden, ison ilon aiheen, syömisen! Ei ollenkaan hukkaan heitettyä itsensä kurittamista!

Muutamia pieniä ihmeellisiä asioita on sattunut viime päivinä, kirjaan ne tähän lyhyesti... Toissa iltana, kun lapset jo nukkuivat, napsahti digiboxi ja kotiteatteri itsestään päälle. Ajattelin ensin, että kävi sähkökatko ja siksi koneet käynnistyivät, mutta muut laitteet eivät regoineet, eikä valot räpsyneet. Vastaavia on sattunut meillä ennenkin, tv menee itsestään päälle ja sammuu yms. yms. Kristallilapsilla voi olla sähkölaitteisiin tällainen vaikutus, mutta en tiedä oliko nyt kyse siitä vai jostain muusta. Ehkä jollakin on jotain asiaa.

Seuraavana aamuna istuin ruokapöydän ääressä lukemassa lehteä, kun huomasin, että kattoon heijastui kirkas valo, joka oli ihan selkeä ketun kuva! En keksinyt, mistä se heijastuma tuli, vaikka yritin sitä paikallistaa. En myöskään ehtinyt ottaa siitä kuvaa, se katosi sillä aikaa, kun hain kameraa. Se kettu oli sellainen kuin Pikku Prinssi -kirjassa on. Luulenkin, että se kirja pitäisi lukea taas, edellisestä kerrasta on muutama vuosi ja varmasti siitä löytyisi taas jotain uutta.

Muutamaa tuntia myöhemmin mentiin lasten kanssa puistoon. Oltiin oltu siinä kymmenisen minuuttia, kun tuli ajatus, että pitääpä hakea puhelin autosta, joku voi soittaa. Yleensä mulla on puhelin autossa, jos ollaan kaupassa tai puistossa tms. Saattaa joskus olla päiväkausiakin poissa matkasta. Ja kun avasin auton oven, niin siellähän se puhelin soi. Sieltä soitti lähetti, joka oli meidän pihalla tuomassa mulle uutta työtuolia, eikä ketään ollut kotona. No, koska vastasin, niin hän jätti paketin tänne pihalle ja otti ikään kuin puhelinkuittauksen.

Ja vielä, viime yönä pienempi pojista heräsi tapansa mukaan keskellä yötä itkemään ja tulin hänen kanssaan alakertaan, ettei toinenkin poika herää. Ehdimme tulla keittöön asti, kun kuuntelin, että miehenikin tulee alas, kun kuului askeleet. Vaan ei sieltä ketään tullut. Aamulla, kun kysyin, niin ei hän ollut edes herännyt.

Jonkun mielestä sattumia, minun mielestä jotain enemmän. Nyt pakkaan Pikku Prinssin laukkuun ja alan valmistatua Helsinkiin lähtöön. Jatkuu ensi viikolla...

Paaston puoliväli ja eilisen illan pohdintaa

Kolmas päivä meneillään viiden päivän paastosta. Ja ihmeen helposti tämä käy. Taisin vetää jo valmistautumispäivinä ruuan määrän niin pieneksi, että kärsin nälän tuskat jo silloin. Nyt elimistö ei tunnu vaativan mitään vaan on ihan tyytyväinen mehulasiin ja teekuppiin silloin tällöin.

Mutta mieli kyllä haluais vaikka mitä. Kaikkein haastavinta on tehdä lapsille ruuat 5 kertaa päivässä ja olla itse syömättä mitään. Haavelilen vaikka mistä ruuista, joita ensi viikolla aion tehdä. Naapurin rouva toi toissailtana tuoretta pullaa ja kylläpä se tuoksui hyvälle!! En tosin söis sitä normaalistikaan, kun vilja ja hiiva ei sovi mulle ollenkaan. Tänään ostettiin kaupasta 5 kiloa mansikoita. Perkasin ja pilkoin ne pakastimeen edes maistamatta. Siinä kohtaa mietin, että onko tässä mitään järkeä. No, olo tuntuu kyllä hyvältä ja elimistö selvästikin nauttii, kun saa välillä levätä. Että on tässä joku järki.

Eilen illalla suunnittelin katsovani yksin jotain ihanaa, hyvänmielen elokuvaa, kun lapset meni nukkumaan. Mutta päädyinkin istumaan kutimet kädessä ilman mitään muuta viihdykettä. Olin sellaisessa puolimeditaatiotilassa, laskin silmukoita ja tyhjensin mielen arkiaskareista. Siinä sitten päädyin miettimään tulevaa työnaloitusta ja sitä, mihin suuntaan haluan elämän kulkevan ja työn kehittyvän. Kun nyt valikoimaan tulee rentoutushierontoja, rakennekynsiä ja -ripsiä, reikiä ja ompelupalveluakin jossain määrin, ainakin näin aluksi. Joku pyysi, että käy sitten sokerointikurssikin, että voi tulla sokeroimaan karvat pois. Mutta se ei tunnu ollenkaan minun jutulta, ei oikein mikään kosmetologijuttu, muu kuin kynnet ja ripset. Enemmänkin tuntuu siltä, että suuntaan henkiselle puolelle, kehitän näkemisen lahjaa ja parantamista, ja mitä ikinä se tie tuo tullessaan. Heti alusta asti ajattelin pitää enkelikortit näkösällä ja tehdä niistä tulkintoja, jos joku ne huomaa ja sellaista osaa pyytää. Olen tehnyt muutaman harjoitustulkinnan ja ainakin omasta mielestä ne on menneet ihan hyvin.

Suuri kysymys vain on, että olenko valmis tulemaan "julkihörhöksi". Väkisinkin tällaiset asiat saavat aikaan myös negatiivisia reaktioita. Eteenkin ihmisissä, jotka eivät tunne näitä asioita lainkaan. Olenko valmis ottamaan vastaan ne krittikit ja palautteet? Minkälaisen leiman itselleni hankin? Tuleeko lapset kärsimään siitä, että äiti on tekemisissä henkimaailman kanssa? Pohdiskelun päätteeksi tulin siihen tulokseen, että antaa tulla vaan, ei pelota. Jos joku ei tykkää, niin se ei ole minun ongelma vaan hänen. Tai ei välttämättä kenekään ongelma, kaikki ei tykkää kaikista, eikä tarvikaan. Enkä usko, että lapsille koituu mitään harmia. Olen kuitenkin pääasiassa aika järkevä ja jalat maassa oleva ihminen, joten tuskin ihan kylähullun mainetta saan kuitenkaan, vaikka enkeleihin ja henkimaailmaan uskonkin. Tällaisen keskustelun kävin itseni kanssa ja tein päätöksen, että kaiken otan vastaan, mitä henkimaailma mulle haluaa antaa :)

Että tällaisissa aatoksissa vietetään keskiviikkoiltapäivää :) Perjantaina lennähdän Helsinkiin Intialaisen päähieronnan kurssille, sitä odotellessa.. ja sitäkin, että meidän isi palautuu kotiin, kovasti lapset jo ikävöi. Ja toki minäkin, eteenkin kun tänään on meidän 4. hääpäivä <3 <3 No, huomenna sieltä pelireissulta pitäisi kotiutua, eiköhän me jakseta odottaa.

Virtahepo asuu jokaisessa olohuoneessa

Ihan aluksi, terveisiä Englantiin, kiitos kommentista :) Pian nähdään, ota kaikki irti, mitä sieltä saat, vaikkei kaikki olis aina niin positiivistakaan!

Sitten. Pää on ollut ihan tyhjä viime päivät, ja ehdin jo miettiä, että miksi piti blogi aloittaa, kun yhtäkkiä kaikki portit tuntuu olevan kiinni. Että miten minusta vielä pari viikkoa sitten tuntui, etten malta odottaa tulevia juttua, kun en enää muista, mitä ne muka piti olla. Vaan tänä aamuna sitten valkeni, että "mitään uutta ei tule ennenkuin olet kirjannut tarpeeksi vanhaa ylös". Tällainen viesti tipahti mieleen. Kuluneet kaksi vuotta ja eteenkin viime kevät ovat olleet täynnä kaikenlaista kehitystä ja nyt ymmärtäisin näin, että niistä pitää kertoa ja kirjoittaa muistiin enemmän. Eteenpäin pääsee vasta sitten, tai ehkä sen kautta.

Mistä sitten alkaisin? Ehkä kaikkein päälimmäisenä ajatuksissa on pitkä itsetutkiskelun vaihe. Soitin keväällä eräälle kanavoijalle, Kirsi Grenille, kuullakseni laajempia asioita elämästäni, elämäntehtävääni ja sellaista. Siskoni oli käynyt saman kanavoijan luona aikaisemmin ja suositteli häntä. Siinä kanavoinnissa tuli sitten esille, että meneillään on puhdistautumisen ja vanhasta irtipäästämisen vuosi. Siitä tiesin, että olen täysin oikealla polulla. Toki kanavoija puhui myös tulevasta, mutta siitä toisella kertaa... :)

Oman itseni selvittely alkoi oikeastaan jo viime vuonna. Kävin homeopaatilla vuosi sitten toukokuussa ja siellä tehtiin laaja kartoitus elämäntilanteesta, sekä fyysisestä että henkisestä. Siellä huomasin puhuvani äidistä paljon, jotenkin kaikki aiheet päättyivät äitiin. Homeopaatti sanoi silloin, että "sinuthan on hylätty ja jätetty oman onnen nojaan". Minusta se kuulosti aika karulta, eikä ollenkaan todelta. Siitä kuitenkin lähdin miettimään asioita. Ensin teinivuosia, joilta olin ottanut mukaani syyllisyys-repun, koska olin mielestäni niin kamala teini. Vähitellen tajusin, että kapinointi ja kamaluus kuuluu teini-ikään ja vanhempien tehtävä on olla tukena ja rakastaa lastaan, vaikka lapsi kuinka vihaisi vanhempiaan. Ei ollut mitään syytä tuntea syyllisyyttä ja yrittää hyvittää niitä aikoja, koska minä en ollut se, joka toimi väärin. Teini-iästä sukelsin lapsuuteen. Siihen tosiasiaan, että syystä tai toisesta olin ollut todella ahdistunut lapsi. Muistin paljon pahaa oloa, jota ei saanut näyttää tai tuoda esille. Olin ulospäin reipas ja omatoiminen, mutta sisällä ei ollut hyvä olla. Äiti kai kasvatti minua omien vanhempiensa opeilla, joiden mukaan "järki on se jolla maailma pelastetaan ja tunteilla ei ole mitään virkaa" ja "joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee". Lapsuutta käsitellessä sitten mukaan tuli myös Rosen-terapia, jossa todettiin, että olin piilottanut tunteet jonnekin syvälle itseeni, enkä tunnistanut oikein mitään tunteita kunnolla.

Rosenin rinnalla luin paljon, mutta ennen kaikkea vaikutuksen teki Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa. Se avasi minulle paljon sitä, kuinka tärkeää aikaa lapsuus ja nuoruus on loppuelämän kannalta. En ollut pitänyt lapsuuttani juurikaan tärkeänä, kunhan se nyt jotenkin tuli elettyä. Äiti oli joskus tokaissut, että "lapsuudestahan se nykyään kaikki johtuu, vaikka vähän päätä särkee, niin siihenkin löytyy syy lapsuudesta". Tuon saman, halveksuvan asenteen olin omaksunut itselleni. Vaikka Virtahepo käsittelee eniten alkoholistiperheitä, sen opit sopivat ihan jokaisen elämään. Meillä jokaisella on lapsuudesta juontuvia traumoja, joiden syntyä Virtahepo valottaa todella hyvin. Eikä se tarkoita sitä, että meillä olisi huonot vanhemmat. Meistä jokainen on valinnut vanhempansa ja tehnyt sielun suunnitelman ennen tänne maapallolle syntymistä, ja samalla valinnut myös traumansa ja sitä kautta elämänoppinsa, tämä on minun näkemylseni, ei Hellstenin. Eli uskon ja koen, että jokaisen olisi syytä pysähtyä pohtimaan lapsuuttaan ja nuoruusvuosiaan, ja etsiä sieltä selityksiä aikuiselämän käytökseensä ja mahdollisiin ahdistuksiin tai muihin ongelmiin. Ei siksi, että voisi katkeroitua vanhemmilleen ja muille läheisilleen vaan siksi, että voisi päästä eteenpäin, voisi kasvaa itse, voisi ymmärtää ja antaa anteeksi. Ja voisi tulla tasapainoisemmaksi ja onnellisemmaksi, löytää oman itsensä ja mielenrauhan. Kuulostaa niin kliseiseltä, ja siksi se onkin niin totta.

Sain siis itse selviteltyä omaa menneisyyttäni. Hellstenin oppien mukaan todellinen vahvuus lähtee siitä, että uskaltaa olla heikko. Se oli minulle uusi juttu. Olin ollut koko elämäni vahva, yksivuotiaasta lähtien. Olin oppinut tulemaan toimeen omillani enkä nojaamaan keneenkään. Eikä se ollut hyvä asia. Paloittelin koko elämäni pieniin osiin ja kokosin vähitellen uudelleen. Ja nyt tunnen, että se todella kannatti, ja kannattaa, eihän tässä valmista ole tullut. Ennen kaikkea oivallus siitä, että minä en ole ainoa, joilla on traumoja vaan niitä on kaikilla ja ilman niitä ei tapahdu kehitystä, oli todella helpottava. Olen tarvinnut jokaisen kolhun ja murheen kasvaakseni minuksi. Pystyin myös antamaan anteeksi ja ymmärtämään, että kaikki ihmiset ympärilläni ovat omien traumojensa summa ja toimivat parhaansa mukaan. Äitikin.

Olisi tästä kai paljon enemmänkin sanottavaa, mutta nukkumaankin kai täytyisi mennä. Sen verran vielä, että ensimmäinen oikea paastopäivä on nyt takana, suhteellisen kivuttomasta. Toinen päivä on kuulemma pahin, huomista odotellessa siis. Nyt hyvää yötä <3

Paastoon valmistautumista

Hankin Vogelin paastopaketin jo muutama viikko sitten ja olen odotellut sopivaa hetkeä aloittaa. Koko ajan tuntuu olevan jotain meneillään ja tuloillaan ja nytkin puolisoni lähtee alkavalla viikolla 4 päivän reissulle ja jään lasten kanssa keskenäni, mutta päätin silti, että tähän väliin sovitan paastoviikon. Tai oikeastaan 5 päivää, mutta kuitenkin, aloitus- ja lopetuspäivien kanssa reilu viikko.

Paasto ei oikeastaan ole laihduttamista varten, vaikka sillä varmasti kilojakin saa pois. Tavoitteena on enemmänkin kirkastaa mieltä ja kehoa. Esimerkiksi joogit käyttävät paastoamista henkiseen puhdistautumiseen. Mulle tämä itsekurillinen haaste, jonka palkinto on huima onnistumisen tunne, keventynyt olo ja seesteinen mieli.

Mutta ei tämä helppoa ole. Ei, vaikka en ole aloittanut vasta kuin valmistautumisen. Paastotessa ei käytetä mitään nautintoaineita: alkoholia, tupakkaa, kahvia tai teetäkään. Kaksi ensimmäistä on helppo juttu, mutta kahvin pois jättäminen teettää työtä. En ole edes ymmärtänyt kuinka tärkeä juttu mulle on aamuinen, iso kuppi kahvia, jossa on puolet tummapaahtoista kahvia ja puolet kuumaa täysmaitoa. Samaa juomaa juon useamman kupin pitkin päivää ja nyt jo (klo 15) tuntuu, ettei tästä päivästä tule mitään, kun ei edes kahvia saa juoda. Eikä nämä mitään fyysisiä oireita ole vaan täysin mielen aiheuttamia. Olen joskus jollekin nauraen kertonut, että minun on helpompi kestää arkipäiviä kahvikuppi kädessä, kun voin kuvitella olevani kahvitauolla koko ajan. Ja nyt todistan, että se on ihan totta!! Nyt ei sitten ole tiedossa kahvitaukoja yli viikkoon, pelkkää arkista aherrusta! Voiko tämä olla sen arvoista?

Valmistautumispäivien aikana jätetään myös ruokaa vähemmälle ja painotetaan kasviksiin, hedelmiin ja marjoihin. No, vein lapset mummilaan, kun heitä sinne yökylään toivottiin ja aloin mielessäni miettiä, miten käytän vapaaillan hyödykseni. Ja taas vaikeuksia! Ensimmäinen ajatus oli, että pyydän jonkun ystävän ulos syömään ja sitten vähän baariinkin. Vaan eihän se nyt käy, kun ei voi syödä muuta kuin raakaraastetta tai marjoja. Sitten ajattelin, että skipataan se syöminen, mutta se on juuri se mukavin osuus. Täytyy siis nauttia olostaan kotosalla. Mutta siihenkin liittyy aina herkuttelua: juustoja iltaisin viinin kanssa, vähän karkkia leffan seurana, makkaranpaistoa pihasaunan takassa. Siis kaikkeen rentoutumiseen liittyy syöminen tai juominen!!

Ja tässäpä sitten alkaa paljastua, miksi paastotessa puhdistuu eniten mieli. Kun joutuu karsimaan elämästään suun kautta kulkevat nautinnot, pitää todella miettiä, mitä voi ja HALUAA tehdä. Pääsee itsensä kanssa vastakkain, kun joutuu poikkeamaan totutusta ja keksimään uudenlaisen tavan. En vielä ole päättänyt, mitä tämä päivä ja ilta pitää sisällään, mutta ainakaan se ei ole samanlainen kuin aikaisemmin, kun lapset on olleet yötä poissa. Ehkä joogaan, ehkä maalaan, ehkä luen, ehkä katon telkkaria ilman mitään herkkuja. Nähtäväksi jää. Mutta kerron siitä myöhemmin :) 

Johdatusta vai sattumaa? :)

Pieniä Ihmeitä on Elämä täynnä, tässä niistä yksi.

Olen ollut parisen vuotta tekemättä kodinulkopuolisia töitä. Minulla on oma pieni yritys, joka liittyy kädentaitoihin, mutta en oikein koskaan ole vielä panostanut siihen täysillä, kun tämä perheen perustaminen on ollut tärkeämpää. Nyt olen hiljalleen ajatellut töihin ryhtymistä ja pikkuisen kouluttautunutkin uudelleen, että saan laajennettua toimenkuvaa. Kevään ja alkukesän aikana nimittän "jostain pulpahti mieleen", että pitäisi auttaa toisia ihmisiä ja sen seurauksena olen hankkinut taitoa rentoutushoitojen kursseilta... no, se on eri tarina.

Kuitenkin, suunnitelma olisi sellainen, että jo elokuussa alkaisin töihin. Aluksi parina, kolmena päivänä viikossa ja sitten jatkossa kysynnän mukaan. Eilen selailin paikallista sanomalehteämme ja mietin, että pitäisiköhän sitten oikein panostaa lehtimainokseenkin... ajattelin valmiiksi yhtä tuttavaa, joka osaisi laatia mainoksen ja omaisi tarvittavat ohjelmatkin. Jätin asian kuitenkin vielä hautumaan. Vaan eipä aikaakaan kun tuolta lehdestä soitettiin. "Olet yhdistyksen puheenjohtaja, haluaisimme tehdä haastattelun, sopiiko?" Tietysti lupauduin. Mietin kyllä, että yhdistysasiat eivät ole olleet viime aikoina päällimmäisenä mielessä, mutta menköön.

Tänään se haastattelu sitten oli. Ja kuulkaa, enemmän sain puhua omasta työstäni ja taustastani kuin yhdistyksestä. Sain jutun luettavakseni ennakkoon jo tänään ja siinä mainitaan hienosti myös nämä toimialan laajennukset!! Eli sain siis ihan ilmaisen lehtimainoksen oikein kuvan kera!! Miten voikaan sattua, että juuri nyt minua pyydetään tällaiseen juttuun? Yhdistys ei kuitenkaan ole ihan viime viikolla perustettu, joten haastattelu olisi voitu tehdä jo paljon aiemmin, tai sitten vasta vuosien päästä. Mutta se "sattui" kohdalle juuri nyt. Itse uskon, että kun viimein sain päätettyä työelämäni suhteen jotain, niin Henkimaailma ryhtyi heti auttamaan. Otan tämän myöskin Vahvistuksena siihen, että aika on viimein kypsä ryhtyä töihin, kun saan apua tällä tavalla. Kiitos, kiitos, kiitos! <3  <3 <3

Aloittamisen ja läsnäolon vaikeutta

Parina päivänä mielessäni on pyörinyt lukuisia eri asioita, joista voisin tänne kirjoittaa. Nyt kun tämä ruutu on edessäni, en saa mitään mieleen. Tai saan, mutta on niin vaikea valita, mistä alkaa, kun aiheita on niin monta....

Mutta siitä ehkä otankin aiheen. Tietoisesta läsnäolosta ja sen vaikeudesta, kun pää on juurikin täynnä liikaa kaikkea. Meille tuli eilen talo täyteen vieraita ja tekemistä on riittänyt. Olen kokannut, kattanut, tiskannut, pedannut, kaitsenut ja paljon, paljon muuta. Mutta en ole levännyt, kuunnellut itseäni, joogannut, pitänyt kahvitaukoa tai vetänyt syviä henkäyksiä. Ja juuri näinä päivinä hetkien arvokkuus ja ainutlaatuisuus unohtuu, katoaa kaiken hälyn ja kaaoksen taakse. Tämä tuli mieleeni, kun nukutin kuopustani, joka kasteli itsensä ja sänkynsä vesipullon kanssa eikä meinannut millään päästä uneen. Olin vähällä menettää hermoni, "etkö vois jo nukkua ja lakata sotkemasta!!!" Mutta miksi se on niin kamalan vaikeaa vain olla ja katsoa? Miksi mieli haluaa jo eteenpäin? Miksi suunnittelen valmiiksi, mitä kaikkea minun pitää tehdä, kunhan se pieni nukahtaa? Miksi teen mielessäni työhuoneen muuttoa ja huomisen kauppalistaa? Miksi mietin eilistä keskustelua tai harmittelen jotain muuta mennyttä? Miksi en voi vain olla, hengittää ja ihmetellä tuota pientä ähertäjää? Mihin on niin kamala kiire?

Ja kun sain kiinni näistä ajatuksista, keskitinkin mieleni siihen hetkeen. Hengitin rauhallisesti ja syvään. Keskityin katsomaan ja kuulemaan pientä ihmistä, joka ei enää kauaa ole pieni. Kuuntelin alakerrasta kantautuvia ääniä ja nautin siitä, että sain olla hämärässä makuuhuoneessa puoliunessa tuhertavan pojan kanssa kahdestaan. Raollaan olevasta ikkunasta kuului tuulen suhina koivun lehdissä ja ihan aavistuksen hento viileä vire tuntui iholla. Huoneessa tuoksui kevyesti sitruuna päivällä harjoitustyöhön käyttämäni hierontaöljyn jäljiltä. Kaikki olikin ihan hyvin. Kaikki on hyvin, juuri nyt. Istuin siinä vielä muutaman minuutin, vaikka poika jo nukkui.

Näin pienesti ja helposti sain pyyhittyä mielestä kahdessa päivässä kertyneen kiireen ja kaaoksen. Niin yksinkertaisella ja naiivilta kuulostavalla keinolla. Mutta sitä on tietoinen läsnäolo. Että tulee siihen hetkeen ja ottaa hetken vastaan sellaisena kuin se on. Kuulee, näkee, tuntee, haistaa ja maistaa kaiken juuri sellaisena kuin se on. Yrittämättä muuttaa mitään, suunnittelematta seuraavaa hetkeä tai murehtimatta edellistä. Tehokasta, sanoisin. Mutta ei helppoa! Kokeile vaikka :)

Ostin joitakin kuukausia sitten kirjan nimeltä Sterssin hallinnan käsikirja, joka käsittelee juuri tätä tietoista läsnäoloa. Nimi on mielestäni vähän harhaanjohtava, koska ainakin mulle stressi sanana kuvaa jotakin työelämään liittyvää. Onneksi otin kuitenkin kirjan käteen ja selailin, sillä se osoittautui huikean hyväksi työkirjaksi. Siinä on siis ihan konkreettisia harjoituksia ja paljon tilaa omille teksteille. Ja tämän kirjan avulla olen askel askeleelta opetellut tulemaan hetkiin. Eteenkin silloin, kun kiireinen olotila alkaa päästä valtaan ja ihon alla kihisee jatkuva jännitys. Tai jos olen syystä tai toisesta menettämässä itsehillinnän ja raivostumassa esim. lapsille aivan holtittomasti. Olen useammin kuin kerran onnistunut vetämään henkeä, laskemaan rauhassa kymmeneen ja nauramaan päälle. Ette usko, miten hienolta tuntuu!! :) Toki, olen kirjan kanssa vasta luvussa 3. ja muutenki asiassa täysin noviisi. Vielä on pitkä matka siihen, että osaan olla päivän jokaisessa hetkessä läsnä täydellä intensiteetillä. Mutta tässäkin, kuten kaikessa muussakin, tärkeintä on, että matka on alkanut.

No, voisin kirjoittaa tästä(kin) aiheesta paljon pidempään. Mutta alkaa olla myöhä ja ainakin oikeinkirjoitustaito on menossa jo nukkumaan. Joten jos haluan, että tästä joku jotain ymmärtää, edes minä itse joskus myöhemmin, on viisainta lopettaa tähän. Jatkan toisena päivänä ehkä samasta aiheesta, ehkä unista, ehkä Enkeleistä, ehkä Kristallilapsista, ehkä jostain aivan muusta, mistä en vielä edes tiedä mitään! Tältä erää hyvää yötä <3 <3

Hieman taustaa....

Näin sitä aloitetaan uutta blogia... Kirjoitin aika pitkään toista blogia, joka käsitteli enimmäkseen arkipäivää ja kädentaitoja. Parin viime vuoden aikana paljon on muuttunut ja siksi vanha blogi ei enää tuntunut hetkeen sopivalta. Joten tässä sitä mennään.

Otin ensiaskeleet Henkiselle Polulleni vähän yli kaksi vuotta sitten. Olin silloin puolitoista vuotiaan pojan äiti, loputtoman väsynyt, todennäköisesti masentunutkin ja rikkinäinen toivottuani toista lasta jo pitkään. Tunsin, että apua on saatava, että selviän eteenpäin. Niin päädyin Reikihoitoon, valitsin sen, koska se vaikutti riittävän huuhaalta :) Tuo hoitaja, nykyinen hyvä Ystäväni, juttelikin sitten aivan ihmeellisiä, uusia asioita. Hän näki entiseen intiaanielämääni, josta juontui silloiseen elämäntilanteeseeni valtava vapaudenkaipuu. Lisäksi hän puhui Enkeleistä ja Henkimaailmasta, ihan tuosta vaan, täysin luontevasti. Mulle, järjellä ohjautuvalle, tämä kaikki oli aivan outoa, vähän pelottavaa ja ainakin täysin järjenvastaista. Ja silti kiinnostuin asioista kertalaakista, ja jäin koukkuun, jos tällaista ilmaisua voi niin positiivisesta asiasta käyttää :)

Seuraavaksi ryhdyin tutkimaan tätä uutta alaa kirjojen ja netin kautta. Ensimmäinen kirja taisi olla Elisabeth Haichin Vihkimys, jota suosittelen kyllä edelleen. Olin aikaisemminkin elämässä suhtautunut asioihin ajatellen, että asioilla on tapana järjestyä ja kaikella on tarkoituksensa. Mutta nyt tälle ajattelumaailmalle alkoi löytyä vahvistuksia ja asioille nimiä. Huikea tunne! Pian löysinkin itseni Könkään kylältä Henkisen Kehityksen Kesäviikolta Henkisen Tietouden Peruskurssilta. Siellä sattui mm. sellaista, että heiluri kertoi minun olevan raskaana, vaikka itse en siihen oikein uskonutkaan... Asian kuitenkin todisti muutaman viikon kuluttua myös raskaustesti! Tuolla viikolla sain paljon tietoa, uusia Ystäviä ja vahvistusta alkaneelle matkalleni. Oli paljon asioita, joista tuli ajatus, että "hei, näinhän olen ajatellut/toiminut tähänkin saakka". Esimerkiksi holistisuus, ajatus siitä, että ihan kaikki vaikuttaa ihan kaikkeen, oli ollut minun ajatusmaailmassani pitkään. Kävin aikaisemmin keskustelun erään Ystäväni kanssa siitä, että olisinko aikanaa kouluttautunut toisin, jos olisin tiennyt, mihin elämä kuljettaa. Vastasin silloin, että "en muuttaisi mitään, koska yksikin askel vasempaan oikean sijaan olisi voinut muuttaa aivan kaiken emmekä me olisi tässä nyt". Olin tavallaan tietämättäni kulkenut Henkistä polkua jo ennenkin.

