"Tunneasioissa olemme lukutaidottomien tasolla. Meille on opetettu kaikenlaista piin neliöjuuresta ja hitto ties mistä, muttei sanaakaan sielusta. Olemme pohjattoman tietämättömiä sekä itsestämme että muista."

Ingmar Bergman

perjantai 5. elokuuta 2011

Enkeleitä

Niin sain hoivahuoneen auki ja Rakas Ystäväni maalasi minulle sinne taulun lahjaksi. Taulun hahmotelma oli jo olemassa, kun tuli puheeksi, että tarvisin tauluja työhuoneen seinille ja Ystäväinen huomasi heti, mikä taulu kuuluu valmistua mulle. Tässä se on :)


Taulun mukana oli kortti, johon Ystäväni oli nostanut viestin Doreen Virtuen enkelikorteista. Viesti kuului näin:


Viesti Enkeli Isabellalta:

"Nyt on oikea aika aloittaa jotakin uutta. Kun suhtaudut asioihin myönteisesti, onnistut kyllä yrityksissäsi.

Vastaus kysymykseesi o kyllä: tämä tilanne on kaikkea, mitä olet toivonut. On silti hyvä pitää silmät auki ja rukoilla apua enkeleiltä matkan varrella. Myös ihanteellisissa olosuhteissa on kurssia joskus korjattava. Me enkelit kuitenkin näemme myötätuulta elämäsi aalloilla tähän päätökseen liittyen.

Tilaisuus on erittäin otollinen, koska ajoitus on oikea. Palaset ovat loksahtaneet paikoilleen. Olet myös oppinut jotain hyvin tärkeää, joka on valmistanut sinua tähän tilanteeseen. Kärsivällisyytesi palkitaan ja sinun on aika nauttia työsi hedelmistä. Kulje päättäväisesti eteenpäin ja kuuntele sydämesi viisautta jatkaessasi rohkeasti matkaasi."


Tällainen viesti ja energia siis asuu tässä taulussa, joka on paraatipaikalla hoivahuoneen seinällä. Mielestäni todella osuva ja tilanteeseen sopiva viesti, ymmärrän täysin kaiken, mitä viestissä sanotaan. Kärsivällisyyden läksyä olen opetellut oikeastaan viimeiset neljä vuotta, ainakin, joten on suuri Ilo kuulla, että nyt kärsivällisyys palkitaan ja on aika mennä eteenpäin! Viimeisetkin epäilykset ja huonot omatunnot töihin paluun ja lasten hoitoon viemisen vuoksi saavat väistyä, koska on täysin selvää, että Juuri Nyt on Oikea Aika :)

2 kommenttia:

  1. Se oli kyllä niin Sinun taulu, ihanasti sopi myös kyllä sinne huoneeseen. Kuin myös se viesti.. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa Annika! <3 Ihanaa Heli! <3

    VastaaPoista