Olen viime aikona pohtinut täällä blogissakin tätä tietoista läsnäoloa ja sitä, mitä kaikkea tietoisemmasta olemisesta seuraa elämässä. Tietoisuudesta, eli itsensä ja tekojensa tarkkailemisesta tässä hetkessä, seuraa paljon kaikenlaista hyvää, joita edellisessä postauksessa erittelinkin. Tietoisuus voi silti tuoda eteen myös aika kivuliaita juttuja ja ajatuksia...
... joista yksi on omien kulutustottumuksian tarkkaileminen ja tunnistaminen. Lueskelin eilen Huili-nimistä lehteä, joka kertoo olevansa Suomen ensimmäinen ekologinen lifestylelehti (kotisivut löydät täältä ). Lehdessä oli useampikin artikkeli, joka pisti miettimään sitä, mitä itsellä tulee ostettua, kuinka paljon ja millä motiiveilla. Pysähdyin oikeasti ajattelemaan sitä tosiasiaa, että tällä hetkellä ihimiskunta kuluttaa 1,5 maapallon voimavarat. Että ihan todella tällä vauhdilla olemme tulossa tilanteeseen, että rakas maapallomme on imetty kuiviin kaikesta... ja mitä sitten tapahtuukaan?? Ja tämä riisto tapahtuu syystä, että...?
Pysähdyin pohtimaan omaa kuluttamistani, omia tapojani ja syitäni ostaa tavaroita. Kuinka usein kaupassa (oli se sitten fyysinen tai nettikauppa) ihan oikeasti tietoisesti harkitsen, että onko tämä tuote minulle todella elämän kannalta tarpeellinen ja tärkeä? Tunsin kyllä kipeän piston sisimmässäni, auts. Olen toki ekologinen monessakin asiassa, suosin luomua ruuassa ja kosmetiikassa, kompostoin jne. Mutta pakko oli myöntää itselleni, että silti ostan todella usein turhaa tavaraa mitä ihmeellisimmistä syistä. Kuljeskelen esimerkiksi vaatekaupoissa aikani kuluksi ja ostan sitten kun on niin kivan värinen tai hauskan mallinen. Olenpa saanut itseni kiinni myös ostamasta mielikuvaa, sekunnin murto-osassa vilahtavaa alitajuista ajatusta siitä, kuinka kaunis, hoikka ja onnellinen olisinkaan tämä mekko/pusero/takki päällä. Tämän ajatuksen tunnistaminen toki vaati juurikin tietoista läsnäoloa, sillä tuo kuva vilahtaa niin nopeasti mielessä, ettei läsnäolematon sitä edes tunnista. Vaan silti tai juuri siksi se vaikuttaa ostopäätökseen.
Valitettavan usein ostan (huomaan sen nyt) uutta, koska vanha on väärän värinen tai muuten vain jo tylsä. Uusia verhoja, mattoja, tyynyjä, kynttiläsomisteita jne. tyrkytetään meille naistenlehdissä, mainoksissa, sisustusblogeissa ja vaikka missä, ja siihen koukkuun meistä aika moni, minä ainakin, ui. Hassusti sorrun ajattelemaan, että juuri nämä kynttilät tai tämä buddhapatsas tekee kotiin paremman tunnelman ja olen siellä sitten jotenkin onnellisempi... Todellisuudessa kaikki tavara tekee meidät pitkän päälle onnettomammaksi, jos sitä on liikaa. Ja nykymaailmassa on.
Tein jo vuoden vaihteessa uudenvuoden lupauksen, etten osta tänä vuonna mitään turhaa. Ja vaikka olen siitä onnistunut aika hyvin pitämään kiinnikin niin silti olen sortunut välillä tiedostamattomaankin ostamiseen. Nyt aion taas tehdä tässä asiassa ryhtiliikkeen. Huomaan myös, että olen perustellut itselleni joitain ostoksia tärkeiksi tai ei-turhiksi, vaikka tosiasiassa ne ovat olleet aivan turhapäiväisiä elämämisen kannalta. Aion siis olla tietoisempi siitä, mitä pajunköyttä yritän itselleni syöttää ja opettelen punnitsemaan hankintojen tarpeellisuutta ihan oikeasti. Kävin tästä aiheesta keskustelua rakkaan ystäväni kanssa, joka on tässä asiassa itseäni paljon taitavampi, ja aionkin omaksua hänen oppejaan tullakseni yhtä taitavaksi kuluttajaksi. Hän on nimittäin ihan oikeasti kuluttaja, joka todella kuluttaa hankkimansa tavarat loppuun ennen uuden ostamista. Ihailen tuota taitoa!
Että tällaista tietoisen läsnäolon harjoitusta tällä kertaa. Lupaan kertoa, miten homma etenee :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti