Olin viikko sitten Harriet Piekkolan yhden päivän koulutuksessa, joka oli kyllä tosi antoisa ja ihana juttu. Ihmeen paljon sitä yhdessä päivässä ehtii oivaltaa ja oppia. Teimme mielikuvaharjoituksia, energialuentaa ja viestinvälitystäkin. Tuo energioiden lukeminen minua onkin pohdituttanut koko viikon.
Toisen ihmisen energioista voi lukea todella paljon, oikeastaan ihan mitä vaan. Toki moraaliset rajat on olemassa, että ei sitä voi ilman lupaa toisten salaisuuksia tutkia. Mutta silloin kun lupa on annettu, energioista pystyy lukemaan hämmästyttävällä tavalla asioita toisesta ihmisestä, hänen menneisyydestään ja haaveistaan, kodistaan, ajatuksistaan jne. Osasin omalla vuorollani lukea minulle ennestään täysin tuntemattoman ihmisen luonnetta, lapsuutta ja kotia, eli kertoa yksityiskohtia näistä asioista.
Olen sitten pohtinut sitä, että tämä energiaherkkyys on itseasiassa ollut olemassa jo lapsena. Tiesin jo lapsena aikuisten ihmisten luonteista piirteitä, jotka ei varsinaisesti koskaan näyttäytyneet mulle. Esimerkiksi yksi vanhempi miesserkku, tiesin hänen olevan homo jo 6-vuotiaana, vaikka tuskin sen ikäisenä edes tiesin, mitä se tarkoittaa. Kukaan ei koskaan puhunut mitään se suuntaista, päin vastoin tuota miestä yritettiin naittaa useammalle daamille, ja minua se vain nauratti, kun tiesin, ettei se mitään naista huoli. Samaten tunnistin synkät ja ahdistuneet ihmiset helposti, vaikka ne esittivät muuta. Aikuiseksi tultua olen todennut olleeni oikeassa. Valehtelemisen tunnistin ja tunnistan edelleen uskomattoman helposti. Muistan, kun toistakymmentä vuotta sitten silloinen poikaystävä tivasi, että "mistä sinä voit tietää, että valehtelin", kun ei ollut mitään vihjettä tai faktaa, mihin vedota. Tiesinpä vain.
Iän kertyessä tämä kyky vähän hiipui. Tai lakkasin luottamasta vaistooni ja aloin kuunnella enemmän järkeä. Aloin uskoa, että ihmiset todella ovat sitä, mitä esittävät. No, sehän ei aina ole niin. Tosin viime vuosina olen alkanut kuunnella intuitiotani enemmän ja enemmän, mutta en niinkään toisten ihmisten suhteen kuin itseni ja omien päätösteni. Toisten ihmisten kanssa olen edelleen uskonut titteleihin ja tutkintoihin. Vaan viime viikonloppu oli kyllä tässä asiassa käänteentekevä. Nyt alan todella uskoa itseeni ja vaistooni, ja tarkoituksella lukea kanssaihmisiä. Siinä säästyy monelta harmilta, kun tunnistaa, mikä se toinen oikein on naisiaan tai miehiään. En tarkoita mitään ajatusten lukemista ja salaisuuksien paljastamista, mutta esimerkiksi töykeyden alle piilotettua epävarmuutta tai umpimielisyydeltä vaikuttavaa ujoutta. Me ihmistet usein kätkemme todelliset tunteet ja piirteet suojamekanismien alle ja annamme itsetämme väärän vaikutelman. Joku hirvittävän ylpeältä ja tiukkapipoiselta vaikuttava saattaa ollakin vain epävarma itsestään ja käyttäytyä siksi etäisesti. Ja tällaisiin tilanteisiin tuo suuren helpotuksen se, että kykenee lukemaan todellisen tunnetilan suojauksen alla. Alan siis todellakin harjoittaa tätä kykyäni uudelleen!
Siellä Harrietin koulutuksessa tapasin mielikuvamatkalla myös suojelusenkelini sekä henkioppaani, joiden energiat tunnistin selkeästi erilaisiksi. Henkioppaani energia oli todella voimakas ja melkein raskas, ja myöskin tuttu, koska muistin tunteneeni sen edellisten viikkojen aikana usein ollessani yksin kotona iltaisin. Onnistuin myös viestinvälitysharjoituksessa ihmeellisen hyvin. Minun täytyi kysyäkin Harrietilta, että onko se todella niin helppoa. Hän vastasi, että tässä tilannetta auttaa ryhmän energia, mutta minä olen hänen mukaansa erittäin herkkä, ja lisäksi mulla on kuulemma taipumusta mennä transsiin. Näistäkin jutuista innostuin kovasti ja tiedän, että jossain tulevaisuudessa tulen käyttämään näitä kykyjä, kunhan harjoittelen ensin rauhassa ajan kanssa.
Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt leppoisan lauantai-illan viettoon teetä ja vettä litkien, nimittäin meneillään on mehupaaston toinen päivä :)
Heissan.
VastaaPoistaLöysin blogisi Pingalan sivujen kautta ja voin kertoa että onpa ihana lukea sinun blogia. Jäin kyllä samaten koukkuun tähän. Mukava tietää etten ole ainoa tässä kylässä joka on noinkin vahvasti kiinnostunut henkimaailman asioista ja puhuu niistä näin. :) Näitä sinun tekstejä oli aivan ihana lukea. Ja jatkan kyllä lukemista.