Kesän aikana kävin myös Reikin ensimmäisen kurssin. Se oli hieno kokemus, sillä Reikimasterini otti minut kotiinsa keskelle karua ja jylhää Lapinmaata yksityiseen opetukseen. Kurssi kesti 3 päivää ja mielestäni opin valtavasti tuolloin. Reiki ei tosin tuntunut mitenkään omimmalta jutulta minulle, mutta sain keskittyä Itseeni ja Henkimaailman asioihin täysin muutaman päivän ajan. Nykyään annan Reikihoitoja, mutta en oikein edelleenkään usko, että Reiki-energia olisi muusta Healing-energiasta poikkeavaa, tai että kyvyn välittää energiaa voi joku toinen ihminen toiselle "vihkiä". Mutta voi olla, että vuosien varrella opin ymmärtämään tämänkin asian paremmin.

Syksyllä oli jälleen Henkisen Kehityksen Viikko ja tuolloin osallistuin erään englantilaisen meedion kurssille, jolla oivalsin jälleen paljon uutta ja muistin vanhaa. Tuo meedio sanoi minulle: "Näen sinun tulevan ulos suuresta valkoisesta rakennuksesta, jonka jälkeen mediaalisuutesi alkaa ryöpytä esiin, sinusta tulee jonain päivänä meedio". Olin siis raskaana ja ajattelin, että lapsen syntymän jälkeen asiat alkavat edetä, vau! Luin edelleen paljon ja tutustuin moniin eri asioihin. Osa tuntui omilta heti, osa jäi vielä vähän kaukaiseksi. Tuona syksynä aloitimme myös Kehityspiirin, jossa harjoitimme meditointitaitoa ja muita herkkyyksiä.

Niin talvi kului, lukien ja Piirissä käyden. Tietysti myös arkipäivästä huolehtien, mutta siitä en keskity täällä kovin paljon kertomaan. Ajattelin olevani aika pitkällä Itseni kanssa. Että hupshei, lapsi ulos vaan ja siitä sitten Henkimaailmaan seikkailemaan. Kuinka väärässä sitä ihminen voikaan olla!!

Kuopukseni syntyi kevättalvella. Mieheni oli ensimmäiset viikot taukoamatta töissä omassa yrityksessään, kävi käytännössä kotona vain nukkumassa, joten side vauvaan jäi lähes kokonaan muodostumatta. Esikoinen protestoi kiukuttelemalla menetettyä ainokaisen paikkaansa. Ja kuopus oli kiukkuisin vauva, mitä ikinä olen tavannut! Jo muutaman päivän vanhana lapsi oli itkenyt ja raivonnut niin, että soitin vyöhyketerapeutille, että nyt tarvittaisiin koliikkilapselle apua. Lasta hoidettiin 5 kertaa lyhyen ajan sisällä, mutta ei apua. Terapeutti totesi, että "en ole kyllä koko urani aikana tällaista lasta tavannut". Seuraavaksi muutin ruokavalioni täysin, ei apua itkuun, mutta omaan vointiin onneksi kyllä. Kokeilin homeopatiaa, ei apua. Kävimme verikokeissa tarkistamassa, onko jotain allergiaa tai sairauksia. Ei mitään. Lapsi vain itki ja itki. Hiljeni välillä ja jatkoi taas. Ajattelin, että "no koliikki, kestää kolme kuukautta, kyllä minä kestän". Kesä meni. Tuli syksy ja puolivuotispäivä, sama meno jatkui. Lapsi karjui yöt ja isot osat päivääkin. En käynyt vessassa tai suihkussa ilman, että pieni huusi oven takana. Ruuanlaitto, siivoaminen tai mikä tahansa muu kotityö oli mahdotonta, kun pieni karjuja roikkui lahkeessa. Kukaan muu ei kelvannut kuin minä. Jossain vaiheessa viime kevättä laskin, että olin silloin jaksanut yli 400 yötä nukkumatta kokonaisia yöunia. Kannoin ja hyssytin vauvaa kävellen taloamme ympäri varmasti satoja kilometrejä. Ei kuulkaa auennut selvänäkökykyä tai muitakaan huippuyhteyksiä Henkimaailmaan!

