"Tunneasioissa olemme lukutaidottomien tasolla. Meille on opetettu kaikenlaista piin neliöjuuresta ja hitto ties mistä, muttei sanaakaan sielusta. Olemme pohjattoman tietämättömiä sekä itsestämme että muista."

Ingmar Bergman

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Virtahepo asuu jokaisessa olohuoneessa

Ihan aluksi, terveisiä Englantiin, kiitos kommentista :) Pian nähdään, ota kaikki irti, mitä sieltä saat, vaikkei kaikki olis aina niin positiivistakaan!

Sitten. Pää on ollut ihan tyhjä viime päivät, ja ehdin jo miettiä, että miksi piti blogi aloittaa, kun yhtäkkiä kaikki portit tuntuu olevan kiinni. Että miten minusta vielä pari viikkoa sitten tuntui, etten malta odottaa tulevia juttua, kun en enää muista, mitä ne muka piti olla. Vaan tänä aamuna sitten valkeni, että "mitään uutta ei tule ennenkuin olet kirjannut tarpeeksi vanhaa ylös". Tällainen viesti tipahti mieleen. Kuluneet kaksi vuotta ja eteenkin viime kevät ovat olleet täynnä kaikenlaista kehitystä ja nyt ymmärtäisin näin, että niistä pitää kertoa ja kirjoittaa muistiin enemmän. Eteenpäin pääsee vasta sitten, tai ehkä sen kautta.

Mistä sitten alkaisin? Ehkä kaikkein päälimmäisenä ajatuksissa on pitkä itsetutkiskelun vaihe. Soitin keväällä eräälle kanavoijalle, Kirsi Grenille, kuullakseni laajempia asioita elämästäni, elämäntehtävääni ja sellaista. Siskoni oli käynyt saman kanavoijan luona aikaisemmin ja suositteli häntä. Siinä kanavoinnissa tuli sitten esille, että meneillään on puhdistautumisen ja vanhasta irtipäästämisen vuosi. Siitä tiesin, että olen täysin oikealla polulla. Toki kanavoija puhui myös tulevasta, mutta siitä toisella kertaa... :)

Oman itseni selvittely alkoi oikeastaan jo viime vuonna. Kävin homeopaatilla vuosi sitten toukokuussa ja siellä tehtiin laaja kartoitus elämäntilanteesta, sekä fyysisestä että henkisestä. Siellä huomasin puhuvani äidistä paljon, jotenkin kaikki aiheet päättyivät äitiin. Homeopaatti sanoi silloin, että "sinuthan on hylätty ja jätetty oman onnen nojaan". Minusta se kuulosti aika karulta, eikä ollenkaan todelta. Siitä kuitenkin lähdin miettimään asioita. Ensin teinivuosia, joilta olin ottanut mukaani syyllisyys-repun, koska olin mielestäni niin kamala teini. Vähitellen tajusin, että kapinointi ja kamaluus kuuluu teini-ikään ja vanhempien tehtävä on olla tukena ja rakastaa lastaan, vaikka lapsi kuinka vihaisi vanhempiaan. Ei ollut mitään syytä tuntea syyllisyyttä ja yrittää hyvittää niitä aikoja, koska minä en ollut se, joka toimi väärin. Teini-iästä sukelsin lapsuuteen. Siihen tosiasiaan, että syystä tai toisesta olin ollut todella ahdistunut lapsi. Muistin paljon pahaa oloa, jota ei saanut näyttää tai tuoda esille. Olin ulospäin reipas ja omatoiminen, mutta sisällä ei ollut hyvä olla. Äiti kai kasvatti minua omien vanhempiensa opeilla, joiden mukaan "järki on se jolla maailma pelastetaan ja tunteilla ei ole mitään virkaa" ja "joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee". Lapsuutta käsitellessä sitten mukaan tuli myös Rosen-terapia, jossa todettiin, että olin piilottanut tunteet jonnekin syvälle itseeni, enkä tunnistanut oikein mitään tunteita kunnolla.

Rosenin rinnalla luin paljon, mutta ennen kaikkea vaikutuksen teki Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa. Se avasi minulle paljon sitä, kuinka tärkeää aikaa lapsuus ja nuoruus on loppuelämän kannalta. En ollut pitänyt lapsuuttani juurikaan tärkeänä, kunhan se nyt jotenkin tuli elettyä. Äiti oli joskus tokaissut, että "lapsuudestahan se nykyään kaikki johtuu, vaikka vähän päätä särkee, niin siihenkin löytyy syy lapsuudesta". Tuon saman, halveksuvan asenteen olin omaksunut itselleni. Vaikka Virtahepo käsittelee eniten alkoholistiperheitä, sen opit sopivat ihan jokaisen elämään. Meillä jokaisella on lapsuudesta juontuvia traumoja, joiden syntyä Virtahepo valottaa todella hyvin. Eikä se tarkoita sitä, että meillä olisi huonot vanhemmat. Meistä jokainen on valinnut vanhempansa ja tehnyt sielun suunnitelman ennen tänne maapallolle syntymistä, ja samalla valinnut myös traumansa ja sitä kautta elämänoppinsa, tämä on minun näkemylseni, ei Hellstenin. Eli uskon ja koen, että jokaisen olisi syytä pysähtyä pohtimaan lapsuuttaan ja nuoruusvuosiaan, ja etsiä sieltä selityksiä aikuiselämän käytökseensä ja mahdollisiin ahdistuksiin tai muihin ongelmiin. Ei siksi, että voisi katkeroitua vanhemmilleen ja muille läheisilleen vaan siksi, että voisi päästä eteenpäin, voisi kasvaa itse, voisi ymmärtää ja antaa anteeksi. Ja voisi tulla tasapainoisemmaksi ja onnellisemmaksi, löytää oman itsensä ja mielenrauhan. Kuulostaa niin kliseiseltä, ja siksi se onkin niin totta.

Sain siis itse selviteltyä omaa menneisyyttäni. Hellstenin oppien mukaan todellinen vahvuus lähtee siitä, että uskaltaa olla heikko. Se oli minulle uusi juttu. Olin ollut koko elämäni vahva, yksivuotiaasta lähtien. Olin oppinut tulemaan toimeen omillani enkä nojaamaan keneenkään. Eikä se ollut hyvä asia. Paloittelin koko elämäni pieniin osiin ja kokosin vähitellen uudelleen. Ja nyt tunnen, että se todella kannatti, ja kannattaa, eihän tässä valmista ole tullut. Ennen kaikkea oivallus siitä, että minä en ole ainoa, joilla on traumoja vaan niitä on kaikilla ja ilman niitä ei tapahdu kehitystä, oli todella helpottava. Olen tarvinnut jokaisen kolhun ja murheen kasvaakseni minuksi. Pystyin myös antamaan anteeksi ja ymmärtämään, että kaikki ihmiset ympärilläni ovat omien traumojensa summa ja toimivat parhaansa mukaan. Äitikin.

Olisi tästä kai paljon enemmänkin sanottavaa, mutta nukkumaankin kai täytyisi mennä. Sen verran vielä, että ensimmäinen oikea paastopäivä on nyt takana, suhteellisen kivuttomasta. Toinen päivä on kuulemma pahin, huomista odotellessa siis. Nyt hyvää yötä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti