Ihanainen työhuone

Voi kuulkaa, oon nyt sitten touhunnut sitä työhuonetta kuntoon. Siksihän siellä Iikkea-kaupassakin piti vierailla. Vielä jotain täytyy viilata ja hioa, mutta pääpiirteet alkaa olla valmiina. Vielä kun herra HobbyHall lähettää mulle tilaamani sermin, että saan jaettua tilan järkevästi, niin työt voi alkaa. Tai no, tauluja pitää laittaa seinille ja yhdelle seinälle on kangas ompelussa ja yksi verhotankokin vielä puuttuu. Mutta. Noh, kuvat puhukoot puolestaan.

Hoitopöytä ja tuoli päähierontaa varten.

Toisella puolella paikka kynsitaiteilulle

Oon niin niin innoissani! Vielä muutama päivä ja saan avata myös hoivahuoneen nettisivut. Linkitän ne sitten myös tänne niin voitte käydä katsomassa :)

Päätin myös jatkaa reikin opiskeluani. Soitin tänään reikimasterilleni ja pääsen hänen luokseen kouluttautumaan jo parin viikon päästä. Olin jo kauan suunnitellut soittavani hänelle, mutta aina unohtanut asian. Eilen eräs uusi tuttavuus kertoi menevänsä reikikurssille, ja siitä innostuneena muistin viimein soittaa omalle masterilleni. Ihanaa! Vähän mietittiin, että tulisiko hän tänne meille vai menisinkö minä hänen luokseen ihan pohjoiseen Lappiin. Jos hän tulisi meille, hän ehkä voisi kurssittaa joitain toisiakin reiki ykköskurssin merkeissä, jos kiinnostuneita olisi. Ja minun ei tarvisi olla taas yöreissulla poissa kotoa, vaan voisin kurssittaa itseäni päivisin työaikaan. Mutta toisaalta, hänen kotinsa sijaitsee niin upealla paikalla, että uskon tuolla paikalla olevan valtavan suuri energia, joka vaikuttaa myös reikivirityksiin. Ehkä menen siis sinne :) Paitsi jos teistä joku innostuisikin reikiläiseksi myös...

Mutta näihin kuviin, näihin tunnelmiin päätän tämän viikon ja toivotan uuden tervetulleeksi! Ihanaa viikonalkua teistä jokaiselle. Olettehan kiitollisia kaikesta hyvstä elämässänne <3 <3

Kolme kettua

Viime viikolla jo kirjoitin siitä valosta, joka näytti ketulta, muistatteko?

No, toissa päivänä olimme matkalla ystäväni kanssa kohti muuatta suurta ruotsalaista huonekalutavarataloa, kun tien yli vilisti kettu. Se oikein jäi tielle seisomaan ja odottamaan, kunnes näimme sen kunnolla. Sitten se loikki metsään valkoinen hännänpää vilahtaen. Sanoin ystävälleni, että "mitä ihmettä, taas kettu! Näin ketun myös Helsingissä viikonloppuna. Tämä oli jo toinen kettu tällä viikolla!" Johon ystäväni muistutti, että eikös se valokin ollut kettu? Itse en edes muistanut, että sekin oli ollut kettu, enkä ollut huomannut yhteyttä silloin viikonloppuna nähdessäni sen toisen ketun. Mutta kaikkiaan viikon sisällä olen siis nähnyt kolme kettua!

Harmikseni en omista Voimaeläin -kirjaa, enkä sellaista löytänyt myöskään kirjakaupasta. Mutta tilaukseen se täytynee laittaa. Netistä löysin kuitenkin asiaa ketusta:

Kettu
Oveluus, villkaus, nopea-älyisyys
Kettua kutsutaan ovelaksi siksi, että se osaa sopeutua ympäristöönsä. Kun ihmistä kutsutaan ketuksi, merkitys ei välttämättä ole positiivinen.Taustalla saattaa olla ajatus juonittelusta ja epärehellisyydestä Ketun viekkaus on kuitenkin kykyä nähdä enemmän kuin muut. Tämä tarkoittaa sekä tarkkanäköisyyttä että kykyä aavistaa ennakolta. Ketun tärkein taito ei ole päästä pakenemaan metsästyskoiria, vaan taito tietää etukäteen, milloin ne ovat metsällä - ja silloin käyttää aivan yhtä tärkeää kätkeytymistaitoaan. Ketun voimat voivat olla suureksi avuksi, kun ollaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Kätkeytymistaito voi muuttua ihmissuhteissa kyvyksi pysähtyä tarkkailemaan ja aistimaan ilmapiiriä kaikilla aisteilla. Erityisesti ketun voimat lisäävät intuitiota. Jos voimaeläimesi on kettu, luota vaistoihisi, kun arvioit ihmisiä - ja jos vaistosi varoittavat sinua, pidä itse matalaa profiilia. Kettu on suden tavoin yksiavioinen ja hyvin kiintynyt poikasiinsa. Ketun voimat tuovatkin kyvyn huolehtia perheestä sekä älyllisellä, emotionaalisella että fyysisellä tasolla. Ketun voimiin kuuluu myös valppaus, terävä huomiokyky ja joustavuus. Kettu on voimakas opettaja niille, jotka haluavat elää elämäänsä vahvasti tietoisina ympäristöstään. Kettu auttaa meitä rakentamaan itse omaa tulevaisuuttamme

Parantava voima: Ketun parantava voima antaa mahdollisuuden nähdä näkymätöntä, se muistuttaa hiljaisen tarkkailun mahdollisuudesta, joka saattaa johtaa arvokkaaseen ennalta-arvaamisen kykyyn.

Näin. Tässä kohtaa ei muuta lisättävää :)

Ruotsalainen munkki parkkipaikalla ja pari muutakin juttua

Voi ihmiset, nyt on niin monenlaista, että en tiiä mistä alkaa. Ja jossain kohtaa varmasti mietitte, että en myöskään tiiä, missä on hyvä lopettaa, sillä tästä taitaa tulla aika pitkä tarinointi...

Mutta yritän mennä vaikka kronologisesti aikajärjestyksessä, alkaen Helsinkiin lähdöstä. Reissu alkoi siis perjantaina ja unohdin sitten kuitenkin ottaa sen Pikku Prinssin mukaan. Laukussa oli onneksi Ricard Matthieun kirjoittama Meditoinnin taito, johon syvennyin lentomatkan ajaksi. Se avasi paljon uusia asioita meditoinnista, sen tarkoituksesta ja mahdollisista vaikutuksista. En tietystikään ehtinyt tunnissa lukea koko kirjaa, mutta aika pitkälle kuitenkin niin, että perille Helsinkiin pääsin aika hyvissä fiiliksissä.

Osallistuin siis Intialaisen päähieronnan kurssille. Tällä kertaa koossa oli aivan huikea porukka, kovin samanhenkisiä ihmisiä kaikki, oli todella hyvät energiat. Poiketen edellisestä kurssista, nyt puhuttiin myös suojauksista, siunauksista ja henkioppaiden avun hyödyntämisestä hoitotyössä. Viime kerralla henkinen puoli jäi aika vähäiseksi ja olin siitä melko pettynyt. Ehkä edellinen ryhmä oli energioiltaan niin erilainen. Kaikkiaan sain tästä kurssista tosi paljon ja sormet ihan tosissaan syyhyää päästä aloittamaan työt. Varasin seuraavan kurssin lokakuulle, silloin pääsen oppimaan Ki-energiahierontaa! Ihanaa! Sain kurssilla myös sellaisia suhteita, että saanen aloittavaan hoitolaani myyntiin intialaisia haaremihousuja ja laukkuja, joista mallikappaleet piti tietysti hankkia itselle, kun olivat niin hienoja :)

Perjantaina tein harjoitteluna käsi- ja jalkahieronnan ihanalle ystävälleni, jonka luona Helsingissä olin. Jalkavaiheessa kuului kuorsaus, joten päätavoite rentoutuminen ainakin toteutui. Onneksi oon saanut tehdä noita harjoitteluja niin alkaa olla ihan varma olo hoidoista. Eilen harjoiteltiin sitten myös päähierontaa, joka onnistui myös ja vaikutukset oli huikeat. Sitä ei voi uskoa, kuinka rentouttavaa ja elvyttävää pään hierominen on. Ystävälläni kihisi varpaissa asti niin, että hän oli miettinyt jossain kohtaa hoitoa, että "laitettiinko mulle villasukat jalkaan". Toimii! Sitten harjoiteltiin myös korttitulkintaa, kun sattui olemaan Atlantis-kortit mukana. Ja sekin meni kyllä nappiin. Todella onnistunut reissu kaikin puolin!

Tänään kotimatkalla luin sitä samaa meditointikirjaa, pääsin loppuun saakka. Sain ihmeellisiä oivalluksia meditaation ja tietoisen läsnäolon perusolemuksesta. Viimein ymmärsin, että me todella itse valitsemme kaiken omassa elämässämme. Vaikka kaikkiin tapahtumiin ei voi vaikuttaa, aina voi itse valita, miten tapahtumiin reagoi! Voi aivan oikeasti itse päättää, haluaako olla vihainen, iloinen, levoton, rauhallinen vai mitä. Jos joku esim. on minulle ilkeä, voin ihan itse päättää jäänkö pohtimaan sitä, annanko suuttumuksen ja vihan vallata mieleni vai annanko niiden tunteiden laantua itsekseen ja mennä ohi. Jos lakkaamatta mietin ja tokutan itselleni, että "kyllä se nyt olikin ilkeä ja sanoi pahasti, kylläpä mulla nyt onkin paha mieli", niin toki viha ja kiukku säilyvät. Mutta jos vain totean, että näin kävi, annan tunteen tulla, mutta myös laantua ruokkimatta sitä enempää ja keskitän ajatukseni johonkin mukavampaan asiaan, niin suuttumuksen tunne katoaa aika helposti. Aina, jokaisen ihmisen elämässä on myös jotain hyvää, mihin keskittyä, sille vain täytyy avata silmänsä.

Olen lukenut nämä asiat eri kirjoista jo lukuisia kertoja, mutta nyt vasta todella ymmärsin, mistä on kyse. Sisäistin myös sen, että tietoisuus ei ole riippuvainen tunteista tai mistään ympärillämme tapahtuvasta. Kaikkia tunteita tai tapahtumia voi tarkkailla tietoisesti läsnäollen antamatta tunteen vallata itseä täysin. Esim. surun hetkellä on mahdollista ikään kuin mennä tunteen taakse tai ylle ja tarkastella tunnetta. "Kyllä minusta nyt tuntuu surulliselta, oikein itkettää". Mutta silti se suru ei ole tietoisuudessa, ei tämä tarkkaileva tietoisuus ole surullinen, vaan se pystyy havainnoimaan surua ulkopuolelta. Mutta mikä sitten on surullinen? Missä ihmisen osassa tunteet ovat? Mielessä? Mikä se mieli on? Mihin ihmisen mieli rajoittuu? Mistä se alkaa ja mihin päättyy? Näiden kysymysten pohtimisen kautta pääsin oivallukseen siitä, että voin todella itse valita ja päättää, miten reagoin ympärilläni tapahtuviin asioihin. Ilkeä kohtelu ei ole oikein, mutta se on sen ilkeän ongelma, ei minun.

Mutta ystävät, tämä oivallusten sarja ei todellakaan toteutunut yhdessä päivässä. Muistan, kun joskus pari vuotta sitten luin ensimmäisen kerran jostain, että jokainen valitsee itse tunteensa, niin silloin ajattelin, että "höpöhöpö, en todellakaan valitse itse olla vihainen, mutta minua vain kohdellaan väärin". Tiedän, että edellä kerrotut asiat vaikuttaa monimutkaisilta ja oudoilta, eikä niitä pysty sisäistämään toisen kertomana noin vain. Ne täytyy itse oivaltaa ja kokea. Eikä tuossa yllä ole kuin pintaraapaisu kaikesta siitä pohdinnasta, mitä olen asian tiimoilta käynyt päässäni läpi. Kaikkea olisi mahdotonta tähän kirjoittaa, sen verran pitkästä prosessista on ollut kyse jo tähänkin asti, ja se jatkuu tietysti edelleen. Tänään vain huomasin, että omassa käytöksessäni on tapahtunut jo muutoksia. En enää suutu samoista asioista kuin ennen vaan osaan oikeasti ajatella, että se on sen toisen ongelma ja murhe. Ja voin toivoa toiselle, että hän vapautuisi mielestä myrkyistä ja voisi olla jonain päivänä onnellisempi. Ja koska huomasin tällaisen muutoksen tapahtuneen, siitä innostuneena päätin, että alan meditoida entistä säännöllisemmin. Kun mieltään harjoittaa, sen saa hallintaan entistä paremmin ja on jälleen askeleen lähempänä mielenrauhaa!

No niin, näissä mietteissä siis lennähdin Helsingistä kotiin. Perhe oli vastassa kentällä ja oli mukava palata. Levähdimme muutaman tunnin kotosalla ja lähdimme ystävän luo kylään. Lupasin tuoda  tullessani salaattikerän, että saisimme syödä siinä kylästellessä. Meidän kylällä on kaksi ruokakauppaa, K- ja S-kaupat, kuten joka kylässä. Yleensä käyn AINA S-kaupassa, mutta tällä kertaa jostain syystä polkaisin jarrua kookaupan kohdalla. Kipaisin salaatin kaupasta ja olin vetämässä auton ovea kiinni, kun joku huhuilee, että "anteeksi, puhutko englantia?". Auton ovelle ilmestyi nuori, kalju mies kori kädessään ja kysyi siis kielitaitoa. Vastastin englanniksi, että vähän puhun kyllä. Mies esittelin itsensä ruotsalaiseksi munkiksi, joka myi heidän valmistamiaan Hare Krishna -keksejä. Olin hetken, että saapa nähdä mikä tämä hiihtäjä oikein on. Kysyin kuitenkin keksien hintaa, ajattelin, että voin paketin ostaa. Hinta oli jotain, mitä haluan itse maksaa. Otin kaksi pakettia vitosella.

Sitten munkki kysyi, että olenko kiinnostunut Intiasta? Vastasin vähän empien, että "joo-o, mistäs arvasit?" "No katsoin noita sinun housuja". Mulla oli siis sieltä kurssikaverilta ostetut haaremihousut jalassa, joissa on jotain sanskriitin kielistä kirjoitusta. Aloin nauraa ja sanoin, että olen kyllä kiinnostunut Intiasta ja tullut juuri tänä aamuna Intialaisen päähieronnan kurssilta. Sitten se munkki kaivoi koristaan kirjan ja kysyi, että olisinko kiinnostunut siitä. Kirja oli nimeltään Kuningatar Kuntin Opetukset. Munkki kertoi, että kirja kertoo paljon joogasta, karmasta, meditaatiosta ja muusta sellaisesta, intialaisen naisen näkökulmasta perinteisen miehisen sijaan! Ei voi olla totta, ajattelin minä! Nauroin edelleen, sanoin, että uskon vahvasti kohtaloon ja karmaan, ja todella ostan tämän kirjan, mitä maksaa? "Maksaa viisi euroa meille valmistaa, vähintään sen verran siis."Annoin munkille kaksikymppisen ja hän kysyi, että paljonko haluan takaisin. Sanoin, että anna olla vaan, ja hänpä kaivoi vielä kaksi kirjaa lisää, samaan rahaan. Toinen on Ajaton Viisaus ja toinen A beginners guide to Krsna Consciousness. Munkki itsekin oli hämmentynyt, kysyi, että asunko täällä ja ihmetteli ääneen, että tämä oli kyllä varmasti tarkoitus tapahtua. Hän antoi minulle esitteen Helsingissä sijaitsevasta Hare Krsihna -temppelistä ja kutsui käymään, kun liikun siellä päin.

Lopulta annoin meiliosoitteeni, että voimme olla yhteydessä, jos he joskus haluavat järjestää meillä päin jotain meditaatiotilaisuuksia, Intia-iltoja tms. Olisin voinut jutella hänen kanssaan enemmänkin, mutta lapset takapenkillä alkoivat hermostua, joten oli pakko jatkaa matkaa. Mutta siis voitteko kuvitella, että K-kaupan parkkipaikalla tulee ruotsalainen Hare Krishna -munkki tuomaan minulle luettavaa meditaatiosta, päivänä, kun olen tehnyt päätöksen lisätä meditoinnin määrää elämässäni!!! Ongelmoin viime viikolla, että ei ole mitään kirjoitettavaa eikä mitään tunnu tapahtuvan. No, tämä oli hyvä muistutus, että asiat tapahtuu aina juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Ei tarvitse turhaa pinnistellä ja pohtia, asiat tiputetaan tielle, kun aika on! 

Kävin katsomassa jo nettisivuja, jotka munkin antamassa esitteessä mainittiin, ne ovat täällä. Pikaisen vilkaisun perusteella omassa elämänkatsomuksessa on hyvin paljon samaa kuin heidänkin. Aion tutustua sivuihin ja aiheeseen muutenkin paremmin. En siis vielä tiedä, liittyykö tähän Hare Krisha -ryhmään jotain sellaista, mitä en itse voi hyväksyä tai allekirjoittaa, kun en tunne asiaa läpikotaisin, mutta pikaisesti ymmärsin, että mitään pahaa tai suvaitsematonta siellä ei ollut. Tarkoitus vaikuttaisi olevan lisätä mielenrauhaa ja yksinkertaisuutta maailmakaikkeudessa. Huikeata! Elämä on täynnä ihmeitä, kun niille antaa tilaan!

Niin, vielä sellaista, että olen tänään myös pyytänyt, että henkimaailma alkaisi muuttua minulle näkyväksi. Näkemisestä on ollut monissa meedioistunnoissa puhetta ja mielikuvamatkoilla olen usein saanut viestiä näkemisen lahjasta. Olen kuitenkin jotenkin pelännyt aihetta. Että yhtäkkiä näkisinkin henkiä tai enkeleitä tai jotain. Asiaa on pitänyt kypsytellä. Nyt jostain syystä tuli sellainen olo, että vaikka vähän pelottaisikin, niin ei se mitään. Pelot pitää kohdata niin me muuttuvat voimavaroiksi. Joten olen pyytänyt, että alkaisin vähitellen nähdä. Se tuskin tulee tapahtumaan ihan pian, lähipäivinä tai -viikkoina, mutta nyt olen kuitenkin antanut luvan ja avannut ovea. Jatkosta kuulette sitten, kun kerrottavaa on.

Vielä sen verran, että menin siitä kaupan pihalta sinne ystävälleni. Meitä oli siellä kolme ystävystä ja todella ihana, avartava ja voimakkaiden energioiden ilta. Teimme tulkintoija Doreen Virtuen enkelikorteilla selvitellen elämäntehtäviämme ja muuta tärkeää. Yksi suuri elämäntarkoitus on viettää aikaa ja kehittyä Ystävien seurassa. Kiitos siitä, että minulla sellaisia on! <3 <3 <3

Viimeistä viedään...

... siis tämän paastoamisen kanssa, viimeinen päivä käsillä. Eikä vieläkään mitenkään liian vaikealta ole tuntunut. Selvästi huomaan, että elimistö on lepotilassa, se on hyvä tunne. Ja painoa oli kadonnut huikeat 6 kiloa viikon aikana, mutta puolethan ainakin heilahtaa takaisin heti, kun alkaa syödä.

Kaikkein vaikeinta on ollut mielen kannalta. Vaikka fyysistä nälkää en ole tuntenut oikeastaan koko tänä aikana niin mieli on tehnyt vaikka mitä. Toissa iltana kylästeltiin yhden kaverin luona ja siellä tehtiin etanoita, minun suurinta herkkua!!! Vaati ihan todellista itsekuria katsoa vierestä, kun toiset herkutteli valkosipulietanoilla, tuoreella patongilla ja jalopenopoppersseilla. Minä join vettä.  Ehkä suurin ponnistus siinä oli olla kuitenkin hyvällä mielellä. Kyllähän asioista voi pitäytyä ja sitten kiukutella sitä. Haaste onkin siinä, että voi hyväksyä, että te nyt syötte ja minä en, eikä siinä sen kummempaa. Vähän niin kuin muussakin elämässä; täytyy osata hyväksyä, että tämä on minun tapani ja tuo teidän, ja kaikki tähän maailmaan kuitenkin mahdutaan. Nyt voin todeta, että tänään kyllä tunnen itseni voittajaksi! Muutaman päivän totuttelujakso on vielä edessä, kun elimistö pitää opettaa hiljalleen taas ruualle. Mutta kuitenkin, huomenna saa jo syödä jotain.

Viiden päivän aikana kyllä todella tuli selväksi, kuinka merkittävä osa syöminen on ihmisen elämästä. Ja kun siitä hetken aikaa pitäytyy, uskon, että nyt sitä arvostaa ihan erilailla ainakin muutaman viikon ajan. Ens viikon ruokalistaan kuuluu ainakin niitä etanoita, itse tehtyä leipää, lohisalaattia, grillattuja sieniä, itse tehtyä jäätelöä ja mansikoita. Ja aion nauttia näistä kaikista oikein kunnolla ja rauhassa. Kattaa pöydän ja istua alas. Kiireinen kevät ja alkukesäkin tuli elettyä niin, että söin palan sitä ja toisen tätä, aina ikään kuin ohi mennen. Nyt aion taas keskittyä tekemään ruokaa ja sitten nauttimaan siitä. Lapset olkoon apukokkeina niin ei ole se aika heiltä pois :) Eli toisin sanoen, sain tämän paastoamisen seurauksena arkeen uuden, ison ilon aiheen, syömisen! Ei ollenkaan hukkaan heitettyä itsensä kurittamista!

Muutamia pieniä ihmeellisiä asioita on sattunut viime päivinä, kirjaan ne tähän lyhyesti... Toissa iltana, kun lapset jo nukkuivat, napsahti digiboxi ja kotiteatteri itsestään päälle. Ajattelin ensin, että kävi sähkökatko ja siksi koneet käynnistyivät, mutta muut laitteet eivät regoineet, eikä valot räpsyneet. Vastaavia on sattunut meillä ennenkin, tv menee itsestään päälle ja sammuu yms. yms. Kristallilapsilla voi olla sähkölaitteisiin tällainen vaikutus, mutta en tiedä oliko nyt kyse siitä vai jostain muusta. Ehkä jollakin on jotain asiaa.

Seuraavana aamuna istuin ruokapöydän ääressä lukemassa lehteä, kun huomasin, että kattoon heijastui kirkas valo, joka oli ihan selkeä ketun kuva! En keksinyt, mistä se heijastuma tuli, vaikka yritin sitä paikallistaa. En myöskään ehtinyt ottaa siitä kuvaa, se katosi sillä aikaa, kun hain kameraa. Se kettu oli sellainen kuin Pikku Prinssi -kirjassa on. Luulenkin, että se kirja pitäisi lukea taas, edellisestä kerrasta on muutama vuosi ja varmasti siitä löytyisi taas jotain uutta.

Muutamaa tuntia myöhemmin mentiin lasten kanssa puistoon. Oltiin oltu siinä kymmenisen minuuttia, kun tuli ajatus, että pitääpä hakea puhelin autosta, joku voi soittaa. Yleensä mulla on puhelin autossa, jos ollaan kaupassa tai puistossa tms. Saattaa joskus olla päiväkausiakin poissa matkasta. Ja kun avasin auton oven, niin siellähän se puhelin soi. Sieltä soitti lähetti, joka oli meidän pihalla tuomassa mulle uutta työtuolia, eikä ketään ollut kotona. No, koska vastasin, niin hän jätti paketin tänne pihalle ja otti ikään kuin puhelinkuittauksen.

Ja vielä, viime yönä pienempi pojista heräsi tapansa mukaan keskellä yötä itkemään ja tulin hänen kanssaan alakertaan, ettei toinenkin poika herää. Ehdimme tulla keittöön asti, kun kuuntelin, että miehenikin tulee alas, kun kuului askeleet. Vaan ei sieltä ketään tullut. Aamulla, kun kysyin, niin ei hän ollut edes herännyt.

Jonkun mielestä sattumia, minun mielestä jotain enemmän. Nyt pakkaan Pikku Prinssin laukkuun ja alan valmistatua Helsinkiin lähtöön. Jatkuu ensi viikolla...

Paaston puoliväli ja eilisen illan pohdintaa

Kolmas päivä meneillään viiden päivän paastosta. Ja ihmeen helposti tämä käy. Taisin vetää jo valmistautumispäivinä ruuan määrän niin pieneksi, että kärsin nälän tuskat jo silloin. Nyt elimistö ei tunnu vaativan mitään vaan on ihan tyytyväinen mehulasiin ja teekuppiin silloin tällöin.

Mutta mieli kyllä haluais vaikka mitä. Kaikkein haastavinta on tehdä lapsille ruuat 5 kertaa päivässä ja olla itse syömättä mitään. Haavelilen vaikka mistä ruuista, joita ensi viikolla aion tehdä. Naapurin rouva toi toissailtana tuoretta pullaa ja kylläpä se tuoksui hyvälle!! En tosin söis sitä normaalistikaan, kun vilja ja hiiva ei sovi mulle ollenkaan. Tänään ostettiin kaupasta 5 kiloa mansikoita. Perkasin ja pilkoin ne pakastimeen edes maistamatta. Siinä kohtaa mietin, että onko tässä mitään järkeä. No, olo tuntuu kyllä hyvältä ja elimistö selvästikin nauttii, kun saa välillä levätä. Että on tässä joku järki.

Eilen illalla suunnittelin katsovani yksin jotain ihanaa, hyvänmielen elokuvaa, kun lapset meni nukkumaan. Mutta päädyinkin istumaan kutimet kädessä ilman mitään muuta viihdykettä. Olin sellaisessa puolimeditaatiotilassa, laskin silmukoita ja tyhjensin mielen arkiaskareista. Siinä sitten päädyin miettimään tulevaa työnaloitusta ja sitä, mihin suuntaan haluan elämän kulkevan ja työn kehittyvän. Kun nyt valikoimaan tulee rentoutushierontoja, rakennekynsiä ja -ripsiä, reikiä ja ompelupalveluakin jossain määrin, ainakin näin aluksi. Joku pyysi, että käy sitten sokerointikurssikin, että voi tulla sokeroimaan karvat pois. Mutta se ei tunnu ollenkaan minun jutulta, ei oikein mikään kosmetologijuttu, muu kuin kynnet ja ripset. Enemmänkin tuntuu siltä, että suuntaan henkiselle puolelle, kehitän näkemisen lahjaa ja parantamista, ja mitä ikinä se tie tuo tullessaan. Heti alusta asti ajattelin pitää enkelikortit näkösällä ja tehdä niistä tulkintoja, jos joku ne huomaa ja sellaista osaa pyytää. Olen tehnyt muutaman harjoitustulkinnan ja ainakin omasta mielestä ne on menneet ihan hyvin.

Suuri kysymys vain on, että olenko valmis tulemaan "julkihörhöksi". Väkisinkin tällaiset asiat saavat aikaan myös negatiivisia reaktioita. Eteenkin ihmisissä, jotka eivät tunne näitä asioita lainkaan. Olenko valmis ottamaan vastaan ne krittikit ja palautteet? Minkälaisen leiman itselleni hankin? Tuleeko lapset kärsimään siitä, että äiti on tekemisissä henkimaailman kanssa? Pohdiskelun päätteeksi tulin siihen tulokseen, että antaa tulla vaan, ei pelota. Jos joku ei tykkää, niin se ei ole minun ongelma vaan hänen. Tai ei välttämättä kenekään ongelma, kaikki ei tykkää kaikista, eikä tarvikaan. Enkä usko, että lapsille koituu mitään harmia. Olen kuitenkin pääasiassa aika järkevä ja jalat maassa oleva ihminen, joten tuskin ihan kylähullun mainetta saan kuitenkaan, vaikka enkeleihin ja henkimaailmaan uskonkin. Tällaisen keskustelun kävin itseni kanssa ja tein päätöksen, että kaiken otan vastaan, mitä henkimaailma mulle haluaa antaa :)

Että tällaisissa aatoksissa vietetään keskiviikkoiltapäivää :) Perjantaina lennähdän Helsinkiin Intialaisen päähieronnan kurssille, sitä odotellessa.. ja sitäkin, että meidän isi palautuu kotiin, kovasti lapset jo ikävöi. Ja toki minäkin, eteenkin kun tänään on meidän 4. hääpäivä <3 <3 No, huomenna sieltä pelireissulta pitäisi kotiutua, eiköhän me jakseta odottaa.

Virtahepo asuu jokaisessa olohuoneessa

Ihan aluksi, terveisiä Englantiin, kiitos kommentista :) Pian nähdään, ota kaikki irti, mitä sieltä saat, vaikkei kaikki olis aina niin positiivistakaan!

Sitten. Pää on ollut ihan tyhjä viime päivät, ja ehdin jo miettiä, että miksi piti blogi aloittaa, kun yhtäkkiä kaikki portit tuntuu olevan kiinni. Että miten minusta vielä pari viikkoa sitten tuntui, etten malta odottaa tulevia juttua, kun en enää muista, mitä ne muka piti olla. Vaan tänä aamuna sitten valkeni, että "mitään uutta ei tule ennenkuin olet kirjannut tarpeeksi vanhaa ylös". Tällainen viesti tipahti mieleen. Kuluneet kaksi vuotta ja eteenkin viime kevät ovat olleet täynnä kaikenlaista kehitystä ja nyt ymmärtäisin näin, että niistä pitää kertoa ja kirjoittaa muistiin enemmän. Eteenpäin pääsee vasta sitten, tai ehkä sen kautta.

Mistä sitten alkaisin? Ehkä kaikkein päälimmäisenä ajatuksissa on pitkä itsetutkiskelun vaihe. Soitin keväällä eräälle kanavoijalle, Kirsi Grenille, kuullakseni laajempia asioita elämästäni, elämäntehtävääni ja sellaista. Siskoni oli käynyt saman kanavoijan luona aikaisemmin ja suositteli häntä. Siinä kanavoinnissa tuli sitten esille, että meneillään on puhdistautumisen ja vanhasta irtipäästämisen vuosi. Siitä tiesin, että olen täysin oikealla polulla. Toki kanavoija puhui myös tulevasta, mutta siitä toisella kertaa... :)

Oman itseni selvittely alkoi oikeastaan jo viime vuonna. Kävin homeopaatilla vuosi sitten toukokuussa ja siellä tehtiin laaja kartoitus elämäntilanteesta, sekä fyysisestä että henkisestä. Siellä huomasin puhuvani äidistä paljon, jotenkin kaikki aiheet päättyivät äitiin. Homeopaatti sanoi silloin, että "sinuthan on hylätty ja jätetty oman onnen nojaan". Minusta se kuulosti aika karulta, eikä ollenkaan todelta. Siitä kuitenkin lähdin miettimään asioita. Ensin teinivuosia, joilta olin ottanut mukaani syyllisyys-repun, koska olin mielestäni niin kamala teini. Vähitellen tajusin, että kapinointi ja kamaluus kuuluu teini-ikään ja vanhempien tehtävä on olla tukena ja rakastaa lastaan, vaikka lapsi kuinka vihaisi vanhempiaan. Ei ollut mitään syytä tuntea syyllisyyttä ja yrittää hyvittää niitä aikoja, koska minä en ollut se, joka toimi väärin. Teini-iästä sukelsin lapsuuteen. Siihen tosiasiaan, että syystä tai toisesta olin ollut todella ahdistunut lapsi. Muistin paljon pahaa oloa, jota ei saanut näyttää tai tuoda esille. Olin ulospäin reipas ja omatoiminen, mutta sisällä ei ollut hyvä olla. Äiti kai kasvatti minua omien vanhempiensa opeilla, joiden mukaan "järki on se jolla maailma pelastetaan ja tunteilla ei ole mitään virkaa" ja "joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee". Lapsuutta käsitellessä sitten mukaan tuli myös Rosen-terapia, jossa todettiin, että olin piilottanut tunteet jonnekin syvälle itseeni, enkä tunnistanut oikein mitään tunteita kunnolla.

Rosenin rinnalla luin paljon, mutta ennen kaikkea vaikutuksen teki Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa. Se avasi minulle paljon sitä, kuinka tärkeää aikaa lapsuus ja nuoruus on loppuelämän kannalta. En ollut pitänyt lapsuuttani juurikaan tärkeänä, kunhan se nyt jotenkin tuli elettyä. Äiti oli joskus tokaissut, että "lapsuudestahan se nykyään kaikki johtuu, vaikka vähän päätä särkee, niin siihenkin löytyy syy lapsuudesta". Tuon saman, halveksuvan asenteen olin omaksunut itselleni. Vaikka Virtahepo käsittelee eniten alkoholistiperheitä, sen opit sopivat ihan jokaisen elämään. Meillä jokaisella on lapsuudesta juontuvia traumoja, joiden syntyä Virtahepo valottaa todella hyvin. Eikä se tarkoita sitä, että meillä olisi huonot vanhemmat. Meistä jokainen on valinnut vanhempansa ja tehnyt sielun suunnitelman ennen tänne maapallolle syntymistä, ja samalla valinnut myös traumansa ja sitä kautta elämänoppinsa, tämä on minun näkemylseni, ei Hellstenin. Eli uskon ja koen, että jokaisen olisi syytä pysähtyä pohtimaan lapsuuttaan ja nuoruusvuosiaan, ja etsiä sieltä selityksiä aikuiselämän käytökseensä ja mahdollisiin ahdistuksiin tai muihin ongelmiin. Ei siksi, että voisi katkeroitua vanhemmilleen ja muille läheisilleen vaan siksi, että voisi päästä eteenpäin, voisi kasvaa itse, voisi ymmärtää ja antaa anteeksi. Ja voisi tulla tasapainoisemmaksi ja onnellisemmaksi, löytää oman itsensä ja mielenrauhan. Kuulostaa niin kliseiseltä, ja siksi se onkin niin totta.

Sain siis itse selviteltyä omaa menneisyyttäni. Hellstenin oppien mukaan todellinen vahvuus lähtee siitä, että uskaltaa olla heikko. Se oli minulle uusi juttu. Olin ollut koko elämäni vahva, yksivuotiaasta lähtien. Olin oppinut tulemaan toimeen omillani enkä nojaamaan keneenkään. Eikä se ollut hyvä asia. Paloittelin koko elämäni pieniin osiin ja kokosin vähitellen uudelleen. Ja nyt tunnen, että se todella kannatti, ja kannattaa, eihän tässä valmista ole tullut. Ennen kaikkea oivallus siitä, että minä en ole ainoa, joilla on traumoja vaan niitä on kaikilla ja ilman niitä ei tapahdu kehitystä, oli todella helpottava. Olen tarvinnut jokaisen kolhun ja murheen kasvaakseni minuksi. Pystyin myös antamaan anteeksi ja ymmärtämään, että kaikki ihmiset ympärilläni ovat omien traumojensa summa ja toimivat parhaansa mukaan. Äitikin.

Olisi tästä kai paljon enemmänkin sanottavaa, mutta nukkumaankin kai täytyisi mennä. Sen verran vielä, että ensimmäinen oikea paastopäivä on nyt takana, suhteellisen kivuttomasta. Toinen päivä on kuulemma pahin, huomista odotellessa siis. Nyt hyvää yötä <3

Paastoon valmistautumista

Hankin Vogelin paastopaketin jo muutama viikko sitten ja olen odotellut sopivaa hetkeä aloittaa. Koko ajan tuntuu olevan jotain meneillään ja tuloillaan ja nytkin puolisoni lähtee alkavalla viikolla 4 päivän reissulle ja jään lasten kanssa keskenäni, mutta päätin silti, että tähän väliin sovitan paastoviikon. Tai oikeastaan 5 päivää, mutta kuitenkin, aloitus- ja lopetuspäivien kanssa reilu viikko.

Paasto ei oikeastaan ole laihduttamista varten, vaikka sillä varmasti kilojakin saa pois. Tavoitteena on enemmänkin kirkastaa mieltä ja kehoa. Esimerkiksi joogit käyttävät paastoamista henkiseen puhdistautumiseen. Mulle tämä itsekurillinen haaste, jonka palkinto on huima onnistumisen tunne, keventynyt olo ja seesteinen mieli.

Mutta ei tämä helppoa ole. Ei, vaikka en ole aloittanut vasta kuin valmistautumisen. Paastotessa ei käytetä mitään nautintoaineita: alkoholia, tupakkaa, kahvia tai teetäkään. Kaksi ensimmäistä on helppo juttu, mutta kahvin pois jättäminen teettää työtä. En ole edes ymmärtänyt kuinka tärkeä juttu mulle on aamuinen, iso kuppi kahvia, jossa on puolet tummapaahtoista kahvia ja puolet kuumaa täysmaitoa. Samaa juomaa juon useamman kupin pitkin päivää ja nyt jo (klo 15) tuntuu, ettei tästä päivästä tule mitään, kun ei edes kahvia saa juoda. Eikä nämä mitään fyysisiä oireita ole vaan täysin mielen aiheuttamia. Olen joskus jollekin nauraen kertonut, että minun on helpompi kestää arkipäiviä kahvikuppi kädessä, kun voin kuvitella olevani kahvitauolla koko ajan. Ja nyt todistan, että se on ihan totta!! Nyt ei sitten ole tiedossa kahvitaukoja yli viikkoon, pelkkää arkista aherrusta! Voiko tämä olla sen arvoista?

Valmistautumispäivien aikana jätetään myös ruokaa vähemmälle ja painotetaan kasviksiin, hedelmiin ja marjoihin. No, vein lapset mummilaan, kun heitä sinne yökylään toivottiin ja aloin mielessäni miettiä, miten käytän vapaaillan hyödykseni. Ja taas vaikeuksia! Ensimmäinen ajatus oli, että pyydän jonkun ystävän ulos syömään ja sitten vähän baariinkin. Vaan eihän se nyt käy, kun ei voi syödä muuta kuin raakaraastetta tai marjoja. Sitten ajattelin, että skipataan se syöminen, mutta se on juuri se mukavin osuus. Täytyy siis nauttia olostaan kotosalla. Mutta siihenkin liittyy aina herkuttelua: juustoja iltaisin viinin kanssa, vähän karkkia leffan seurana, makkaranpaistoa pihasaunan takassa. Siis kaikkeen rentoutumiseen liittyy syöminen tai juominen!!

Ja tässäpä sitten alkaa paljastua, miksi paastotessa puhdistuu eniten mieli. Kun joutuu karsimaan elämästään suun kautta kulkevat nautinnot, pitää todella miettiä, mitä voi ja HALUAA tehdä. Pääsee itsensä kanssa vastakkain, kun joutuu poikkeamaan totutusta ja keksimään uudenlaisen tavan. En vielä ole päättänyt, mitä tämä päivä ja ilta pitää sisällään, mutta ainakaan se ei ole samanlainen kuin aikaisemmin, kun lapset on olleet yötä poissa. Ehkä joogaan, ehkä maalaan, ehkä luen, ehkä katon telkkaria ilman mitään herkkuja. Nähtäväksi jää. Mutta kerron siitä myöhemmin :)