Mutta mikä aukesi? Aukesin Itse, Itseni eteen. Niinä karmeimpina öinä viime keväänä, kun itkua oli kestänyt toista vuotta, aloin todella menettää Toivoni, Uskoni ja Mielenterveyteni. Pyysin apua Oppailta, Enkeleiltä, Jumalalta, kaikilta. Eikä mitään tuntunut tapahtuvan. Olin välillä niin vihainen, että karjuin ja tärisin itsekin. Mieleen nousi kamalia ajatuksia: "heitän tämän kirkuvan kakaran seinään", "upotan vaikka saaviin, että vaikenet" jne. Ja kaikki se vain lisäsi pahaa oloa, sillä eihän sellaista oikeasti olisi halunnut tuntea eikä tietysti tehdä. Jälkikäteen ajateltuna totean, että kyllä ne Enkelit olivat auttamassa, koska mitään pahaa ei tapahtunut. Mutta se kauheus ja tuska saivat minut vastakkain itseni kanssa. Jostain alkoi kummuta mieleen lapsuusmuistoja. "Käyttäydyn niin kuin oma äitini", "en halua olla yhtä ankara ja katkera kuin äiti"... Ja siitä pikkuhiljaa aloinkin käsitellä omaa mennyttä elämääni. Lapsuutta ja nuoruutta. Olin pitänyt äitiä täydellisenä ja kantanut valtavaa syyllisyyttä, koska olin ollut niin kauhea lapsi ja teini. Askel kerrallaan muisti aukeni ja paljastui, ettei lapsuuteni todellakaan ole ollut niin ruusuinen ja onnellinen kuin olin ajatellut. Enkä minä toki ole ollut kamala lapsi, ympäristöni (eli äiti) on vain minut sellaisena minulle peilannut. Käsittelin näitä asioita itsekseni ja myöhemmin Rosen-terapiassa, ja hiljalleen moni asia sai uuden muodon. Aloin löytää Itseni ja omat Toiveeni ja Tarpeeni. Niin kuopukseni raivopäisyys sai merkityksen. Vähemmällä tuskin olisin suojauksiani laskenut. Tarvittiin todellinen moukari tulemaan läpi pikkulapsesta asti rakentamastani muurista.

Ja nyt olen tässä. Itsetutkiskelu jatkuu, varmasti läpi Elämän. Kävin toistaiseksi viimeisen kerran Rosenissa muutama viikko sitten ja siellä todettiin, että asiat on pitkälti käsitelty ja anteeksi annettu, koska keho ei enää reagoi samoin kuin alussa. Tunnen, että olen omillani enkä kanna katkeruutta äitiä kohtaan tai häpeä mitään mennyttä. Odotan loppuelämääni innolla, sillä siitä tulee varmasti Upea Seikkailu, jonka ei tarvi koskaan muuttua tylsäksi tai jämähtää paikalleen. Kuitenkin olen oppinut oikeanlaista nöyryyttä, enkä todellakaan kuvittele, että olisin kovinkaan pitkällä Henkisellä tielläni tai että saisin jotakin taitoja ennen kuin osaan niitä oikealla tavalla toisten hyväksi käyttää. Tiedän, että Tässä Elämässä on tärkeintä elää juuri Tätä Elämää, eikä lähteä leijumaan Henkimaailmaan tai muihin ulottuvuuksiin. Oppaat ja Henget auttavat meitä, mutta Elämällä on Tarkoitus, joka selviää vain elämällä hetki kerrallaan. Ja se on juuri niin hienoa!

Tämän blogin aloitaamiseen liittyy parikin juttua. Ensin luin erästä kirjaa, jossa itse kirjailija kuvaili, kuinka kiireistä ja haastavaa hänen arkipäivänsä oli kirjan kirjoittamisen aikoihin, mutta silti Henkimaailma kannusti ja melkein komensi häntä kirjoittamaan. Tuo teksti tuntui jotenkin osuvan minuun, mutta sitten ajattelin, että "niinpä niin, kaikki kirjat ovat nykyisin jotain merkkejä, höpöhöpö, jalat maahan nyt vaan". Sitten sattui niin, että lentokoneessa vieressäni istui kaksi miestä, jotka keskustelivat keskenään jotain. En kuunnellut enkä kiinnittänyt huomioita heihin sen enempää. Kunnes kuulin toisen miehen sanovan "kirjoittaminen olisi nyt kyllä paljon lukemista tärkeämpää". En kuullut mihin se liittyi tai miten keskustelu jatkui. Mutta ymmärsin kyllä viestin :) Olen viime aikoina hankkinut lukuisia kirjoja enkä ole ehtinyt lukea vielä puoliakaan. Mutta kirjoittaminen olisi kuulemma tärkeämpää :) Lisäksi vielä eräs Ystäväni kävi pari päivää sitten kylässä ja kannusti kirjoittamaan nimenomaan blogia. Hän luki aikanaa sitä vanhaa blogiani ja tykkäsi siitä. Halusi lukea uuttakin... Katso, että luet kans :D Muutaman hetken ehdin harmitella, etten ole ymmärtänyt aloittaa tätä jo aikaisemmin, mutta joku tarkoitushan silläkin on. Nyt voi olla alkamassa jokin ihan uusi vaihe, jota en vain vielä tiedä/huomaa...

Ja siksi tässä sitten aloitetaan. Eniten Itselleni. Että kaikki Ihmeet tallentuisivat muistiin, koska niitä tapahtuu jatkuvasti. Mutta kuitenkin myös Sinulle. Jos saat tästä joskuskaan jotain Itsellesi, niin pieni palanen Elämäntehtävääni on toteutunut. Tästä on hyvä alkaa!

P.S. Se kiukkuinen kuopukseni on edelleenkin aika kiukkuinen, kertovat, että hän on Kristallilapsi, joten tulemme varmasti kuulemaan hänestä jatkossakin...