Kolmas päivä meneillään viiden päivän paastosta. Ja ihmeen helposti tämä käy. Taisin vetää jo valmistautumispäivinä ruuan määrän niin pieneksi, että kärsin nälän tuskat jo silloin. Nyt elimistö ei tunnu vaativan mitään vaan on ihan tyytyväinen mehulasiin ja teekuppiin silloin tällöin.
Mutta mieli kyllä haluais vaikka mitä. Kaikkein haastavinta on tehdä lapsille ruuat 5 kertaa päivässä ja olla itse syömättä mitään. Haavelilen vaikka mistä ruuista, joita ensi viikolla aion tehdä. Naapurin rouva toi toissailtana tuoretta pullaa ja kylläpä se tuoksui hyvälle!! En tosin söis sitä normaalistikaan, kun vilja ja hiiva ei sovi mulle ollenkaan. Tänään ostettiin kaupasta 5 kiloa mansikoita. Perkasin ja pilkoin ne pakastimeen edes maistamatta. Siinä kohtaa mietin, että onko tässä mitään järkeä. No, olo tuntuu kyllä hyvältä ja elimistö selvästikin nauttii, kun saa välillä levätä. Että on tässä joku järki.
Eilen illalla suunnittelin katsovani yksin jotain ihanaa, hyvänmielen elokuvaa, kun lapset meni nukkumaan. Mutta päädyinkin istumaan kutimet kädessä ilman mitään muuta viihdykettä. Olin sellaisessa puolimeditaatiotilassa, laskin silmukoita ja tyhjensin mielen arkiaskareista. Siinä sitten päädyin miettimään tulevaa työnaloitusta ja sitä, mihin suuntaan haluan elämän kulkevan ja työn kehittyvän. Kun nyt valikoimaan tulee rentoutushierontoja, rakennekynsiä ja -ripsiä, reikiä ja ompelupalveluakin jossain määrin, ainakin näin aluksi. Joku pyysi, että käy sitten sokerointikurssikin, että voi tulla sokeroimaan karvat pois. Mutta se ei tunnu ollenkaan minun jutulta, ei oikein mikään kosmetologijuttu, muu kuin kynnet ja ripset. Enemmänkin tuntuu siltä, että suuntaan henkiselle puolelle, kehitän näkemisen lahjaa ja parantamista, ja mitä ikinä se tie tuo tullessaan. Heti alusta asti ajattelin pitää enkelikortit näkösällä ja tehdä niistä tulkintoja, jos joku ne huomaa ja sellaista osaa pyytää. Olen tehnyt muutaman harjoitustulkinnan ja ainakin omasta mielestä ne on menneet ihan hyvin.
Suuri kysymys vain on, että olenko valmis tulemaan "julkihörhöksi". Väkisinkin tällaiset asiat saavat aikaan myös negatiivisia reaktioita. Eteenkin ihmisissä, jotka eivät tunne näitä asioita lainkaan. Olenko valmis ottamaan vastaan ne krittikit ja palautteet? Minkälaisen leiman itselleni hankin? Tuleeko lapset kärsimään siitä, että äiti on tekemisissä henkimaailman kanssa? Pohdiskelun päätteeksi tulin siihen tulokseen, että antaa tulla vaan, ei pelota. Jos joku ei tykkää, niin se ei ole minun ongelma vaan hänen. Tai ei välttämättä kenekään ongelma, kaikki ei tykkää kaikista, eikä tarvikaan. Enkä usko, että lapsille koituu mitään harmia. Olen kuitenkin pääasiassa aika järkevä ja jalat maassa oleva ihminen, joten tuskin ihan kylähullun mainetta saan kuitenkaan, vaikka enkeleihin ja henkimaailmaan uskonkin. Tällaisen keskustelun kävin itseni kanssa ja tein päätöksen, että kaiken otan vastaan, mitä henkimaailma mulle haluaa antaa :)
Että tällaisissa aatoksissa vietetään keskiviikkoiltapäivää :) Perjantaina lennähdän Helsinkiin Intialaisen päähieronnan kurssille, sitä odotellessa.. ja sitäkin, että meidän isi palautuu kotiin, kovasti lapset jo ikävöi. Ja toki minäkin, eteenkin kun tänään on meidän 4. hääpäivä <3 <3 No, huomenna sieltä pelireissulta pitäisi kotiutua, eiköhän me jakseta odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti